Helsinki tapahtumakumppanina

Tältä sivulta löydät tietoa tapahtumakumppanuudesta ja Helsingin järjestämistä tapahtumista. Kerromme Helsinki-brändistä, joka on tärkeä osa tapahtumallisuutta. Sivulta löydät myös Hesingin kaupungilla tapahtumien parissa työskentelevien yhteystiedot.

Tutustu yhteistyömuotoihin ja toimintaan

Suurtapahtumat ja kumppanuustapahtumat

Suunnitteletko suurtapahtuman järjestämistä Helsingissä? Haluatko tapahtumakumppaniksi Helsingin kaupungin? Aloita haku sähköisen hakulomakkeen täyttämisellä. Lomakkeen käsittelevät kaupungin tapahtuma-asiantuntijat, jotka tekevät päätöksen haun etenemisestä.

Kumppanuustapahtumat voivat olla vuosittain toistuvia tai yksittäisiä kertaluontoisia tapahtumia, esimerkiksi isoja urheilutapahtumia, areena-konsertteja tai kansainvälisen hakuprosessin kautta saatuja suurtapahtumia. Kumppanuustapahtumiamme ovat myös kongressit ja B2B-tapahtumat.

Hae tapahtumakumppanuutta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

 

Voit lähettää hakulomakkeen milloin tahansa, kuitenkin viimeistään kuusi kuukautta ennen tapahtumaa.
Ennen lomakkeen täyttämistä on hyvä olla selvillä seuraavat tiedot:

  • Tapahtuman ajankohta
  • Budjetti ja avustukset
  • Yhteistyökumppanit
  • Tapahtumatila
  • Tapahtuman vastuullisuus ja esteettömyys
  • Liikenne ja infra
  • Arvioitu kävijämäärä

Kumppanuustapahtuman kriteereitä ovat muun muassa kaupungin elinvoimaa, hyvinvointia ja kiinnostavuutta lisäävät vaikutukset sekä tapahtuman taloudelliset vaikutukset.

Kumppanuustapahtumiamme ovat muun muassa:

  • Flow
  • Helsinki Cup
  • Helsinki Design Week
  • Helsinki Running Day
  • Pride
  • SLUSH
  • Tuska

Jos tarvitset apua sähköisen tapahtumahakemuksen tekemiseen, olethan yhteydessä tapahtuma-asiantuntija Heidi Forss-Anilaan (heidi.forss-anila@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)).

Kongressihaut

Helsinki Partners auttaa kansainvälisten kongressien järjestäjiä maksutta muun muassa kongressin hakuprosessissa, kokoustilojen ja sopivien kumppanien ja palveluntuottajien valinnassa sekä kongressin ennakkomarkkinoinnissa. 

Helsinki on menestynyt hyvin kansainvälisessä kongressikilpailussa. Helsingin vahvuuksia kongressikaupunkina ovat mun muassa kaupungin luotettava maine, palvelujen korkea taso, hyvät yhteydet, turvallisuus, huippuosaaminen ja tutkimuksen korkea taso monella eri tieteen alalla

Yhteystiedot Helsinki Convention Bureau(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsinki on Suomen merkittävin tapahtumakaupunki ja Suomen suurin organisaatio. Jotta tapahtumia olisi sujuva järjestää, kehitämme toimintatapoja jatkuvasti toimivammiksi. 

Helsingin kaupungilla tapahtumallisuutta kehittää erilaisia työryhmä, joista osa keskittyy erityisesti strategisiin linjauksiin, osa taas kehttää ruohonjuuritasolla tapahtumien sujuvuutta. Työryhmissä sovimme esimerkiksi maankäytöstä, turvallisuudesta, meluaikalinjauksista ja liikenteen toimivuudesta. Haluamme edistää sujuvaa ja avointa tiedonkulkua ja pitää kiinni yhdessä sovittujen linjausten toteutumisesta tapahtumissa.

  1. Kaupunginhallitus

    Käsittelee merkittävimmät tapahtumiin liittyvät strategiset linjaukset ja päättää suurtapahtumahauista.

  2. Kaupungin johtoryhmä

    Käsittelee merkittävät tapahtumallisuuteen liittyvät strategiset linjaukset ja suurtapahtumapäätökset. Puheenjohtajana toimii pormestari.

  3. Suurtapahtumien koordinaatioryhmä

    Vauhdittaa ja linjaa ison mittaluokan tapahtumien päätöksentekoa ja varmistaa sisäisen tiedonkulun sujuvuuden. Suurtapahtumien koordinaatioryhmä huomioi kaupunkistrategian tavoitteiden toteutumisen tapahtumissa ja seuraa Matkailun ja tapahtumien toimenpideohjelman toteutumista. Puheenjohtajana toimii pormestari.

  4. Tapahtumien neuvoa antava työryhmä

    Tapahtumallisuuden kehittämisen ulkoinen neuvoa-antava työryhmä. Tunnistaa Helsingin tapahtumallisuuden kilpailukykyä edistävät toimenpiteet ja antaa konkreettisia ehdotuksia kaupungille. Puheenjohtajana toimii Tapahtumateollisuus ry:n toimitusjohtaja Sami Kerman

  5. Tapahtumien koordinaatioryhmä

    Kokoaa yhteen Helsingin kaupungin ja sen tytäryhteisöjen asiantuntijat, jotka kehittävät tapahtumallisuutta. Koordinaatioryhmässä sovitaan käytännön linjauksista ja varmistetaan, että tapahtumien järjestäminen on Helsingissä sujuvaa. Koordinaatioryhmä huolehtii myös toimintaohjelman tavoitteiden toteutuksesta ja etenemisestä. Puheenjohtajana toimii brändi ja tapahtumat -yksikön päällikkö Sanna Forsström.

