Suoraan sisältöön

Lapsiperheet

Leikkiminen, liikkuminen ja toisten lasten seura ovat tärkeitä lapsille. Leikkipuistot ovat kaikkia lapsiperheitä varten. Järjestämme ohjattua toimintaa, jossa lapset ja aikuiset saavat leikin, liikkeen ja yhdessä tekemisen elämyksiä. Kuuntelemme kävijöidemme ideoita ja toiveita ja järjestämme toimintaa myös yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Leikkipuistoon voi tulla touhumaan oman aikataulun mukaan. Sisällä voi leikkimisen lisäksi lämmittää ruokaa ja keittää kahvia ja teetä. Leikkipuistossa on myös vaipanvaihtoon sopivat tilat.

Leikkipuiston piha-alue on lapsiperheiden käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Alueen asukkaat voivat järjestää leikkitreffejä ja tapahtumia leikkipuiston pihalla ja käyttää leikkipuistojen tiloja maksuttomaan alueelliseen toimintaan. Sisätiloja voi myös vuokrata muun muassa perhejuhlia varten. Lisätietoja tilojen vuokraamisesta.

Lapsiperheiden esitteestä löydät alueen leikkipuistojen viikko-ohjelmat:  Alueen viikko-ohjelma

Tulosta puiston tapahtumat

Tulevaa toimintaa


Leikkipuisto tarjoaa vauva-ja lapsiperheille aamupäivisin vaihtuvaa toimintaa.

Viikko-ohjelmamme:

Maanantai

Puuhapäivä: Vaihtuvaa avointa toimintaa, esim. askartelua ja pelailua. Tarvikkeet ja mallit esillä klo 10.00-11:00

Tiistai

Perheaamu: klo 10.00-11.00 toiveiden mukaista toimintaa.

Keskiviikko

Laulutuokio: Touhukas laulu- ja leikkituokio perheille klo 10.30-11.00

Torstai

Laulutuokio: Touhukas laulu- ja leikkituokio perheille klo 10.00-10.30

Perjantai

Vauva-aamu: leikkejä, loruja ja yhdessäoloa sekä vaihtuvia teemoja (mm. sosemaalaus, vauvalaulut...) klo 10.00-11.00. Vauvasirkukseen erillinen ilmoittautuminen.

 Tarkempia tietoja päivitämme facebookissa ja kaupungin tapahtumakalenterissa.





JAA
04.03.2020 10:23