Malmin entisen lentokentän ympäristöstä kaadetaan puita maaliskuussa. Puunkaadot liittyvät alueella sijaitsevan maakaasuputken runkolinjan siirtämiseen ja alueen väliaikaiskäyttöä palvelevan pohjoisen ajoyhteyden rakentamistöihin. Samalla ne ovat ensimmäinen vaihe kohti uusia asuinalueita, sillä työt mahdollistavat tulevien asuinalueiden rakentamisen.
Malmin entisen lentokentän ympäristössä kaadetaan puustoa 7. maaliskuuta 2022 alkaen karttaan merkityiltä alueilta Sepänmäenpuistossa sekä Tullivuorentien itäpuolella noin 6 750 neliömetrin laajuiselta alueelta.
Punaisella rajattu maisematyöluvan mukainen puunkaatoalue. Violetilla Tullivuorentien itäpuolella oleva puunkaatoalue. Avaa suurempi kuva.
Lisäksi puita kaadetaan pohjoisen ajoyhteyden kohdalta nykyisen rullaustien ja Suurmetsäntien väliseltä reitiltä sekä Suurmetsäntien laidasta karttaan punaisella merkityiltä alueilta. Puustoa on pidetty matalana alueella sijainneen lentokoneiden laskeutumisvyöhykkeen vuoksi.
Pohjoisen ajoyhteyden työalue rullaustien ja Suurmetsäntien välillä. Alueet, joilla kaadettavaa puustoa, on merkitty punaisella. Avaa suurempi kuva.
Puita kaadetaan pääsääntöisesti klo 7–15.30 välillä. Työstä aiheutuu tilapäistä melua. Puunkaadot kestävät arviolta kolme päivää, eli ne päättyvät arvioidusti 9.3.2022. Tavoitteena on kaataa puusto lintujen pesimäajan ulkopuolella.
Puita kaadetaan maakaasuputken siirtämisen vuoksi
Puunkaadot liittyvät uusien asuinalueiden rakentamisen valmisteluun sekä sitä varten tehtävään maakaasuputken siirtoon ja alueen väliaikaiskäyttöä palvelevan pohjoisen ajoyhteyden rakentamistöihin. Maakaasuputkea täytyy siirtää pois tulevien katujen ja korttelialueiden kohdilta, jotta ensimmäiset uudet Nallenrinteen ja Lentoasemakortteleiden asuinalueet on mahdollista rakentaa.
Putkella täytyy olla maakaasuasetuksen edellyttämä riittävä suojaetäisyys rakennuksiin. Katu- ja talonrakentaminen alkaa asemakaavojen vahvistuttua.
Uusien asuinalueiden rakentaminen edellyttää maakaasuputken siirtoa, jonka valmistelevat työt puunkaato aloittaa. Puita täytyy kaataa, koska putken uusi linjaus sijaitsee osittain puustoisella alueella. Putken linjaukseen vaikuttaa muun muassa nykyinen kaasuputken linjaus, läheiset rakennukset sekä Tullivuorentien alla oleva kunnallistekniikka.
Muut putken siirtämisen valmisteluun liittyvät rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kevään 2022 aikana, ks. putkisiirron urakka-alue kartalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan uuden maakaasuputken edellyttämät pohjanvahvistustyöt vajaalla kahden kilometrin matkalla. Kaivutyöt ja uuden putken asennus seuraavat myöhemmin erillisessä urakassa. Lopuksi alue maisemoidaan nykyisen kaltaiseksi. Varsinainen putkilinja jää lopputilanteessakin puuttomaksi vyöhykkeeksi.
Liito-oraville tärkeät alueet säilyvät
Kaupunki on saanut uuden maakaasuputken uudella reitillä tapahtuvaan puunkaatoon maisematyöluvan, eikä puita kaadeta tarpeettomasti. Itäpuolen alueen puustoa on pidetty säännöllisesti matalana alueen aiemman lentotoiminnan vuoksi. Nyt kaadetaan myös täyskasvuista puustoa, ja samalla puita joudutaan kaatamaan Tullivuorentien ympäristössä liito-oravien ydinalueen reunasta.
Liito-oraville tärkeät alueet säilyvät. Kaadettavat puut eivät ole liito-oravien kolopuita eivätkä levähdyspuita. Liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa luonnonsuojelulain mukaan hävittää eikä heikentää.
Entinen kenttäalue laajassa väliaikaiskäytössä
Malmin entisen lentokentän alue on kaupungin tärkein uusi asuntorakentamisen alue, jonne rakennetaan noin 13 500 uutta asuntoa. Rakentaminen kestää kokonaisuudessaan noin 25–30 vuotta. Kaupungin tavoitteena on, että alue pysyy aktiivisessa käytössä ennen asuintalojen rakentamisen alkamista ja sen aikana.
Kenttäalue avattiin kaupunkilaisten virkistyskäyttöön helmikuun 2022 alussa. Alue palvelee kaupunkilaisia monipuolisessa virkistyskäytössä; siellä on mahdollista esimerkiksi kävellä, juosta, pyöräillä, luistella ja hiihtää, lennättää leijaa ja pelata palloa.
Alueella olevan arvokkaan ulkoilureitin säilyttäminen on tärkeää, joten kaupungin tavoitteena on mahdollistaa korvaavia reittejä rakennustöiden aikana. Lisäksi alueelle rakennetaan tulevaisuudessa uusia ulkoilureittejä.
Virkistyskäytön lisäksi entinen kenttä palvelee opiskelijoita, sillä alueelle tulee Stadin ammatti- ja aikuisopiston (Stadin AO) logistiikka-alan huoltotiloja sekä käytännön ajoharjoittelutilaa. Myös pelastuslaitos jatkaa toimintaansa Malmin pelastusasemalla ja käyttää päivittäin hälytysajoreittejä kentän poikki.
Lisätietoa Malmin entisen lentokentän alueen rakentamisesta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Uutista on muokattu 7.3.2022 seuraavasti:
Uutiseen on täsmennetty, että uusien asuinalueiden rakentaminen edellyttää maakaasuputken siirtoa, jonka valmistelevat työt puunkaato aloittaa.
Lisäksi on täsmennetty seuraavia lauseita, muutokset lihavoitu:
- Putkella täytyy olla maakaasuasetuksen edellyttämä riittävä suojaetäisyys rakennuksiin.
- Muut putken siirtämisen valmisteluun liittyvät rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kevään 2022 aikana, ks. putkisiirron urakka-alue kartalla.
- Kaupunki on saanut uuden maakaasuputken uudella reitillä tapahtuvaan puunkaatoon maisematyöluvan, eikä puita kaadeta tarpeettomasti.