Helsingin asuntotuotantoon liittyvällä työmaalla tapahtui kesällä 2021 kuolemaan johtanut tapaturma. Valvonnasta huolimatta työmailla nousee säännöllisesti esiin työturvallisuuden puutteita, kuten tarkistamattomia rakennustelineitä ja puutteellista turvavälineiden käyttöä.
Helsingin kaupungin asuntotuotanto, tilat-palvelu ja yleiset alueet -palvelu haluavat nyt kiinnittää erityistä huomiota työmaiden turvallisuuteen. Tavoitteena on paitsi parantaa turvallisuutta kaupungin omilla työmailla, myös haastaa kaikki rakennusalan toimijat tarkastelemaan omia käytäntöjään.
”Helsingin kaupunki on Suomen suurin asuntorakennuttaja. Haluamme omalla esimerkillämme herätellä rakennusalan toimijoita miettimään, mitä lisäaskeleita työturvallisuuden eteen me kaikki voisimme ottaa”, sanoo asuntotuotannon uudistuotantoyksikön päällikkö Merja Rukko Helsingin kaupungilta.
Käytännössä kaupunki alkaa esimerkiksi edellyttää urakoitsijoilta tarkempia toimia työturvallisuuden eteen ja kouluttaa henkilöstöään tunnistamaan työturvallisuusriskejä paremmin. Myös työmaiden turvallisuuteen liittyvää valvontaa tehostetaan. Yhteistyötä tehdään rakennusalan yrityksiä edustavan Rakennusteollisuus RT:n sekä työntekijöitä edustavan Rakennusliiton kanssa.
Helsingin kaupunki ja rakennusalan edunvalvojat yhdistivät voimansa harmaan talouden torjuntakampanjassa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) viime vuonna. Kampanjan tiimoilta syntyi pysyvä käytäntö muun muassa yhteisistä valvontakäynneistä työmaille. Nyt yhteistyötä laajennetaan työturvallisuuden saralle.
Kiire, suunnittelun puute ja kokemattomuus lisäävät työtapaturmien riskiä
Rakennustyömaiden turvallisuus ei kosketa pelkästään niillä työskenteleviä ihmisiä.
”Rakennustyömaiden turvallisuus ei rajoitu työmaa-aitojen sisään. Helsingissä esimerkiksi asuntoja, kouluja ja päiväkoteja rakennetaan entistä enemmän jo olemassa olevan asutuksen keskellä, joten myös työmaiden ympäristön turvallisuutta täytyy miettiä entistä tarkemmin”, Merja Rukko sanoo.
Rakennusliiton havaintojen perusteella läheltä piti -tilanteita sekä työtapaturmia tapahtuu eniten työmailla, joissa on laistettu suunnittelusta, realistisen aikataulun asettamisesta, oikea-aikaisista työvaiheista tai työntekijöiden ammattitaidosta.
”Kun työtä joudutaan tekemään kiireessä keskeneräisillä suunnitelmilla, riskit työtapaturmiin kasvavat. Todennäköisyyttä työtapaturmiin nostavat lisäksi aliurakointikenttään pesiytyneet firmat, jotka värväävät EU:sta ja sen ulkopuolelta ammattitaidotonta työvoimaa. Kun ihmisellä ei ole kokemusta rakennusalasta, ei hänellä voi olla myöskään tietämystä turvallisesta työskentelystä”, sanoo Rakennusliiton Helsingin-toimiston aluetoimitsija Johanna Elonen.
Rakennusteollisuus RT muistuttaa, että niin turvallisuuden, harmaan talouden torjunnan kuin laadunkin varmistaminen alkaa jo paljon ennen kuin työmaata on edes perustettu.
”Kun turvallisuussuunnittelu on tehty huolellisesti ja turvallisuuteen panostetaan riittävästi sekä oikea-aikaisesti, silloin siinä on ihan eri mahdollisuudet onnistua”, sanoo Rakennusteollisuus RT:n lakimies Ville Wartiovaara.