Ympäristövastuu

Tältä sivulta löydät tietoa ympäristövastuun eri osa-alueista. Sivulla on myös tapahtumajärjeställe suunnattu hiilijalanjälkilaskuri. Toivomme, että laskurista on apua ilmastoystävällisen tapahtuman järjestämisessä ja kehittämisessä.

Tekoja kohti ympäristövastuullista tapahtumaa

Ympäristövaikutukset syntyvät tapahtumaan liittyvistä toiminnoista kuten lisääntyneestä liikenteestä, äänentoistosta, tarjoiluista, kuljetuksista ja hankinnoista. Esimerkiksi huonosti hoidettu jätehuolto vähentää yleisön viihtyvyyttä ja aiheuttaa roskaantumista, joka voi haitata myös tapahtuma-alueen ulkopuolella.

Ota jo tapahtuman järjestämisen alkumetreillä huomioon tapahtuman mahdollisesti aiheuttamat ympäristövaikutukset ja etsi ratkaisuja niiden vähentämiseksi.

  • Tapahtumapaikaksi valitaan helposti saavutettava, esteetön ja tapahtuman järjestämiselle tarvittavan infran, melun, jätehuollon ja luonnon kulumisen näkökulmasta mahdollisimman soveltuva paikka.
  • Tapahtuman rakentamisessa ja purkamisessa, sekä tapahtuman aikana käytetään uusiutuvaa energiaa tai uusiutuvia polttoaineita muun muassa ajoneuvoissa, koneissa ja laitteissa. 
  • Kävijöitä kannustetaan saapumaan kävellen, pyöräillen tai julkisella liikenteellä. Tämä huomioidaan myös tapahtuman suunnittelussa esimerkiksi julkisen liikenteen aikataulujen ja valvottujen pyöräparkkien osalta. 
  • Tapahtumajärjestäjä huolehtii tapahtumapaikan siisteydestä huomioiden, että tapahtuman vaikutukset ulottuvat todennäköisesti myös virallisen tapahtumapaikan ulkopuolelle.
  • Tapahtuma-alueen asukkaita ja yrityksiä tiedotetaan etukäteen tapahtumasta ja meluaikatauluista.

  • Tapahtuman hankinnoissa suositaan kestävästi ja eettisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita. 
  • Mikäli tapahtumalla on oma sähkösopimus, käytetään 100 % uusiutuvaa aurinko- tai tuulisähköä tai EKOenergia -merkittyä sähköä. 
  • Tapahtumassa hyödynnetään uudelleenkäytettäviä, monivuotisia ja kierrätettyjä materiaaleja (esim. messumatot, banderollit, työasut). Laitteita ja kalustoa myös vuokrataan. 
  • Tapahtumassa vältetään ylimääräisen tavaran tai oheistuotteiden jakamista, kuten esitteiden, mainospaitojen tai lippalakkien jakamista. 

  • Tapahtumassa tarjoillaan kattavasti vegaani- ja kasvisruokavaihtoehtoja, sekä vastuullisesti tuotettua lähiruokaa. 
  • Tapahtuman ruokatoimijat suosivat ensisijaisesti kestoastioita ja –aterimia. Jos kertakäyttöastioiden käyttö on välttämätöntä, suositaan biohajoavia vaihtoehtoja (EN13432-standardi). 
  • Tapahtumassa on pullojen, tölkkien ja tuoppien palautusjärjestelmä.
     
  • Ruokahävikkiä vähennetään hyvällä suunnittelulla. Ylijääneitä annoksia voidaan esimerkiksi myydä alennettuun hintaan tapahtumapäivän lopuksi. Myös mahdollisuudet ruokahävikin lahjoittamisesta ruoka-apuun kannattaa selvittää.
  • Tapahtumassa on mahdollisuus täyttää oma vesipullo. 

  • Tapahtumajärjestäjä selvittää meluilmoitusvelvollisuutensa hyvissä ajoin (suositus vähintään 60 vrk ennen tapahtumaa) ja toimittaa mahdollisen meluilmoituksen viimeistään 30 vrk ennen tapahtumaa kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 
  • Jätteen synty minimoidaan. Yli 500 hengen ulkoilmatapahtumista toimitetaan lisäksi jätehuoltosuunnitelma kaupungin ympäristöpalveluille viimeistään 30 vrk ennen tapahtumaa. Lue tarkemmat ohjeet kaupungin verkkosivuilta.
  • Lajittelusta tehdään kävijöille helppoa selkeillä opasteilla ja roska-astioiden sijoittelulla. Hyviä käytännön vinkkejä kestävän jätehuollon toteuttamiseen löytyy Roskat Riviin! –oppaasta.

Tapahtumien hiilijalanjälkilaskuri

Tapahtumien hiilijalanjälkilaskurin avulla voit laskea tapahtumasi hiilijalanjäljen. Hiilijalanjälkilaskurimme soveltuu erikokoisille ja erityyppisille tapahtumille aina ulkoilmatapahtumista kongresseihin sekä hybridi- ja virtuaalitilaisuuksiin.

Tilaa tapahtumien hiilijalanjälkilaskuri ja käsikirja(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Hiilijalanjälkilaskurin käytössä et tarvitse erityistä asiantuntemusta hiilijalanjälkilaskennasta. Laskurin tarkoituksena on auttaa tapahtumanjärjestäjiä tunnistamaan tapahtumien keskeiset päästölähteet, jolloin ilmastoystävällisempien tapahtumien suunnittelu on helpompaa.

Tapahtuman hiilijalanjälki kuvaa tapahtuman aiheuttamaa vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Ilmastonlämpenemisvaikutusta mitataan kasvihuonekaasupäästöillä, joista merkittävimmät ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O).

Hiilijalanjäljen laskenta koostuu kuudesta osa-alueesta, jotka on tunnistettu tapahtumien merkittävimmiksi päästötekijöiksi. Näitä osa-alueita ovat:

•    liikenne ja kuljetukset
•    energiankulutus
•    ruoka
•    jätteet
•    hankinnat
•    majoittuminen

Laskurin toteutuksesta on vastannut Sitowise Oy ja se pohjautuu elinkaariarvioinnin periaatteisiin sekä yleisesti käytössä olevaan Greenhouse Gas Protocol –ohjeistukseen.

Helsingin kaupunki tulee kysymään kokemuksia tapahtumien hiilijalanjälkilaskurin käytöstä sen tilanneilta organisaatioilta. Käyttäjiltä saadun palautteen perusteella laskuria kehitetään edelleen. Täyttämällä linkistä avautuvan lomakkeen saat laskurin (Excel-tiedosto) ja sen käyttöön opastavan käsikirjan (PDF-tiedosto) sähköpostiisi.

Tutustu tietosuojaselosteeseen (

Hiilijalanjälkilaskuri kuvituskuva