Kunta-alan lakolla on laajoja vaikutuksia Helsingin kaupungin palveluihin. Lakko järjestetään 3.–9.5. Lakossa ovat työntekijäjärjestöt JUKO, JHL ja Jyty, jotka antoivat sekä 21. maaliskuuta ja 14.4. pääkaupunkiseudun kaupunkeja koskevan lakkoilmoituksen. Ilmoitus koskee järjestöjen jäseniä, ja siten myös Helsingin kaupunkia ja sen toimintoja.
Lakko vaikuttaa erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin mutta myös sosiaali- ja terveystoimialan palveluihin.
Lakon vaikutukset kouluihin ja päiväkoteihin
Lakolla on merkittävät vaikutukset kaikilla oppiasteilla: varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukioiden, ammatillisen koulutuksen sekä työväenopistojen toiminnan järjestämisessä Helsingissä. Asiakasperheet, oppilaat ja opiskelijat saavat lakon aikaisista järjestelyistä toimintaohjeet.
Lista avoinna olevista päiväkodeista
Lakon vaikutukset kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin
Lakon aikana museot, kulttuurikeskukset, sisäliikuntapaikat ja nuorisotilat ovat pääsääntöisesti suljettuina 3.-9.5.2022. Ulkoliikuntapaikat ja osa kirjastoista ovat auki, mutta kenttien pukusuojat ovat kiinni ja ulkokenttien ylläpitoa on rajoitetusti.
Lakon vaikutukset sosiaali- ja terveyspalveluihin
Pyrimme kaikin keinoin turvaamaan ainakin kaikki kiireelliset ja välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut. Pyrimme järjestämään varatut vastaanotot normaalisti. Jos vastaanottoaikaisi siirtyy tai peruuntuu, ilmoitamme siitä erikseen.
Lakon vaikutukset kaupunkiympäristön palveluihin
Lakko vaikuttaa myös kaupunkiympäristön toimialan palveluihin.
Asiointipalvelut
Ajalla 3.–9.5. kaupunkiympäristön toimialan asiointipalvelut ovat rajoitetusti saatavilla. Asiointi pyritään järjestämään puhelimitse ja sähköisillä kanavilla mahdollisimman normaalisti, mutta asiointi paikan päällä asiakaspalvelussa on pääosin suljettu. Myös muissa toimialan palveluissa saattaa olla viivästyksiä. Asiakaspalvelussa sijaitsevat itsepalvelupäätteet, julkipanojen nähtävilläolo ja ATT:n näyttelytila ovat käytettävissä mahdollisen lakon aikana, myös johtotietopalvelu ja eläinten vientitarkastus palvelevat normaalisti.
Sote-kiinteistöt
Sote-kiinteistöjen osalta lakko voi vaikuttaa seuraaviin toimintoihin:
- Kiinteistönhoito- ja ylläpitopalvelujen sekä tilojen käyttäjien turvallisuudesta huolehtiminen noin 40 kohteessa.
- Isojen sairaaloiden ja muiden sote-kohteiden tekniset huoltotehtävät.
- Erikoisammattimiesten hoitamat ko. kohteissa toimintaa tukevat käyttäjäpalvelut.
Pysäköinninvalvonta
Pysäköinninvalvonnan osalta lakolla voi olla vaikutusta liikenteen sujuvuuteen.
Staran toiminnot
Lakko vaikuttaa laajasti kaikkiin Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen Staran toimintoihin kaduilla, puistoissa ja kaupunkiluonnossa sekä kaupungin kiinteistöissä. Näkyvimpiä vaikutuksia ovat katujen kevätpesujen viivästyminen sekä roskaisuuden lisääntyminen yleisten alueiden siivouksen ja roska-astioiden tyhjennyskertojen jäädessä väliin. Myös katu- ja puistotyömailla työt viivästyvät, samoin pienet korjaustyöt kaupungin kiinteistöissä.
Muita vaikutuksia
Koska palkansaajajärjestöjen lakkovaroituksen kohteena on myös useita julkisomisteisia yhtiöitä kuten HSL, lakko vaikuttaa mahdollisesti HSL:n palvelupisteiden asiakaspalveluun. Liikenteeseen liittyviä vaikutuksia ei ole toistaiseksi tiedossa.
Kaupunki neuvottelee paikallisesti lakon ulkopuolelle jätettävistä hengen, terveyden, turvallisuuden tai omaisuuden kannalta välttämättömistä tehtävistä ja toiminnoista, minkä jälkeen mahdollisen lakon vaikutukset tarkentuvat. Kunta-alan työehtoneuvotteluihin haetaan ratkaisua työ- ja elinkeinoministeriön asettaman sovittelulautakunnan johdolla.
Helsingin kaupungin henkilöstön palkanmaksussa on lakon vuoksi todennäköisesti ongelmia ja virheiden korjaus kestää haluttua pidempään. Myös laskutuksessa ja mm. maksukattopäätöksissä on lakon vuoksi viiveitä.
Päivitämme tietoa lakon vaikutuksista Helsingin kaupungin palveluihin verkkosivuillemme osoitteessa hel.fi/lakko.
Uutinen on julkaistu 28.4. ja sitä on päivitetty 2.5., 3.5. ja 4.5.