Uudistunut Ratikkamuseo on nyt entistä kiinnostavampi lapsille ja perheille, eikä ratikkafanejakaan ole unohdettu. Uutuutena on Sisulaattori-ratikkasimulaatio, joka vie äänen ja kuvan avulla suoraan menneisyyden Helsinkiin.
Ratikat, bussit ja metro ovat olleet osa Helsinkiä ja kaupunkilaisten arkea jo yli 130 vuoden ajan. Ratikkamuseon uusi vetonaula Sisulaattori on rakennettu vuosina 1941–1979 käytössä olleeseen moottorivaunuun, ja siinä kävijä pääsee kuskin, matkustajan tai rahastajan paikalta käsin kokemaan Helsingin joukkoliikenteen kehittymisen omin silmin ja korvin neljänä eri aikakautena. Interaktiivisella Sisulaattorilla pääsee ajamaan esimerkiksi sotavuosien Helsingissä, 1950-luvun olympiahuumassa ja 1970-luvulla Hakaniemen torilla keskellä poliittista liikehdintää. Liikkuvan kuvan lisäksi mukana on ääntä, ja vaunussa voikin kuulla esimerkiksi muiden matkustajien askeleet ja kadun äänet. Sisulaattoria on ollut mukana tekemässä OiOi-yritys, joka on erikoistunut immersiivisten tilojen tekemiseen.
Uudistuksessa on haluttu huomioida erityisesti lapsia ja perheitä museokävijöinä.
“Ratikkamuseossa käy paljon lapsia, joille on nyt tarjolla aivan uutta koettavaa ja tehtävää, kuten Helsingin kartta, jossa voi ajella leikkiajoneuvoilla ja magneeteilla sekä lapsille suunnatut omat kysymykset jokaisen vaunun yhteydessä. Ratikat ovat ihania ja kiinnostavat kuitenkin iästä, sukupuolesta ja kulttuuritaustasta riippumatta” kertoo museolehtori Suvi-Tuuli Waltari, joka on vastannut näyttelyn pedagogisesta uudistamisesta.
Hyppää ratikan kyytiin
Uuden jännittävän tekemisen lisäksi Ratikkamuseon vanhat suosikitkin ovat tallella. Näyttelyssä pääsee sisään kolmeen raitiovaunuun, joista yksi on 1800–1900-lukujen vaihteen hevosvetoinen ratikka – ja takavuosilta tuttu hevonen on tehnyt paluun. Mukana on myös vanha suosikki, lippujenleimauslaite.
Yhteensä museossa on kuusi erilaista raitiovaunua, aina avoperävaunusta 1900-luvun alkupuolella valmistettuihin moottorivaunuihin, ”Jenkkiin” ja ”Pikkuruotsalaiseen” saakka. Näyttelyuudistuksessa kaikki vaunut on huollettu ja konservoitu, lisäksi niiden saavutettavuutta ja valaistusta on parannettu.
Vaunujen lisäksi näyttelyssä on viisi pysäkkiä, joilla pääsee tutu(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)stumaan tarkemmin Helsingin joukkoliikenteen kehittymiseen. Uudistuneessa näyttelyssä näkökulmaa onkin laajennettu raitiovaunuista tänä vuonna 40 vuotta Helsingissä liikennöineeseen metroon sekä busseihin ja kaupunkipyöräilyyn. Näyttelyssä voi myös pohtia joukkoliikenteen tulevaisuutta ja nähdä jopa vilauksen uudesta pikaratikasta.
Uudistuneen näyttelyn avautumisen yhteydessä julkaistaan myös lapsille suunnattu Tarinoita ratikoista -kirja, joka kertoo tosipohjaisten tarinoiden avulla ratikoiden historiasta. Kirjaa voi ostaa Ratikkamuseon myyntikärrystä, jossa on myynnissä myös veikeitä lahjoja pienille ja isoille ratikankuljettajille.
Ratikkamuseo sijaitsee Helsingin Töölössä. Ennen sähköratikoiden aikaa, 1800-luvun lopulla, Ruusulan huvila-alueella oli hevostallit ratikkahevosineen sekä vaunuvaja, pesutupa, öljyvarasto ja satulaverstas. Sähköraitiotieliikenteen alkaminen merkitsi alueen muuttumista uudenaikaiseksi hallialueeksi. Vuonna 1900 valmistui vaunuhalli, nykyinen Ratikkamuseo, joka on arkkitehti Valdemar Aspelinin suunnittelema. Museona rakennus on toiminut vuodesta 1993. Ratikkamuseon yhteydessä toimii Kulttuuritehdas Korjaamo.
Lisää tietoa:
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Ratikkamuseon verkkosivut(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuva: Maija Astikainen / Helsingin kaupunginmuseo
Uutinen on julkaistu 17.3. ja sitä on päivitetty 24.3.