Helen odottaa markkinoiden epävakauden ja arvaamattomuuden jatkuvan. Polttoaineiden hankinta uusista kanavista kasvattaa kustannuksia. Haastavat markkinaolosuhteet kiihdyttävät edelleen hintojen vaihtelua, mikä entisestään heikentää energiamarkkinoiden ennustettavuutta.
Konsernijaosto merkitsi Helenin ja Seure Henkilöstöpalveluiden ajankohtaiskatsaukset tiedoksi.
Lisäksi konsernijaosto käsitteli Helsingin yhteisöraporttia 3/2022, jonka jaosto niin ikään merkitsi tiedoksi. Konsernijaoston seuraa tytäryhteisöjen toimintaa ja tuloksellisuutta määräajoin laadittavien seurantaraporttien pohjalta. Kaupunkikonserniin kuuluu 79 tytäryhteisöä. Yhteisöraportissa 3/2022 esitetään 16 tytäryhteisöä, jotka raportoivat kvartaaleittain.
Konsernijaoston kaikki päätökset ovat päätöstiedotteessa. Päätöstiedote on luettavissa pöytäkirjan ilmestymiseen saakka. Konsernijaoston pöytäkirjat löytyvät täältä.
Konsernijaoston tehtävänä on seurata Helsingin kaupunkikonsernin toimintaa ja sitä, että konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ja säätiöt toimivat valtuuston ja hallituksen asettamien tavoitteiden mukaisesti. Konserniin kuuluu noin kahdeksankymmentä tytäryhtiötä ja säätiötä.