Joka kesä kaupungilla työskentelee noin 3 500 kesätyöntekijää. Kaupungin kesätyöpaikkojen haku alkaa tammikuun puolivälissä. Eniten kesätyöpaikkoja on avoinna tammi-helmikuun taitteessa.
Kesätyöntekijöitä palkataan muun muassa hoitoalalle, puistotyöntekijöiksi, erilaisiin toimistotehtäviin, suunnittelijaharjoittelijoiksi, rakennusapumiehiksi ja liikuntapaikanhoitajiksi. Alan opiskelijoita ja ammattilaisia kaupunki hakee erityisesti sosiaali- ja terveystoimialan palvelukseen vuosilomansijaisiksi.
Nuorten 16-17-vuotiaiden kesätyöhaku
Helsingin kaupunki haluaa tarjota mahdollisimman monelle nuorelle ensimmäisiä kesätyökokemuksia. Nuorten kesätöitä voivat hakea kaikki kalenterivuoden aikana 16 ja 17 vuotta täyttävät peruskoulun suorittaneet, sekä ne 18 vuotta täyttävät, jotka ovat ennen työsuhteen aloitusta 17 vuotiaita (kesätyön aikana voi täyttää 18 vuotta). Nuorten 16-17-vuotiaiden kesätyöhaku ja Siisti kesä! -hankkeen tehtävät ovat haettavana vuosittain helmikuussa. Haluamme tarjota kesätöitä mahdollisimman monelle. Pyrimme rekrytoinneissa esteettömyyteen ja monimuotoisuuteen ja toivommekin hakemuksia kaikilta nuorilta, joita kiinnostaa työskennellä kaupungin tehtävissä. Työ voidaan räätälöidä nuorten osaamisen ja fyysisen toimintakyvyn mukaisesti.
Parasta kesätyössäni on lasten vilpittömyys ja heittäytymiskyky. Lapsissa on luovuutta ja ennakkoluulottomuutta, jotka aikuisilta usein arjessa unohtuvat
Siisti kesä! -hankkeen tehtävät 16-20-vuotiaille
Kaupungin rakentamispalveluihin Staraan ja sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalveluihin palkataan myös nuoria, joilla ei vielä ole työkokemusta. Hankkeen noin 270 kesätyöntekijää pitävät puistot, aukiot, kadunvarret sekä liikunta- ja uimapaikat siisteinä. Voit kasvattaa myös esihenkilötaitoja ja saada kesätyön tiiminvetäjänä. Tiiminvetäjäksi voit hakea täytettyäsi 18 vuotta, jolloin ohjaat nuorempia kesätyöntekijöitä tehtävissään. Tiiminvetäjän tehtäviin eduksi luetaan, jos sinulla on ajokortti ja voit kuljettaa tiimiäsi eri kohteisiin. Siisti kesä! -hankkeen tehtävät ovat haettavana vuosittain helmikuussa.
Kesäseteli
Kesäseteli on tarjonnut helsinkiläisille nuorille kesätöitä ja yrityksille tekijöitä, osaamista ja uusia näkökulmia jo vuodesta 2015! Helsingin kaupungin tarjoamien kesäseteleiden avulla helpotetaan nuorten omatoimista työllistymistä kesälomakuukausien aikana.
Vuonna 2023 kaikki helsinkiläiset ja Helsingin kouluissa opiskelevat 9. luokkalaiset, TUVA-, Valma ja kymppiluokkalaiset ovat oikeutettuja hakemaan Kesäsetelin. Myös kaikki helsinkiläiset toisen asteen (lukio ja ammattikoulu, TELMA) ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat oikeutettuja hakemaan Kesäsetelin.
Lue lisää kesäsetelistä ja hae omasi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Teemme yhteistyötä monien oppilaitosten ja yliopistojen kanssa ja tarjoamme työssäoppimisen harjoitteluita opiskelijoille. Etsiessäsi harjoittelupaikkaa itse, voit olla yhteydessä organisaation tai toimipisteen esihenkilöön, johon toivot pääseväsi harjoitteluun.
Sinulla on mahdollisuus tehdä opintoihin kuuluva opinnäytetyö Helsingin kaupungilla. Ole näissäkin tiedusteluissa yhteydessä suoraan sinua kiinnostavaan organisaatioon ja kerro tarkemmin ajatuksistasi mahdollisesta lopputyöstä.
