Suoraan sisältöön

Koululaiset

Koululaisista on hauskaa, kun on kavereita ja saa itse valita mieluisaa tekemistä. Leikkipuiston koululaisten iltapäivätoiminnassa lapset saavat leikkiä, pelata, ulkoilla ja rentoutua itsekseen ja kavereiden kanssa. Päivittäin vaihtelevat ohjatut toiminnat sisältävät kädentaitoja, liikunnallisia puuhia, musisointia, lasten itse keksimiä leikkejä ja kerhoja ja silloin tällöin retkiä lähialueille ja ympäri Helsinkiä. Ohjattuun toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kannustamme lapsia kokeilemaan uusia juttuja!

Lapset vaikuttavat itse toiminnan suunnitteluun ja sisältöihin. Meille on tärkeää tuntea lasten kiinnostuksen kohteet ja kuulla lasten ajatuksia toiminnan sisällöistä. Leikkipuistossa järjestetään vähintään neljä kertaa vuodessa osallisuuden foorumi, jossa toimintaan osallistuvien lasten kanssa käsitellään leikkipuiston ajankohtaisia aiheita, suunnitellaan koulujen loma-ajan toimintaa ja leikkipuiston arjen touhuja. Ohje leikkipuiston iltapäivätoimintaan ilmoittautumisesta.

Leikkipuisto Mellunmäen iltapäivien viikko-ohjelma

  • Maanantaisin teemme Risuretken, jolloin koululaiset lähtevät ohjaajan kanssa etsimään majanrakennustarvikkeita. Lisäksi puistossa järjestetään ohjatusti jalkapallotaitojen treenausta Futis Pro tuokiossa. Sisätiloissa toteutamme Kirjasto teemalla rauhallisen läksyjenteko ja piirustustuokion.


  • Tiistaina järjestetään Tiimitiistai, jolloin puiston minikerhojen koululaiset käyvät läpi omien kerhojensa kansiota. Tämä sisältää kerhon puuhahetkien suunnittelua ja tehtyjen kerhotöiden tarkastelua. Ulkona toimii myös Säbä Sähellys, eli ohjatusti harjoittelemme ja pelaamme sählyä. Sisätiloissa Kirjasto.


  • Keskiviikkona osa koululaisista voi osallistua miniretkelle, joilloin tutustumme lähialueen virkistysalueisiin ja otamme mukaan pelivälineitä. Leikkipuiston pihalla toimii Futis Pro hetki ja sisätiloissa Kirjasto.


  • Torstaina rakennamme pihalle hepparadan, jossa koululaiset voivat harjoitella heppateemalla esteradalla hyppelyä. Sisätiloissa Kirjasto ja leikkipuiston kentällä myös Futis Pro tuokio.


  • Perjantaisin toteutamme vaihtelevasti leffa tai discopäivän. Myös kännykkäpäivä on perjantaina. Perjantaina on myös PuuPerjantai teema, jolloin rakennamme ohjatusti majoja ja tutustumme yleisesti luontoon ja ympäristöön. Rakennamme myös Ninjaradan, joka esteradan tyylinen tuokio koululaisille. Sisätiloissa toimii Kirjasto-tuokio. 



Mellunmäen arjen käytäntöjä

  • Leikkipuistoon tullessaan lapset tervehtivät ohjaajaa ja vievät repun
    paikalleen naulakkoon. Tämä on merkki että lapsi on tullut toimintaan. 
  • Kännykät jätetään reppuihin, lapsen saa parhaiten kiinni soittamalla leikkipuiston puhelimeen.
  • Iltapäivä alkaa ulkoilulla. Säänmukaiset vaatteet ja varavaatteet ovat tärkeitä, jotta leikkiminen olisi hauskaa säällä kuin säällä.
  • Välipalaa on tarjolla klo 13.00-14.30 maksulliseen välipalaan ilmoittautuneille.
  • Vanhemmat voivat päättää saako lapsi lähteä itse leikkipuistosta vai haetaanko hänet. Tämä tieto on tärkeä olla ohjaajilla.
  • Joskus tulee riitaa lasten välille. Selvitämme ja sovimme riidat välittömästi.  Ohjaamme myös käyttämään Verso-sovittelumenetelmää. Joskus, kun on tarpeen kutsumme vanhempia mukaan selvittämään asioita yhdessä.




    

 







JAA
23.01.2020 09:06