Helsingin Pasilassa sijaitseva Monikielinen kirjasto saa Aapiskukko-palkinnon tunnustuksena lukutaitoa edistävästä työstä. Palkinnon myöntää FinRA eli Finnish Reading Association kansainvälisenä lukutaitopäivänä 8. syyskuuta ja se jaetaan perjantaina 9. syyskuuta klo 13 Pasilan kirjastossa.
Monikielisen kirjaston tehtävä on tarjota Suomessa asuvalle vieraskieliselle väestölle kirjastopalveluita. Monikielinen kirjasto hankkii aineistoa kaikkien Suomen kirjastojen yhteiskäyttöön sellaisilla kielillä, jotka ovat meillä harvinaisemmin puhuttuja. Kokoelmassa on kirjoja yli 80 kielellä lapsille, nuorille ja aikuisille. Lisäksi tarjolla on musiikkia, elokuvia, aikakauslehtiä, äänikirjoja ja e-kirjoja.
FinRA haluaa palkita Monikielisen kirjaston kulttuuri- ja kielitietoisten kirjastopalveluiden sekä kirjallisuuden tarjoamisesta vieraskieliselle väestölle kaikkialla Suomessa. FinRAn johtokunnan edustaja Juli-Anna Aerila perustelee palkinnon myöntämistä Monikieliselle kirjastolle seuraavasti:
”Tämän vuoden Aapiskukko-palkinnolla muistutetaan monikielisen kirjallisuuden, kotikielisen kirjallisuuden ja yleensä lukemisen merkityksestä kielellisesti ja kulttuurisesti moninaistuvassa Suomessa. Kirjastopalveluiden saavutettavuus omalla kielellä on erittäin merkityksellistä niin kotoutumisen, toisen kielen oppimisen kuin oman identiteetin näkökulmasta. Useat kansainväliset tutkimukset osoittavat, kuinka lukutaito ja kirjallisuus niin ensi-, toisessa kuin vieraassa kielessä tukevat kaikkien kielten oppimista ja lukutaitoa. Monikielinen kirjasto tekee ensiarvoisen tärkeää työtä tarjotessaan kirjallisuutta lähes sadalla kielellä niin muille kirjastoille, kouluille ja päiväkoteihin kuin perheillekin kaikkialle Suomeen.”
Nyt jaettava huomionosoitus on 42. Aapiskukko-palkinto. Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet esimerkiksi Märta Tikkanen, Kerttu Vuolab, Selkouutiset/LL-bladet, Kevin Lankinen ja Kustannus Z.
Lisätietoa Aapiskukko-palkinnosta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lisätietoa Monikielisestä kirjastosta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuva: Maite Gonzales / Helsingin kaupunki