Näin haet töihin meille kasvatukseen ja koulutukseen

Etsimme innostuneita osaajia joukkoomme ympäri vuoden. Miten pääset mukaan?

Tällä sivulla

Työntekijä seisoo Rastilan metroasemalla.
Kuva: Markus Kontiainen

Hae meille töihin

Oletko kiinnostunut töistä varhaiskasvatuksessa?

Vakinaiset tehtävät päiväkodissa

Vakinaisten työpaikkojen haku on kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Yksittäisiä paikkoja tulee hakuun myös vuoden mittaan.

Kevään 2025 haku on nyt käynnissä!

Avoimet vakinaiset työpaikat varhaiskasvatuksessa

Määräaikaiset sijaisuudet päiväkodissa

Sijaisuuksiin haetaan jatkuvan haun kautta. Työn voi aloittaa joustavasti jo hakuaikana. Tällä hetkellä haemme varhaiskasvatuksen opettajia, erityisopettajia ja sosionomeja.

Avoimet määräaikaiset työpaikat varhaiskasvatuksessa

Avoimet työpaikat leikkipuistoissa, perhetaloissa ja perhepäivähoidossa

Yksittäisiä avoimia työpaikkoja esimerkiksi leikkipuisto-ohjaajan tai perhepäivähoitajan tehtäviin tulee hakuun pitkin vuotta – hakuvahti pitää sinut ajan tasalla!

Aseta hakuvahti haluamallesi nimikkeelle

Oletko kiinnostunut töistä koulussa?

Opettajan vakinaiset virat

Haku suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen ja lukioiden opettajien vakinaisiin virkoihin pidetään aina alkuvuodesta. Tiedotamme hausta laajasti, ja tietenkin myös tällä sivulla.

Pidempiaikaiset opettajan sijaisuudet

Määräaikaisia opettajan tehtäviä sekä yksittäisiä vakinaisia tulee haettavaksi ympäri vuotta sivustolle helsinkirekry.fi .

Aseta hakuvahti opettajan tehtäviin

Lyhytaikaiset opettajan sijaisuudet

Koillisen, kaakkoisen tai itäisen alueen peruskoulut

Hakeutuaksesi lyhytaikaiseksi opettajan sijaiseksi koillisen, kaakkoisen tai itäisen alueen peruskouluihin käytä Seure Henkilöstöpalveluiden(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) sijaisopettajapalvelua.

Eteläisen, läntisen, keskisen tai pohjoisen alueen peruskoulut

Hakeutuaksesi lyhytaikaiseksi opettajan sijaiseksi eteläisen, läntisen, keskisen tai pohjoisen alueen kouluihin lähetä hakemuksesi sähköpostitse koulun rehtorille tai virka-apulaisrehtorille.

  • Kirjaa hakemukseen tieto siitä, millaisista sijaisuuksista olet kiinnostunut (esim. luokka-aste, oppiaineet).
  • Kerro hakemuksella itsestäsi, koulutustaustastasi sekä kokemuksestasi lasten ja nuorten parissa tehdystä työstä.
  • Jos hakemuksesi perusteella sopivia sijaisuuksia voisi olla tarjolla, sinut tavataan ja haastatellaan koululla. Ota haastatteluun mukaasi henkilöllisyystodistus, rikosrekisteriote sekä mahdolliset tutkinto- ja työtodistukset.
  • Sijaispyynnöt tulevat koulun käytännöistä riippuen Signal-sovelluksen viestillä, tekstiviestillä, sähköpostilla tai puhelimitse.
Millä alueella koulu sijaitsee?

Listan kaikista kaupungin peruskouluista ja aluejaosta löydät täältä:

Suomenkielisten peruskoulujen aluejako

Muut tehtävät

Esimerkiksi koulunkäynninohjaajan, erityiskoulunkäynninohjaajan ja monikielisen ohjaajan avoimia tehtäviä tulee hakuun ympäri vuotta.

Aseta hakuvahti kasvatuksen ja koulutuksen muihin tehtäviin

Meidän koulussa opettaja saa valmiudet ja mahdollisuudet tehdä opetustyöstä sen näköistä kuin itse haluaa.

Luokanopettaja Toni

Oletko kiinnostunut töistä Stadin AO:ssa?

  • Meiltä voi valmistua yli 50 ammattiin, ja tarvitsemmekin opettajia ammattialoilta laidasta laitaan.
  • Määräaikaisia ja vakinaisia tehtäviä tulee hakuun ympäri vuotta aina tarpeen mukaan.

Aseta hakuvahti toisen asteen opetuksen tehtäviin

Oletko kiinnostunut töistä lukiossa?

  • Haku suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen ja lukioiden opettajien vakinaisiin virkoihin pidetään aina alkuvuodesta. Tiedotamme hausta laajasti, ja tietenkin myös tällä sivulla.
  • Määräaikaisia opettajan tehtäviä sekä muita vakinaisia ja määräaikaisia tehtäviä tulee haettavaksi ympäri vuotta.
  • Muistathan myös mahdollisuuden hakeutua määräaikaisiin lyhyisiin sijaisuuksiin opettajan tehtäviin. Sijaisuuksia voit tiedustella suoraan lukioista. Yhteystiedot löytyvät lukioiden sivuilta.

Aseta hakuvahti toisen asteen opetuksen tehtäviin

Oletko kiinnostunut työstä työväenopistossa?

Oletko kiinnostunut töistä opiskelijahuollossa?

  • Kouluissamme, lukioissamme ja Stadin AO:n toimipisteissä toimii satoja kuraattoreja ja psykologeja, joilta lapset, nuoret ja aikuisopiskelijat saavat tukea ja apua erilaisissa tilanteissa.
  • Perusopetuksen ja toisen asteen psykologien ja kuraattorien avoimet työpaikat tulevat hakuun tarpeen mukaan.

    Aseta hakuvahti psykologin tehtäviin

    Aseta hakuvahti kuraattorin tehtäviin

Oletko kiinnostunut töistä toimialamme hallinnossa?

Eri alojen asiantuntijatehtävien rekrytoinnit tulevat hakuun Avoimet työpaikat -sivustolle.

Aseta hakuvahti kaupungin asiantuntijatehtäviin