vo Särkkä tiesi, että minulla oli kuusihenkinen perhe elätettävä. Olin ollut ”Särkän tallista” eli Suomen Filmiteollisuus Oy:stä pois neljä vuotta ja Särkkä halusi minut takaisin, niinpä hän soitti minulle ja pyysi käymään. Hän otti kirjoituspöytänsä laatikosta — josta olin monet aiheet saanut aikaisemmin — romaanin, ojensi sen minulle ja kysyi: ”Oletteko lukenut tämän?” Vastasin, että en ole. Kirja oli Waltarin Komisario Palmun erehdys. ”Sen Kuka murha- si rouva Skrofi olen kyllä lukenut, mutta en niin kovin pitänyt siitä”, jat- n? koin, johon Särkkä sanoi: ”En minäkään. Mutta tämä on hyvä. Lukekaa se nyt huomiseen mennessä ja palatkaa tähän samaan aikaan. Miettikää, teki- sittekö fi lmin tästä.” Luin Komisarion Palmun erehdyksen ja totesin, että se sisältää kuulustelu- ja toisen perään ja paljon henkilöhahmoja, eikä se liiku sillä tavoin väljästi, kuin hyvä elokuva-aihe. Toisaalta tiesin, että mistä vaan saa elokuvan, kun- han löytää siihen jonkin jujun, miten se pitää tehdä. Niinpä vastasin Särkän tarjoukseen myöntävästi. Panin kuitenkin sopimukselle joitakin reunaeh- toja. Ensiksi vaadin, että elokuva pitää tehdä 30 -luvun lopun epookkiin, la- vastaa ja puvustaa hyvin, eikä se ole ihan halpaa. Halusin miehille ja naisille omat suunnittelijat. Seuraavaksi ilmoitin, että aloitan fi lmauksen vasta huh- tikuun puolivälissä ja käytän 40 kuvauspäivää. Nämä olivat kaikki kunnian- himoisen elokuvan ehtoja. Sitten sanoin: ”Ja parhaat näyttelijät mitä Suo- mesta löytyy.” Kaikkeen tähän Särkkä suostui, vieläpä siihenkin, että panin palkkiovaatimukseeni melkoisen lisän. Kirja osoittautui hyväksi elokuvan aiheeksi. Minä löysin siihen oikean tyylin ja sain sen toimimaan. Kun näin Komisario Palmun erehdyksen vuosi- kymmenten jälkeen isolla kankaalla, se paljastui erinomaisesti onnistuneek- si elokuvaksi, joka sai vielä 51 vuotta valmistumisensa jälkeenkin väliaplo- deja ja pitkät loppuaplodit. Toivo Särkkä ei Komisario Palmun erehdyksen menestyksestä huolimatta halunnut tehdä Waltarin kirjaa Kuka murhasi rouva Skrofi elokuvaksi, joten n? Fennada-Filmi tuotti sen. Elokuvan nimeksi tuli Kaasua, komisario Palmu! ja sekin onnistui lopulta hyvin. Poliisikolmikon Palmu, Kokki ja Virta yhteis- työ kehittyi elokuvassa erityisesti. Kun elokuvan ensi-ilta oli elokuvateatteri Bio Rexissä syyskuussa 1961, istuimme Mika Waltarin kanssa samassa aitios- sa kahdestaan ja kysyin tavanomaisesti mitä kuuluu. Waltari taas ei vastan- nut tavanomaisesti, vaan sanoi: ”Minä olen hyvin masentunut”. Hän selitti, mistä se johtui: hän oli jo toista kesäkautta koettanut päästä suuren historiallisen romaanin kirjoittamisen alkuun, mutta turhaan. Tie- sin, että kirjoittaminen merkitsi Waltarille kaikkea — elämää — niinpä olin aidosti myötätuntoinen. Olimme tulleet läheisiksi, joten hän kertoi pulmas- taan minulle kuin ystävälle. Waltari naurahteli muutaman kerran elokuvan aikana. Kun elokuva päättyi voimakkaisiin loppuaplodeihin, Waltari kääntyi minua kohti ja sanoi: ”Tämä oli hyvin hauska. Minä olen virkistynyt.” Elo- kuvayleisö kääntyi kohti elokuvateatterin taka-aitioita, ja meitä, ja osoitti 36
Tähtitorninmäki
To see the actual publication please follow the link above