Joulukausi avataan lauantaina 19. marraskuuta

Helsingin joulukausi avataan tänä vuonna loisteliaan paraatikulkueen sytyttäessä Aleksin jouluvalot. Aiemmista vuosista poiketen erillistä avajaistapahtumaa ei tänä vuonna järjestetä Senaatintorilla, mutta paraatista tulee sitäkin näyttävämpi. Kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorin kupeesta kello 16.
Ihmisiä Aleksanterin joulukadun varrella.
Ihmisiä joulukauden avajaisissa Aleksanterinkadulla 2021. Kuva: Ants Vahter

Helsingin ydinkeskusta saa jouluvalaistuksensa jo 74. kerran. Perinne alkoi vuonna 1949, jolloin Aleksanterinkadun ja sen lähiympäristön kauppiaat koristelivat kadut kaupunkilaisten iloksi havuin ja valoin. 

Helsinki City Markkinointi ry:n tuottaman Helsingin Joulunavaus -tapahtuman paraatissa marssivat talviset sirkushahmot ja tanssiryhmät perinteisten koiraryhmien, vintage-paloautojen ja tontturyhmien rinnalla. Paraatissa on tänä vuonna ennätyksellisen paljon osallistujia: yli 300 henkilöä ja useita erilaisia kulkuneuvoja ja hevosia. 

Yksi näyttävimmistä kokonaisuuksista kulkueessa ovat Tivoli Sariolan ja Sirkus Finlandian TsigaBoom! -tapahtuman esiintyjät. Mukana on myös Helsingin Kaupunginteatteri Saiturin joulu -näytelmänsä hahmoilla.

Paraatissa nähdään myös Linnanmäen Sirkuskoulu, Tanssipiste Loisteen Lumikuningatar-ryhmä, Sairaala Klovnit, Samba Sinestesian rumpuryhmä sekä Panimohevoset.

Snellmaninkadun ala-asteen lapsiryhmät osallistuvat kulkueeseen, kuten myös useita eri koiraroturyhmiä omistajineen: broholmerit, bassetit, dalmatialaiset sekä kultaiset noutajat.

Paraatin kärkijoukoissa kulkee luonnollisesti joulun odotetuin vieras, joulupukki suoraan Korvatunturilta! Myös Helsingin pormestari Juhana Vartiainen osallistuu kulkueeseen koululaisten kanssa. 

– Joulukadun avajaisten myötä alkaa monilla joulun odotus. Erityisesti tänä vuonna yhteisyyden merkitys korostuu ja tuntuu erityisen tärkeältä kokoontua yhdessä juhlimaan tätä hienoa perinnettä. Toivon, että mahdollisimman monet saapuvat seuraamaan Aleksin jouluvalojen syttymistä ja iloista paraatia, sanoo pormestari Juhana Vartiainen. 

Pormestarin joulutervehdysvideo julkaistaan ennen joulukadun avajaisia muun muassa Helsinkikanava.fi-osoitteessa sekä kaupungin sosiaalisen median kanavissa. 

Energiansäästöön liittyvistä syistä Helsingin kaupunki on linjannut, että yleisten alueiden jouluvalot pidetään tänä talvena päällä vain joulukadun avajaisista loppiaisviikonloppuun 8. tammikuuta 2023 asti. Suurin osa jouluvaloista, kuten Aleksanterinkadun jouluvalot, saavat kuitenkin sähkönsä kiinteistöistä, joten niiden osalta ratkaisut ovat kiinteistöjen omistajien päätettävissä.

Paraatikulkue sytyttää Aleksin valot

Paraati lähtee Senaatintorin kupeesta noin kello 16 ja kulkee Aleksanterinkatua pitkin Manner-heimintielle, josta se jatkaa Pohjoisesplanadia pitkin Unioninkadulle ja sieltä päättyen takaisin Senaatintorille. Paraatin kokonaiskiertoaika on noin tunti.

Aleksanterinkadun jouluvalot syttyvät asteittain jouluparaatin lähtiessä liikkeelle, joten kannattaa etsiä ajoissa hyvä paikka kadun varrelta ja tulla mukaan nauttimasta taianomaisesta tunnelmasta. Yleisömäärä tapahtuman aikana ydinkeskustan alueella ja katujen varsilla on ollut vuosittain jopa 25 000–35 000 henkilöä.

Tapahtumaa on rakentamassa iso joukko vapaaehtoisia muun muassa avustajina kuin myös ratsupoliiseja ja kymmenittäin järjestyksenvalvojia.

Tapahtuman yhteydessä lelukeräys avuntarvitsijoille

Joulukadun avajaisten yhteydessä toteutetaan tänä vuonna lelukeräys, johon paraatia seuraamaan tuleva yleisö voi lahjoittaa sekä ehjiä, käytettyjä että uusia leluja. Lelujen keräysauto on paikalla lauantaina 19. marraskuuta klo 12–18 Kolmen sepän aukiolla.

Helsingin joulunavauksen tapahtumajärjestävät toivovat, että jouluvalojen syttymisen riemua paikan päälle katsomaan tulevat muistavat myös avuntarvitsijoita, joita voidaan lelukeräyksen kautta muistaa ja ilahduttaa.

Lelut toimitetaan eri taholle Helsinki Mission kautta. Käyttämättömät lelut toimitetaan Uuden lastensairaalan potilaille ja käytetyt lelut Helsinki Missionin kautta muille apua tarvitseville lapsille.
 

Sinua voisi kiinnostaa