Helsingin kaupunki on päättänyt maksaa työntekijöilleen kertaluonteisen ja ylimääräisen viivästysmaksun palkanmaksuvirheiden johdosta. Viivästysmaksu maksetaan korkolain mukaisen viivästyskoron lisäksi. Viivästyskorkojen maksaminen aloitetaan välittömästi henkilöille, joilla palkkasuoritukset ovat olleet myöhässä.
Viivästysmaksu maksetaan kaikille, joiden palkka on ollut myöhässä. Viivästysmaksun suuruus riippuu viivästyskoron määrästä. Työntekijöille maksetaan myös vahingonkorvauksia palkanmaksun ongelmista aiheutuneista taloudellisista vahingoista. Kaupunki maksaa myös odotusajan palkkaa työsuhteessa olleille, joilla työsuhde on päättynyt ja loppupalkka on ollut myöhässä. Muut mahdolliset koko henkilöstölle kohdennettavat hyvitykset vaativat vielä erillistä valmistelua ja niistä viestitään henkilöstölle heti kun mahdollista.
Korjaamattomien palkkavirheiden kokonaismäärä pienentynyt elokuun aikana
Kaupungin palkanlaskennassa korjaamattomien palkkavirheiden kokonaismäärä pienentyi elokuun aikana. Tuoreen tilannekuvan mukaan kokonaan puuttuvien palkkojen ja liikaa maksettujen palkkojen määrä kuitenkin kasvoi 26.8.–1.9. viikon takaiseen tilanteeseen verrattuna. Kasvu johtui 31.8. elokuuta olleesta palkanmaksupäivästä. Palkanmaksupäivän yhteydessä on näkynyt useimmiten lyhytkestoinen piikki. Osittain puuttuvien palkkojen ja muiden palkkavirheiden määrä on edeltävään viikkoon verrattuna pienempi.
Syyskuun 1. päivä kokonaan puuttuvia palkkoja oli 115, osittain puuttuvia palkkoja 3 947. Kokonaan puuttuva palkka pyritään maksamaan noin 2 arkipäivässä siitä, kun tieto puuttuvasta palkasta on tullut palkanlaskennan asiakaspalveluun.
Helsingin kaupunki otti keväällä käyttöön uuden palkkajärjestelmän. Kaupungilla aiemmin käytössä ollut palkka- ja henkilöstötietojärjestelmä oli peräisin 80-luvulta ja sen tekninen tuki loppuu vuoden vaihteessa. Palkkajärjestelmän toimittanut Sarastia Oy ja Helsingin kaupunki tekevät tiivistä yhteistyötä, jotta järjestelmä saataisiin palvelemaan Helsingin tarpeita. Tämänhetkisen arvion mukaan palkanlaskennan tilanteen vakauttaminen kestää koko syyskauden.