Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston käsitteli kokouksessaan maanantaina 4. lokakuuta katsausta maaliskuussa käynnistyneestä Helsingin työllisyyden kuntakokeilusta. Kokeilun myötä osa valtion työ- ja elinkeinotoimistojen tehtävistä siirrettiin kuntien vastuulle. Helsingin osalta tämä tarkoitti lähes 50 000 työnhakijan siirtymistä Helsingin työllisyyspalveluiden vastuulle.
Katsauksen mukaan kaupunki sai kokeilun vaatimat henkilöstöresurssit ja järjestelmät täysimääräisesti käyttöönsä vasta elokuusta 2021 alkaen. Asiakkaiden palveluissa oloa kuvaava aktivointiaste on lähtenyt nousuun, ollen syyskuun alussa 21,9 %, kun heinäkuussa aktivointiaste oli 18,8 %. Loppusyksyllä panostetaan asiakkaiden tehostettuun ohjaukseen työllistymistä edistäviin palveluihin.
Työmarkkinat ovat viime aikoina kehittyneet myönteisesti, mikä vaikuttaa työllisyydenhoitoon yleisesti myönteisellä tavalla. Helsingin työttömyysaste oli elokuun lopussa 2021 12,8 % (14,3 % elokuussa 2020). Nuorisotyöttömyys on laskenut Helsingissä muita kohderyhmiä nopeammin, ja alle 30-vuotiaasta työvoimasta työttöminä oli elokuun lopussa 12,2 % (14,6 % edellisenä vuonna vastaavaan aikaan).
Kaupungin työllisyystilanteen nostamisen kannalta keskeiset ryhmät ovat nuoret alle 30-vuotiaat, kotoutujat, vastavalmistuneet, ilman perusasteen jälkeistä ammatillista koulutusta olevat sekä yli vuoden työttömänä olleet henkilöt. Asiakastyötä kohdennetaan voimakkaasti näihin ryhmiin.
Helsingin työllisyyden kuntakokeilussa tehdään myös tutkimus- ja kehitystyötä. Maailman talousfoorumi, liikenne- ja viestintäministeriö ja Helsingin kaupunki käynnistivät vuonna 2020 yhteistyön, jonka tavoitteena on digitalisaation, datatalouden ja automaatiokehityksen vauhdittaminen. Tässä hankkeessa kehitetään ihmislähtöisen datan hyödyntämisen käytännön työkalu, jonka avulla havainnollistetaan, miten dataa ja tekoälyä voidaan käyttää asiakkaiden palveluntarpeiden ennakoimiseen ja niihin vastaamiseen. Hanke valmistuu loppuvuoden 2021 aikana, ja sen tuloksia on määrä esitellä Maailman talousfoorumin yhteydessä vuonna 2022.
Helsingin työllisyyspalvelussa testataan työllistymisen vaikuttavuuden mallinnusta. Tämä tutkimushanke toteutetaan työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä Vaikuttavuusinvestoimisen osaamiskeskuksen yhteistyönä.
Helsinki on teetättänyt Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä esiselvityksen eri rekisterirajoja ja data-aineistoja laajasti yhdistelevästä vaikuttavuustutkimuksista sekä sen teknisistä, tieteellisistä, tutkimuseettisistä sekä oikeudellisista edellytyksistä. Kuntakokeiluilla tavoiteltu palvelujärjestelmän käytön tehostuminen sekä sen vaikutukset julkistalouteen voidaan osoittaa käytännössä vain yhdistelemällä ja analysoimalla laajasti hallintosektorit ylittäen eri rekistereiden dataa.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla täällä.
Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 8. marraskuuta 2021.