Aiemmin kirjaston vieressä sijainneeseen asukastilaan laajennettu kirjasto on nyt kolme kertaa isompi kuin ennen. Kirjastossa on uudistettu lastenosasto, enemmän tilaa kaunokirjallisuudelle sekä monipuoliset palvelut asukkaiden käyttöön.
Myllypuron ostarilla sijaitseva kirjasto on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Aiemmin pienessä kulmatilassa sijainnut kirjasto on laajennettu viereiseen asukastilaan. Koko kirjasto on remontoitu ja tilaa on nyt yhteensä 450 neliötä, mikä on kolme kertaa enemmän kuin aiemmin.
Uudistetusta kirjastosta löytyy aiempaa merkittävästi laajempi kaunokirjallisuuden osasto, nuorten kirjallisuutta, lehtiä ja tietokirjoja. Asukkaiden toiveesta kirjaston lastenosastoon on nyt panostettu: uusi lastenosasto on vallannut koko entisen kirjaston alueen, noin kolmasosan kirjaston tiloista.
Myllypurolaiset ovat ottaneet uuden kirjastonsa välittömästi omakseen.
”Kirjasto on ollut auki viime viikon maanantaista lähtien ja myllypurolaiset ovat ottaneet tilan hetkessä omakseen. Erityisesti lastenosasto on ollut selvästi kaivattu lisä Myllypuron kirjaston palveluihin. Siellä on riittänyt vilskettä vauvatreffeistä koululaisten vierailuihin heti ovien avauduttua”, kertoo kirjastonjohtaja Anu Satukangas.
Kirjastossa on myös hyvät mahdollisuudet työskentelyyn ja harrastamiseen. Tilassa on asiakaskoneita, lainattavia läppäreitä, varattava kokoustila sekä musiikkihuone, jossa voi harjoitella laulamista ja soittamista. Entisen asukastilan keittiö on säilytetty osana kirjastoa. Se on jatkossa kokoustilan varanneiden käytössä, ja suunnitelmissa on käyttää keittiötä myös alueen asukkaiden kanssa yhteiseen tekemiseen.
”Meillä on jo suunnitelmissa, että keittiössä voisi järjestää kokkauskursseja, nuorten toimintaa ja vaikkapa leipoa lasten kanssa pipareita joulun tullen. Vaikka kirjasto on edelleen kompaktin kokoinen, meillä on mahdollisuudet tarjota monipuolisesti palveluja ja yhteistä tekemistä myllypurolaisille. Haluamme, että kirjastostamme tulee Myllypuron oma kohtaamispaikka”, Satukangas jatkaa.
Kirjaston kokoushuone on varattavissa Varaamo-palvelusta 1.11. alkaen. Tiloja voi tulevaisuudessa myös käyttää omatoimisesti aamulla ja illalla kirjaston varsinaisen aukiolon ympärillä. Omatoimikäytön aloittamisesta tiedotetaan asiakkaille erikseen.
”Kaupunki vahvistaa kulttuuripalveluita lähiöissä. Erityisesti haluamme huolehtia siitä, että lapsilla on mahdollisuus päästä kulttuurin pariin. Myllypuron kirjaston laajennus ja painotus lapsiperheisiin on jo ensimmäisten päivien jälkeen näyttänyt onnistuneelta parannukselta alueelle”, sanoo kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Paavo Arhinmäki.
Myllypuron kirjaston avajaistapahtumaa vietetään torstaina 13.10.
Kirjaston avajaisissa tiedossa on ohjelmaa niin lapsiperheille, nuorille kuin ikäihmisillekin. Avajaisjuhlallisuuksissa puhuu kirjastonjohtaja Anu Satukangas sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Paavo Arhinmäki. Ohjelmassa on lisäksi lavarunoilija Juho Kuusen esittämä tilausruno Myllypuron kirjastolle, lastenohjelmista tutut Maltti ja Valtti sekä illalla afterworkit DJ:n tahtiin.
Koko avajaisviikon ohjelma löytyy Myllypuron kirjaston sivuilta osoitteesta helmet.fi/kirjastonavajaiset(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Kuva: Daniel Leiviskä