riisilaisaiheita ja yksinkertaista maalaiselämää ylistävä linja. Cedercreutz oli suosittu muotokuvien tekijänä, ja hän toteutti myös lukuisia hautaveistok- sia, sekä joukon muistomerkkejä. Monista aikalaisveistäjistä poiketen Ceder- creutz oli monilahjakkuus, jonka laaja kirjallinen tuotanto ulottuu muistel- mista ja runoista novelleihin sekä kulttuurihistoriallisiin esseekirjoitelmiin. Hän sai huomiota lisäksi kuvittajana ja siluettikuvien leikkaajana. Työhevosista kilparatsuihin 1920-luku oli julkisen taiteen vilkasta aikaa, jolloin panostettiin sekä puis- tojen koristeluun että muistomerkkeihin. Cedercreutzilla ei ollut mainit- tavaa menestystä veistoskilpailuissa, mutta hänen tunnetuimmat julkiset teoksensa 1920-luvulla liittyvät taiteilijalle läheisiin hevosaiheisiin. Vakava- raisen Cedercreutzin oli mahdollisuus toteuttaa julkisia teoksia myös lah- joituksina. Tällainen on kookas Äestäjä, joka paljastettiin vuonna 1920 Po- rissa. Kyntäjä hevosineen oli aihe, jonka parissa taiteilija oli työskennellyt jo 1900-luvun alussa. Monumentaalikokoinen Maanviljelijän kunnia valmistui vuonna 1929, mutta Suomen valtion hylättyä Cedercreutzin myyntitarjous, teos jäi taiteilijan haltuun. Veistos pystytettiin Kyntäjäksi nimettynä Harja- valtaan vuonna 1969. Kaltoin kohdellut työhevoset herättivät myötätuntoa taiteilijassa, joka osallistui kirjoituksillaan aktiivisesti eläinsuojelutyöhön. Varhaistuotannon pääteos, väsynyttä työhevosta ja maatyöläistä esittävä suurikokoinen Työn jälkeen (1902) sai kiitosta Brysselissä ja Pariisissa. Cedercreutz tapasi 1910-lu- vulla ostaa kevätmarkkinoilta kaksi loppuun ajettua työhevosta ruokittavik- si. Hevoset palvelivat isäntäänsä kesän ajan parivaljakkona sekä ennen muu- ta taiteilijan malleina ja seuralaisina. Syksyn tullen hevosten aika päättyi. Matkustellessaan ulkomailla Cedercreutzilla oli ollut mahdollisuus vie- railla Itävallan, Saksan ja Venäjän keisarillisissa talleissa. Maatiaishevosten ohella taiteilija kuvasi niin lämminverisiä kilparatsuja kuin sirkushevosia. Jopa ratsastajapatsaat kiinnostivat Cedercreutzia, joka viimeisinä töinään 1940-luvun lopulla teki suunnitelman Mannerheimin ratsastajapatsaasta. Marsalkan kerrotaan sanoneen, että kuka tahansa voisi kuvata hänet, mutta ratsun osaisi tehdä vain Cedercreutz. Kansan Uutiset ironisoi vuonna 1964 Mannerheimin patsaan jälkimainingeissa, että jos Helsinkiin kaivattaisiin li- sää ratsastajapatsaita, Cedercreutzin tamman selkään voisi hyvinkin istuttaa jonkun presidenteistä ja ratsupoliisin muistomerkinkin siitä saisi… Äidinrakkaus oli luonnosvaiheessa lopullista teosta jäykempi. Taiteilija pää- tyi korostamaan tamman lempeän suojelevaa, varsan puoleen kääntynyttä asentoa. Onnistunut ratkaisu on tehnyt osaltaan veistoksesta kovin pidetyn. Arabian tehdas valmisti aikanaan rakastetun veistoksen pienoisversioita fa- janssista. Monet kerrat veistokselle on tuotu jopa heiniä. Veistoksen valmistumisen aikoihin Emil Cedercreutz kirjoitti, että eläin- lajista riippumatta emo poikasineen oli maailman lohdullisin ja ilahdutta- 12
Varsapuistikko
To see the actual publication please follow the link above