Koronaviruspandemian aiheuttama kuormitus pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on pysynyt edelleen korkealla tasolla ja kiireetöntä toimintaa on jouduttu ajamaan laajasti alas. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kuormituksen nousu on kuitenkin pysähtynyt ja kääntynyt pääkaupunkiseudulla laskuun. Tartuntojen korkealla pysyttelevä taso tai tartuntojen lisääntyminen ylikuormittaa sosiaali- ja terveyspalveluja merkittävästi. Voimassa olevat tiukat rajoitukset ovat estäneet aikuisten välisiä pitkäkestoisia kontakteja ja siten todennäköisesti hidastaneet koronataudin leviämistä sekä turvanneet sosiaali- ja terveydenhuollon kantokykyä.
Ajantasaisen epidemiatilannekuvan perusteella pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että se purkaisi matalariskisiä tiloja koskevat sulut 1. helmikuuta 2022 alkaen. Tilarajoitusten purku koskisi siis muun muassa kuntosaleja ja muita vastaavia sisäliikuntatiloja sekä uimahalleja, yleisiä saunoja ja kylpylöitä, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettäviä tiloja, sisäleikkipuistoja ja sisäleikkipaikkoja, kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja sekä huvi- ja teemapuistoja, tivoleita sekä eläintarhojen sisätiloja.
Arviossa on hyödynnetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tapahtumien ja kokoontumisten riskinarviota.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa edelleen, että joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat, tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan tarkoitetut tilat pysyvät suljettuina aiemman päätöksen mukaisesti.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä seuraa tilanteen kehitystä tarkasti, ja mikäli epidemiatilanteen suunta ja sairaalakuormituksen lasku jatkuvat, on tavoitteena purkaa myös muita rajoitustoimia asteittain. Rajoitusten purku hallitusti ja asteittain on tärkeää epidemian kokonaishallinnan näkökulmasta.
On edelleen erittäin tärkeää, että jokainen kansalainen kantaa oman vastuunsa: ottaa koronarokotteet, käyttää kasvomaskia aina julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä eikä tapaa oireisena muita ihmisiä.
Sisätiloissa järjestettäviin yleisötilaisuuksiin suositellaan uusia rajoituksia
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositteli Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että se jatkaa voimassa olevaa tartuntatautilain 58 §:n mukaista yleisötilaisuuksia koskevaa rajoituspäätöstä 31.1.2022 jälkeen siten, että sisätilojen istumapaikalliset enintään 50 henkilön tilaisuudet sallittaisiin 1.–15.2.2022.
Lisäksi ryhmä suosittaa, että aluehallintovirasto jatkaa voimassa olevaa tartuntatautilain 58 d §:n mukaista asiakastilarajoituksia koskevaa määräystä 31.1.2022 jälkeen kahden viikon ajan 1.–15.2.2022.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.
Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.
Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.
Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.
Lisää aiheesta:
Helsinki – ajankohtaista koronasta
Kuva: Aki Rask