Tietokeskus | Kirjasto ja tietopalvelu
Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 19.3.2008

Liiketilojen ja toimistojen rakentaminen vilkastunut Helsingissä

Julkaisu

Rakentaminen Helsingissä vilkastui varsin voimakkaasti vuonna 2007. Myönnettyjen rakennuslupien ja aloitettujen rakennustöiden sekä rakenteilla olevan tuotannon määrä kasvoi huomattavasti vuodesta 2006. Kasvu on kohdistunut kuitenkin muuhun kuin asuinrakentamiseen – erityisesti liike- ja toimistorakentaminen ja varastorakentaminen kasvoivat nopeasti. Asuinrakentaminen on puolestaan pysytellyt Helsingissä jo useamman vuoden ajan varsin vähäisenä. Vuoden 2007 kokonaisrakennustuotannon poikkeuksellisen nopean kasvuun on vaikuttanut Vuosaaren sataman ja erityisesti sinne viime vuonna aloitettujen suurten varastojen rakentaminen.

Uusia asuntoja valmistui yhteensä 3 300

Helsinkiin valmistui vuonna 2007 uusia asuntoja yhteensä 3 308. Valmistuneista asunnoista oli tavanomaista uudistuotantoa 2 881 ja käyttötarkoituksen muutoksiin perustuvaa korjausrakentamisen (esimerkiksi toimisto- tai tehdasrakennus muutetaan asuintaloksi) asuntotuotantoa 427. Uudistuotannon asuntoja valmistui viime vuonna 592 asuntoa enemmän kuin vuonna 2006 ja 183 enemmän kuin vuonna 2005. Viime vuosina asuntotuotanto Helsingissä on ollut kuitenkin poikkeuksellisen vähäistä sillä vuosittain valmistuneiden asuntojen määrä on yli 1 000 asuntoa pienempi kuin pitkän aikavälin vuosikeskiarvo.

Valmistuneista uudistuotannon asunnoista oli omistusasuntoja 1 840, vuokra-asuntoja 883 ja asumisoikeusasuntoja 158. Asunnoista oli vähän vajaa kaksi kolmannesta vapaarahoitteisia. Vapaarahoitteiset asunnot olivat lähes kaikki omistusasuntoja.

Valmistuneet valtion arava- ja korkotukilainalla rahoitetut asunnot ovat olleet viime vuosina useimmiten vuokra-asuntoja. Vuonna 2007 vuokra-asuntojen osuus oli 82 prosenttia – loput olivat asumisoikeusasuntoja. Valmistuneista asunnoista puolet yksiöitä ja kaksioita

Valmistuneesta uudistuotannosta oli lähes puolet yksiöitä ja kaksioita. Suuria perheasuntoja (4h+keittiö ja suuremmat) oli vajaa kolmannes.

Pienten asuntojen tuotanto on viime vuosina ollut useimmiten valtion tuella rakennettua. Vuonna 2007 valmistuneista yksiöistä oli kolme neljäsosaa arava- tai korkotukilainoitettuja, kaksioista lähes kolmannes, kun taas suurista perheasunnoista oli enää vain 13 prosenttia valtion tuella tuotettuja.


Lisätietoja:
Tutkija Maija Vihavainen,
(09) 310 36398
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 310 36398 tai email:


Lähde: Rakentaminen Helsingissä vuonna 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus, Tilastoja 9: 2008 (20 s.)


Tilaukset: Puh. (09) 310 36377 tai
tietokeskus.tilaukset@hel.fi

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi