Helsinki myöntää avustuksia järjestöille, jotka auttavat Ukrainasta saapuneita – hakuaika jatkuu 6.5. saakka

Helsingissä toimivat yhdistykset ja säätiöt voivat hakea avustusta toimintaan, jolla tuetaan Ukrainasta saapuneiden kotoutumista.
Silmuja keväällä.

Helsingissä toimivat yhdistykset ja säätiöt voivat hakea avustusta toimintaan, jolla tuetaan Ukrainasta saapuneiden kotoutumista. Hakuaika alkaa 19.4.2022 ja päättyy 6.5.2022 kello 16.

Avustuksista päätetään touko–kesäkuun aikana. Avustusten käyttöaika on vuoden 2022 loppuun.

Rekisteröityjen yhdistysten ja säätiöiden lisäksi avustuksia voidaan myöntää myös uusille toimijoille, jos yhteisö on merkitty yhdistys-/säätiörekisteriin tai on todisteellisesti jättänyt ilmoituksen yhdistyksen/säätiön rekisteröimiseksi.

Millaiseen toimintaan voi hakea avustusta? 

Avustukset kohdennetaan Ukrainasta Suomeen sodan vuoksi saapuneiden ihmisten hyvinvointia, toimintakykyä sekä kotoutumista tukevaan toimintaan Helsingissä.

Jakoperusteena painotetaan toimintaa, jolla vahvistetaan Ukrainan sotaa paenneiden sosiaalisten suhteiden ja arjen vakauden muodostumista Suomessa. Vapaaehtois- ja vertaistoiminta on auttamisessa tärkeää.

Avustettavien hankkeiden tulee edistää yhtä tai useampaa seuraavista tavoitteista: 

  • Ukrainan sotaa paenneiden hyvinvoinnin, toimintakyvyn sekä kotoutumisen tukeminen Helsingissä. Ukrainan kielen osaaminen tukitoiminnassa luetaan eduksi.
  • Ukrainan sodan johdosta Suomeen saapuneiden sosiaalisten suhteiden muodostumisen tukeminen Suomalaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi kohtaamispaikkatoiminnalla.
  • Ukrainan sodan johdosta Suomeen saapuneiden kotoutumisen tukeminen monialaisella yhteistyöllä.
  • Sodan johdosta Suomeen saapuneiden tukeminen vertais- ja vapaaehtoistoiminnan avulla.

Avustettavalla toiminnalla tulee olla omarahoitusosuus. Tähän voidaan lukea myös vapaaehtoisten käyttö. Avustukset ovat harkinnanvaraisia.

Avustuksen hakeminen

1. Tutustu huolellisesti hakuohjeisiin ja hanki tarvittavat taustatiedot sekä liitteet hakemuksen jättämistä varten.  

2. Hae avustuksia Helsingin kaupungin Sähköinen asiointi -palvelussa osoitteessa asiointi.hel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Asiointipalveluun tulee kirjautua Suomi.fi-valtuuksilla (yhdistyksen pankkitunnuksia ei voi käyttää). Sähköiseen asiointiin kirjautumiseen jälkeen pääset oikealle hakulomakkeelle klikkaamalla alla olevaa linkkiä: 

Linkki avustuksen hakulomakkeeseen(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Linkki ei vie oikealle lomakkeelle, ellei sähköiseen asiointiin ole ensin kirjauduttu onnistuneesti.

Jos yhteisösi ei ole vielä ottanut käyttöön Suomi.fi-valtuuksia, saat tietoa niiden käyttöönotosta Suomi.fi-verkkosivulta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Katso-tunnisteet ovat poistuneet käytöstä.

Sähköisen asioinnin neuvonta auttaa asiointi.hel.fi-sivujen käytössä, puh. 09 310 88800(Linkki aloittaa puhelun) (arkisin ma–pe kello 8–18). 

Hakemukseen tarvittavat liitteet toimitetaan myös sähköisen asiointipalvelun kautta. Hakemuksen lisätietoihin kirjataan maininta, jos vaaditut liitteet tai osa niistä on toimitettu jo aiemmin – samoja liitteitä ei tarvitse toimittaa useaan otteeseen.

HUOM! Chrome-selainta käytettäessä tai asioidessa ulkomailta käsin voi esiintyä vaikeuksia kaupungin sähköisessä järjestelmässä.  

3. Hakulomake tulee täyttää 6.5.2022 kello 16 mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa vastaan. Hae mieluiten ajoissa, sillä viimeisenä hakupäivänä palvelussa saattaa olla ruuhkaa.

Avustusten myöntämisessä noudatetaan
sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien avustusten jakoperusteita ja
Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita.

Ohjeet avustusten käytön raportointia varten ilmoitetaan myöhemmin.   

Hakeminen paperihakemuksella

Voit hakea avustusta myös paperilomakkeella:

Avustushakemus, yhteisöt (Word-dokumentti)

Toimita paperihakemus liitteineen Helsingin kaupungin kirjaamoon.

Avustushakemuksen liitteet

Avustushakemuksen mukana tulee toimittaa seuraavat pakolliset liitteet (sähköisesti toimitetun liitteen maksimikoko on 20 Mt):  

  • toimintasuunnitelma vuodelle 2022  
  • talousarvio vuodelle 2022  
  • vahvistettu (= allekirjoitettu) tuloslaskelma ja tase vuodelta 2020  
  • toimintakertomus vuodelta 2020  
  • tilintarkastuskertomus tai toiminnantarkastuskertomus vuodelta 2020  
  • vuonna 2021 pidetyn vuosikokouksen pöytäkirja, josta käy ilmi tilinpäätöksen 2020 käsittely ja vastuuvapauden myöntäminen (= allekirjoitettu)  
  • kopio tiliotteesta tai muu todistus tilinomistajasta, jos kyseessä on uusi hakija tai jos nämä tiedot ovat muuttuneet edellisen hakemuksen jälkeen  
  • yhteisön säännöt, jos kyseessä on uusi hakija tai jos nämä tiedot ovat muuttuneet edellisen hakemuksen jälkeen  
  • Erillinen liite/selvitys, jossa vastataan seuraaviin kysymyksiin:
  1. Avustuskohteen esittely lyhyesti
  2. Mihin tavoitteeseen avustettavalla toiminnalla vastataan?
    -Ukrainan sotaa paenneiden hyvinvoinnin, toimintakyvyn sekä kotoutumisen tukeminen Helsingissä. Ukrainan kielen osaaminen tukitoiminnassa luetaan eduksi.
    -Ukrainan sodan johdosta Suomeen saapuneiden sosiaalisten suhteiden muodostumisen tukeminen Suomalaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi kohtaamispaikkatoiminnalla.
    -Ukrainan sodan johdosta Suomeen saapuneiden kotoutumisen tukeminen monialaisella yhteistyöllä.
    -Sodan johdosta Suomeen saapuneiden tukeminen vertais- ja vapaaehtoistoiminnan avulla.
  3. Miksi avustusta tarvitaan? (Mihin näyttöön ja/tai kokemukseen tarve perustuu? Esim. kohderyhmä, toimintamalli)
  4. Avustettavan toiminnan tavoite?
  5. Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi?
  6. Avustettavan toiminnan toteutusaikataulu
  7. Avustettavan toiminnan organisointi ja toteutus
  8. Nimeä keskeisimmät yhteistyökumppanit ja kuvaa yhteistyön muotoja ja rooleja
  9. Avustettavan toiminnan kohderyhmän kuvaus
  10. Miten kohderyhmää pyritään tavoittamaan?
  11. Mitä osaamista kyseisen kohderyhmän kanssa työskentelystä hanketoimijoilla jo on?
  12. Miten kohderyhmä osallistuu hankkeen toteutukseen? (Suunnittelu, toteutus jne.)
  13. Miten hankkeessa toteutetaan seurantaa ja arviointia?
  14. Mitkä ovat hankkeen toteuttamisen näkökulmasta keskeisimmät riskit?
  15. Mitkä ovat avustettavaksi haettavan toiminnan pidemmän tähtäimen suunnitelmat?

Avustuksen arvioinnista

Avustukset kohdennetaan Ukrainan sotaa paenneiden ihmisten hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä sekä kotoutumista tukevaan toimintaan. Tavoitteena on kiinnittää huomiota erityisesti Helsinkiin saapuneiden mahdollisuuteen saada tukea kotoutumiseen vertais- ja vapaaehtoistyön kautta. Vertailussa ja arvioinnissa painotetaan toimintaa, jolla vahvistetaan kyseessä olevien ihmisten osallisuutta.

Lisätietoja: 
sote.avustukset@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

25.4. alkaen järjestökoordinaattori Marianne Neijonen, puh. 09 310 29263
erityissuunnittelija Jerry Ramstedt, puh. 09 310 25678

Kuva: Helsinki Partners

Uutinen on julkaistu 14.4. ja sitä on päivitetty 19.4.