Viivästystä on aiheuttanut etenkin ennakoitua työläämmäksi osoittautunut maan alle jäävän tekniikan rakentaminen erittäin haastavissa liikenneolosuhteissa sekä urakan muutostyöt.
Työmaalla on edelleen maan alle jäävän tekniikan kuten kaukolämmön, operaattoriputkitusten ja vesihuollon rakentaminen käynnissä. Näiden työvaiheiden tekeminen vaikuttaa myös pintarakenteiden valmistumiseen.
Pintarakenteet kaistamaalauksineen, valaistuksineen ja lopullisine liikennevaloristeyksineen pyritään kuitenkin saamaan tänä vuonna valmiiksi. Näiden vaiheiden etenemiseen tulevat vaikuttamaan myös syksyn ja alkutalven sääolot. Keväälle 2023 jäänee ajoradan ylin asfalttikerros sekä viimeisteleviä pintarakennustöitä, kuten kiveystöitä ja vihertöitä sekä urakka-alueen loppusiivous.
Loppujen töiden tarkempi aikataulutus on parhaillaan käynnissä ja aiheesta viestitään lisää pian.
Työmaalla valmistellaan parhaillaan seuraavaa suurta työvaihetta, joka on liikennevaloin ohjatun suojatien avaaminen Laajasalontien yli Reposalmentien ja Isosaarentien tulevan risteyksen kohdalle. Kun liikennevaloin ohjattu ylitys saadaan valmiiksi ja käyttöön, aloitetaan kadun ylittävän väliaikaisen puusillan purkaminen arviolta 14.11. alkavalla viikolla.
Laajasalontiestä puistokatu
Laajasalontie rakennetaan kaupunkibulevardiksi eli puistokaduksi Yliskyläntien ja Koirasaarentien välillä. Katu tullaan viimeistelemään lopulliseen muotoonsa myöhemmin 2020-luvulla, kun Kruunusillat-raitiotie rakentaa kadulle kiskot ja raitiotiepysäkit. Laajasalontien suuri katutyö alkoi maaliskuussa 2021.
Laajasalontien rakentamista voi seurata urakan verkkosivulla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) sekä Facebookissa: https://www.facebook.com/laajasalontie(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Lisätietoa kaupungin verkkosivulla Laajasalontien uudistus