Katso avoimet harjoittelupaikat
Harjoitteluun sosiaali- ja terveystoimeen
Tutustu tarkemmin sosiaali- ja terveystoimen harjoittelumahdollisuuksiin ja ota yhteyttä ammattialoittain listattuihin harjoittelukyselyiden yhteystietoihin.
Sosiaali- ja terveystoimen harjoittelut avataan Jobiiliin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Korkeakouluharjoittelu
Korkeakouluharjoittelu kaupungilla on 3-6 kuukauden pituinen harjoittelujakso ja se on kohdennettu ylempää korkeakoulututkintoa suorittavaville opiskelijoille. Korkeakouluharjoittelijan palkka on 1 786 euroa kuukaudessa. Korkeakouluharjoittelun kesto on yleensä kolme kuukautta. Mikäli opintoihin kuuluu pakollinen harjoittelu (esim. psykologian opiskelijat), harjoittelu voidaan sopia viiden tai kuuden kuukauden mittaiseksi.
Helsinki Trainee -ohjelma
Helsinki Trainee -ohjelmamme tarkoitus on kasvattaa sinut työn ohessa oman alasi asiantuntijaksi kiinnostavien töiden parissa. Helsingin kaupungin trainee-ohjelman haku on kahdesti vuodessa: lokakuussa ja huhti-toukokuun vaihteessa. Voit hakea trainee-ohjelmaamme, jos opiskelet ylempää korkeakoulututkintoa (esim. maisterivaihe tai ylempi AMK-tutkinto) ja olet edennyt opinnoissasi loppusuoralle tai valmistumisestasi on kulunut korkeintaan vuosi.
Lue lisää Helsinki Trainee -ohjelmasta
Työelämään tutustuminen eli TET-harjoittelu
Työelämään tutustuminen eli TET kuuluu jokaisen peruskoululaisen elämään. TET:n aikana pääset näkemään, mitä erilaisissa ammateissa tehdään ja pääset itse kokemaan työelämää. Toivomme, että innostuisit tehtävistä ja hakeutuisit meille töihin myöhemminkin ja saisit kipinän ammattiin.
Katso avoimet TET-harjoittelupaikat(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Oppisopimuskoulutuksessa saat ammattipätevyyden ja tutkinnon työskentelemällä Helsingin kaupungilla. Täydennät työpaikalla tapahtuvaa työssäoppimista teoriaopinnoilla esimerkiksi Stadin ammattioppilaitoksessa. Oppisopimusopiskelijana olet määräaikaisessa työsuhteessa ja saat työehtosopimuksen mukaista palkkaa, kartutat työkokemusta ja saat meiltä ohjauksen ammatillisen tutkinnon suorittamiseen.
Oppisopimuskoulutukseen haetaan TE-palvelujen kautta, jolloin oppisopimuspaikka voi sopia sinulle, joka olet kiinnostunut työllistymään kaupungin palvelukseen, olet vähintään 20-vuotias helsinkiläinen ja sinulla ei ole vakituista työ- tai opiskelupaikkaa. Oppisopimus kestää noin kaksi vuotta. Lähihoitajien oppisopimuskoulutus alkaa rekrytointikoulutuksena, jonka jälkeen tuleva oppisopimuspaikkasi on sosiaali- ja terveystoimen eri kohteissa, varhaiskasvatuksessa tai voit työllistyä keittiötöihin Palvelukeskus Helsinkiin ruokapalvelutyöntekijän tehtäviin.
Oppisopimuspaikkoja kaupungille on yleensä haussa keväisin ja syksyisin. Kun kaupungin oppisopimuskoulutusten haku on käynnissä, löydät ne täältä.
Palvelukeskus Helsingissä voit kouluttautua suoraan oppisopimuksella palvelutyöntekijäksi ruoka- ja puhtauspalvelutehtäviin. Lisätietoja löydät osoitteesta https://palkerekry.hel.fi/oppisopimuskoulutus(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla voit opiskella oppisopimuskoulutuksella lähihoitajaksi tai hoiva-avustajaksi. Lisätietoja saat sähköpostitse osoitteesta sotepe.oppisopimukset@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla oppisopimuskoulutus antaa pätevyyden varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi. Lisätietoa saat sähköpostitse osoitteesta rekry.kasko@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).