    Tapahtumien koordinaatioryhmän rakenne:

    Kaupungin toimialat
    Kaupunginkanslia
    Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
    Kaupunkiympäristön toimiala
    Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

    Muut toimijat
    Helsinki Partners
    Tapahtumasäätiö
    Helsingin kaupunkitilat Oy

  6. Tapahtumien kenttäryhmä

    Ratkoo käytännön ongelmatilanteita, tunnistaa käytännön kehittämistarpeita ja varmistaa, että kaupunki on hyvä kumppani tapahtumia järjestäville tahoille. Kenttäryhmän tavoitteena on edistää kaupungin eri toimialojen yhteistyötä. Puheenjohtajana toimii tapahtumallisuuden projektipäällikkö Päivi Munther.

    Kenttäryhmän rakenne:

    Kaupungin toimialat
    Kaupunginkanslia
    Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
    Kaupunkiympäristön toimiala

    Muut toimijat
    Tapahtumasäätiö
    Kaupunkitilat Oy
    Kiinteisto Oy kaapelitalo
    Poliisi
    HSL
    Pelastuslaitos

Valoshow keskellä pimeintä talvea, yllätyksellinen taidelahja kerrostalon pihalla, Helsingin synttärikarnevaalit kesäkuussa tai silakkaraadin valikoimat suosikkisäilykkeet. Muun muassa näitä elämyksiä tuottaa Tapahtumasäätiö.

Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt Helsingin tytäryhteisö, Helsingin tapahtumasäätiö, toteuttaa Helsingin kaupungin omia yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tapahtumasäätiö myös kehittää Helsingin tapahtumallisuutta.

Lue lisää Tapahtumasäätiön toiminnasta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
 

Käytämme omaa, tunnistettavaa Helsinki-ilmettä, joka näkyy myös tapahtumissa. Ilmeeseen kuuluvat muun muassa Helsinki-kehystunnus, väripaletti, fontti ja korokuviot. Brand.hel.fi -sivuilta löydät kattavan tietopaketin Helsingin visuaalisesta ilmeestä. Mikäli saat Helsingin kaupungin avustusta, käytäthän Helsinki-kehystunnusta omassa viestinnässä, esimerkiksi verkkosivuilla, esitteissä ja mainoksissa.

Brand.hel.fi - visuaalisen ilmeen ohjeisto(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsinki-brändin mukaisia kuvia ja videoita löydät tapahtumiisi Helsinki Material Bankista. Muistathan mainita kuvaajan nimen ja kuvalähteen julkaisun yhteydessä. 

Kuvia ja videoita Helsinki Material Bankista(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tapahtumien järjestämiseen voi hakea Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan myöntämiä avustuksia. Avustukset ovat vastikkeetonta tukea, jota myönnetään tapahtuman kuluihin tai erikseen määriteltyihin tarkoituksiin. 

Avustukset jaetaan neljään eri ryhmään: kulttuurin avustuksiin, liikunnan avustuksiin, nuorisotoiminnan avustuksiin ja harrastamisen ja liikkumisen lisäämiseen liittyviin avustuksiin. Voit hakea avustusta omaan tapahtumaasi sopivalta taholta.

Tutustu tarkemmin avustuksiin ja niiden hakemiseen:

Avustukset - Helsingin kaupunki(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tapahtumat.hel.fi -sivu kokoaa laajasti yhteen kaupungin tapahtumia ajankohdan ja tapahtumatyypin mukaan. Käy selaamassa sivun sisältöä tai lisää oma tapahtumasi tapahtumakalenteriin:

Tapahtumat.hel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Yleinen palaute: voit antaa palautetta täältä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
 

Kumppanuustapahtumat
Sari Myllyniemi
sari.myllyniemi@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 040 670 6214

Yleisötapahtumat
Päivi Munther
paivi.munther@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 040 334 2045

Heidi Hujanen
heidi.hujanen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 040 152 7819

Kongressit ja kansainväliset seminaarit
Leena Lassila
leena.lassila@helsinkipartners.com(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 050 308 0322

Kulttuuritapahtumat
Saila Machere
saila.machere@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 040 516 8022

Liikunta- ja urheilutapahtumat
Minna Rehn
minna.rehn@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 040 519 7358

Nuorisotapahtumat
Mia Vainikainen
mia.vainikainen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 040 190 4582

Tapahtumallisuuden kehittäminen
Brändi ja tapahtumat -yksikkö, marketing@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Helsingin kaupungin isot yleisötapahtumat (mm. Helsingin juhlaviikot, Lux, Silakkamarkkinat, Tuomaan Markkinat, Helsinki-päivä, Uuden vuoden juhla)
Katso tarkemmat yhteystiedot Helsingin tapahtumasäätiön sivuilta https://eventshelsinki.fi/yhteystiedot/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Avustukset

Kulttuurin avustukset
Jenni Peisa
jenni.peisa@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)040 182 3395

Liikunnan avustukset
Minna Rehn
minna.rehn@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 040 519 7358

Nuorisotoiminnan avustukset
Tuulia Saves, tuulia.saves@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman),  09 310 23056
Liisa Remes, liisa.remes@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 09 310 26783
Virpi Talasmäki, virpi.talasmaki@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), 09 310 89132