Suoraan sisältöön

Lapsiperheet

Leikkiminen, liikkuminen ja toisten lasten seura ovat tärkeitä lapsille. Leikkipuistot ovat kaikkia lapsiperheitä varten. Järjestämme ohjattua toimintaa, jossa lapset ja aikuiset saavat leikin, liikkeen ja yhdessä tekemisen elämyksiä. Kuuntelemme kävijöidemme ideoita ja toiveita ja järjestämme toimintaa myös yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Leikkipuistoon voi tulla touhumaan oman aikataulun mukaan. Sisällä voi leikkimisen lisäksi lämmittää ruokaa ja keittää kahvia ja teetä. Leikkipuistossa on myös vaipanvaihtoon sopivat tilat.

Leikkipuiston piha-alue on lapsiperheiden käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Leikkipuisto Vallilassa ei ole tilanvuokrausmahdollisuutta. Tilojen vuokrausta voi kysyä muista alueen leikkipuistoista.

Alueemme Kallio-Pasila-Vallilan leikkipuistojen yhteisestä pikkulapsiperheiden esitteestä löydät alueemme kahdeksan leikkipuiston aamupäivien tuokiot ja leikkitoiminnan kerhot.

Tulosta puiston tapahtumat

Tulevaa toimintaa:






28.08.2019 13:35