Kaupunki taklaa korona-ajan työvoimapulaa monin keinoin – osaajapankin toiminta jatkuu, Stadin AO:sta noin 120 lähihoitajaopiskelijaa hoitotyön tueksi

Helsinki perusti keväällä 2020 osaajapankin, jonka kautta jo yli 2000 työntekijän työpanos ja osaaminen on voitu koronakriisin aikana hyödyntää siellä, missä ta
Mies työskentelee laboratoriossa.

Helsingin kaupunki perusti keväällä 2020 osaajapankin, jonka kautta jo yli kahdentuhannen työntekijän työpanos ja osaaminen on voitu koronakriisin aikana hyödyntää siellä, missä tarve on suurin. Osaajapankki on toiminut jatkuvasti, mutta epidemiatilanteen heikennyttyä siirtoja tehdään taas entistä runsaammin.

Työvoiman tarve erityisesti sosiaali- ja terveysalalla on kriittisellä tavalla lisääntynyt. Hoitotyön ja siihen liittyvien avustavien tehtävien lisäksi henkilöitä haetaan muun muassa varhaiskasvatukseen esimerkiksi lastenhoitajiksi ja leikkipuisto-ohjaajiksi.

– Olen ylpeä organisaatiomme ja ennen kaikkea henkilöstön joustavuudesta. Yhteishenkeä, halua oppia uutta ja rohkeutta tarttua tehtäviin, joissa apua todella tarvitaan, on ollut ilahduttavan paljon, pormestari Juhana Vartiainen sanoo.

Osaajapankin kautta siirtyvien kaupungin omien työntekijöiden lisäksi avuksi on jo keväästä 2020 asti saatu muun muassa eläkkeellä olevia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä vapaaehtoisia. Tällä viikolla apujoukoksi liittyy myös noin 120 lähihoitajaopiskelijaa Stadin AO:sta eli ammatti- ja aikuisopistosta.

– Stadin AO:n ja sosiaali- ja terveystoimialan välinen yhteistyö on ollut joustavaa sekä tavoitteellista tässä haasteellisessa koronatilanteessa. Yhteistyö tukee opiskelijan työelämälähtöistä oppimista ja mahdollistaa yksilöllisen opintojen etenemisen. Opettajatiimit esihenkilöineen ovat osoittaneet erinomaista tehokkuutta sekä luovaa pedagogista ratkaisukykyä mahdollisuudessa olla tukemassa hoitotyötä, ammatillisen koulutuksen päällikkö, johtava rehtori Maria Sarkkinen sanoo.

Sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstösuunnittelupäällikkö Mia Keinänen on vaativassa tilanteessa tyytyväinen ripeyteen, jolla asiaa on hoidettu.
– Helsingin sairaala, seniorikeskukset ja kotihoito selvittivät nopealla aikataululla, minne opiskelijat voivat sijoittua työskentelemään ja antamaan arvokasta apua toimintaan. Organisointi saadaan näin toteutettua tilanteen vaatimalla nopeudella ja perehdytys- ja ohjaussuunnittelua voidaan tehdä jo ennen opiskelijoiden saapumista.

Miten kaupungin osaajapankki toimii?

Koronakriisin aikana kaupungin toimialojen välisiä henkilöstösiirtoja koordinoi tähän toimintaan erikseen huhtikuussa 2020 perustettu osaajapankki. Kaupungin esihenkilöt arvioivat henkilöstön työtilannetta ja sopivat mahdollisista siirroista työntekijöiden kanssa. Samalla varmistetaan se, että jokainen työllistyy täysin ja työpanos kohdentuu sinne, missä tarve on kriittisin.

Siirto tilapäistehtäviin voi kestää enintään kahdeksan viikkoa, ellei pidemmästä jaksosta sovita erikseen työntekijän suostumuksella.

Sosiaali- ja terveystoimeen siirtyvillä työntekijöillä tulee olla rokotesuoja kunnossa, eli kahden koronarokotteen lisäksi influenssarokotus. Mikäli influenssarokotus puuttuu, se saadaan järjestettyä pikaisella aikataululla työterveyden kautta.

Kaupungin palkkalistoilla olevat työntekijät voivat päästä osaajapankin toimintaan mukaan sopimalla asiasta esihenkilönsä kautta. Muut sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaiset voivat hakeutua avoimiin tehtäviin helsinkirekry.fi -palvelun tai henkilöstöpalveluyhtiö Seuren(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) kautta.

Lisätietoja
Helsinki – ajankohtaista koronasta
Stadin AO(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kuva: Jefunne Gimpel