Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun suuri katutyö alkaa 11.1.2021

Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun suuri katutyö alkaa 11.1.2021. Hanke on saanut nimen Kasin katutyöt.
Caloniuksenkatu keväällä 2020

Kalliossa ja Töölössä alkaa 11.1.2021 suuri katutyö, joka ulottuu kolmelle eri kadulle raitiolinja 8:n reitillä.  Sen vuoksi Caloniuksen-, Runebergin- ja Helsinginkadun peruskorjaus on nimetty Kasin katutöiksi. Raitiovaunut ja bussit kulkevat työn alkuvaiheessa normaalisti.

Katuremontti on saanut nimen Kasin katutyöt nimikilpailun tuloksena.

Raitiovaunut ja bussit kulkevat työn alkaessa normaalisti.

Maanantaina 11.1.2021 katuremontti alkaa Caloniuksenkadulla sekä Kalliossa Kaarlenkadulla ja Helsinginkadulla. Suuri katutyö alkaa pienillä katumontuilla, sillä ensimmäiseksi tehdään vesijohtojen ja viemäreiden uusimista pienillä työmaa-alueilla.

”Vesihuoltolinjojen uusiminen on hidasta ja riskialtista työtä, sillä maan alla voi tulla vastaan yllätyksiä. Tämän vuoksi on järkevää edetä pienissä pätkissä, jolloin asukkaita ja liikennettä häiritään mahdollisimman vähän,” toteaa projektipäällikkö Jyrki Vainionpää Louhintahiekka Oy:stä, joka on hankkeen pääurakoitsija.

Runeberginkadun urakka-alueella työ alkaa keväällä.

Keväällä työmaa-alueet laajenevat huomattavasti. Tällöin raitioliikenteeseen on tulossa mittavia poikkeusjärjestelyjä, joista tiedotetaan hyvissä ajoin ennen muutoksia.

Työ valmistuu suunnitelman mukaan vuonna 2022.

Liikenneturvallisuus
paranee ja maanalainen kunnallistekniikka uusitaan

Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun perusparannuksen jälkeen raitiolinja 8 kulku nopeutuu ja se pysyy entistä paremmin aikataulussa. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden on miellyttävämpää ja turvallisempaa kulkea uusituilla kaduilla. Kaduille rakennetaan esimerkiksi noin kilometrin verran yksisuuntaista pyörätietä ja suojatiet uusitaan.

Katuremontin yhteydessä uusitaan kadun alla olevat putket ja kaapelit, ja kadun pintarakenteet uusitaan. Kaarlenkadulla vesiputket on rakennettu vuonna 1909 ja Caloniuksenkadulla vuonna 1926.  Vesihuollon linjoja rakennetaan 1600 metriä ja viemäriputkia 2000 metriä.

Katutyöviestintään
paukkuja

Kasin katutyöt, Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun perusparannus -hanke sai nimen nimikilpailussa, joka järjestettiin kaupunkiympäristön toimialan somekanavilla viime lokakuussa. Kaupunkilaiset ehdottivat katu-urakalle noin 200 eri nimeä.

Kasin katutöiden kolmen urakka-alueen läheisyydessä asuu noin 20 000 taloutta, joten kaupunki panostaa hankkeen viestintään. Asukkaille kerrotaan hankkeen alkamisesta asukaskirjeellä, joka jaetaan kaikkiin talouksiin 5. joulukuuta.

Seuraa hankkeen etenemistä

• Facebook-sivu: www.facebook.com/kasinkatutyot (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) - ajankohtaistietoa töiden etenemisestä
• Verkkosivu: www.hel.fi/kasinkatutyot - yleistietoa hankkeesta
• Yötöistä ja mahdollisista lyhyistä vesi- ja sähkökatkoista kerrotaan rappukohtaisilla tiedotteilla.
 


Uutinen julkaistu 3.12. ja tuoreutettu 7.1.