Haemme päiväkoti Leipuriin varhaiskasvatuksen erityisopettajaa integroituun erityisryhmään.
Ryhmässä työskentelee kanssasi pätevä ja taitava erityisopettaja sekä kokenut lastenhoitaja. Vastaat yhdessä heidän kanssansa toiminnan suunnittelusta, lapsen tuen tarpeen havainnoinnista, lapsen ohjaamisesta ja tukemisesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa sekä lapselle erityispedagogisesti sopivan toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta sekä lapsen yksilöllisen oppimisen tukemisesta. Toiminta perustuu Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmaan, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelmaan sekä lapsen vasuun ja leopsiin.
Ryhmässä on positiivinen ja kiitelty työntekemisen malli, ja asiakkaat ovat enemmän kuin tyytyväisiä ryhmän toimintaan ja yhteishenkeen. Sensitiivinen, leikistä innostunut ja yhteisöllisyyteen sitoutuva eritysopettaja, tässä sinulle loistava paikka aloittaa toimintakausi yhdessä kanssamme!
Tarjoamme sinulle työyhteisön, jossa nauretaan paljon, iloitaan onnistumisista ja pidetään toisistamme huolta. Meillä on paljon vahvan työkokemuksen omaavaa henkilökuntaa, mutta myös työuransa alkutaipaleella olevia. Emme ole kaavoihin kangistuneita, vaan meillä kokeillaan rohkeasti uusia toimintatapoja ja asioita. Olemme yhteistyötä, positiivisuutta ja sitoutuneisuutta arvostava työyhteisö.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi olet suorittanut erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai sinulla on kasvatustieteen maisterin tutkinto ja pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen erityisopettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2024 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodin johtaja
Paula Kinnunen
0931062954
paula.k.kinnunen@hel.fi
Päiväkodin varajohtaja Nina Holm 0931069762 nina.holm@hel.fi
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-leipuri