Ulkoluistelukausi alkaa jälleen Oulunkylästä

Helsingin tekojääkausi avataan yleisöluisteluiden osalta tänä vuonna Oulunkylässä maanantaina 21. marraskuuta kello 8.00 aamulla.
Oulunkylän tekojääkenttä kuvattuna ilmasta.
Oulunkylän tekojääkenttä avataan perinteisesti ensimmäisenä Helsingin tekojääkentistä. Kuva: Akifoto oy / Helsingin Kaupunki

Leudon sään takia olosuhteet eivät olleet marraskuun alkupuolella optimaaliset tekojäiden jäädyttämisen kannalta, minkä lisäksi Helsingin kaupungin energiansäästötoimenpiteet vaikuttavat myös tekojääkenttien jäädytysaikatauluihin.

Brahenkentän tekojääkentän jäädytys on myös aloitettu tällä viikolla. Brahenkentällä on uusi kesällä asennettu bioflex-keinonurmipinnoite joustoalustalla, jollaista ei ole kyseisellä kentällä aiemmin jäädytetty, joten kenttä vaatii hieman stabiilimman olosuhteen jäädytykseen. Tavoitteena on, että Brahenkentällä päästäisiin luistelemaan viikon 50 aikana.

Helsingin muiden tekojääkenttien, eli Jätkäsaaren, Käpylän, Laajasalon, Lassilan, Lauttasaaren ja Pukinmäen, jäädyttäminen aloitetaan porrastetusti viikosta 47 lähtien. Kontulan tekojääkenttä on puolestaan remontissa, jonka jälkeen jäädytys on tarkoitus näillä näkymin aloittaa joulun välipäivinä sään salliessa.

Oulunkylän ja Brahenkentän tekojäitä lukuun ottamatta Helsingin tekojääkenttien jäädyttäminen aloitetaan, kun vuorokauden keskilämpötila on alle kaksi astetta. Aiemmin jäädytys aloitettiin, kun keskilämpötila alitti viiden asteen rajan.

Tekojäiden avaamisista tiedotetaan vielä erikseen muun muassa Helsingin kaupungin nettisivuilla ja Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden sosiaalisen median kanavissa.

Brahenkentän ja Oulunkylän tekojääkentän luistelukausi jatkuu sääolosuhteiden salliessa maaliskuun 2023 puoleenväliin. Muiden Helsingin tekojäiden kausi päätetään helmikuun 2023 loppuun mennessä.

Julkaistu 18.11.2022,  päivitetty 22.11.2022 ja 12.12.2022 Brahenkentän tavoiteaikataulun osalta.

Sinua voisi kiinnostaa