Suoraan sisältöön

Koululaiset


Leikkipuisto Isonneva järjestää koululaisten iltapäivätoimintaa 1.–2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille. Toiminta järjestetään perusopetuslain mukaisena ryhmätoimintana.


Tietoja toiminnasta

Lapsilla on mahdollisuus leikkiin kavereiden kanssa, taiteelliseen toimintaan, pelaamiseen, ulkoiluun, retkeilyyn sekä mahdollisuus läksyjen tekemiseen ja rentoutumiseen. Toimintaa ideoidaan, suunnitellaan ja järjestetään yhdessä lasten kanssa. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, ja leikkipuiston arjen touhuja. Iltapäivätoiminnassa on toisia kunnioittava, turvallinen ja kannustava toimintaympäristö.

Toiminta-aika

Iltapäivätoiminta alkaa lapsen koulupäivän päätyttyä ja päättyy klo 16. Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikana eikä lauantaikoulupäivinä.

Asiakasmaksut

100€/kk klo 16.00 saakka. Asiakasmaksuun on mahdollista hakea maksuhuojennusta.

Lisätietoa ja ohjeet koululaisten iltapäivätoimintaan hakemisesta: hel.fi/iltapaivatoiminta  

sekä Leikkipuisto Isonneva, lp.isonneva@hel.fi, p. 09 310 22015

 






21.03.2022 13:34