Haluatko tehdä työtä, jolla on aidosti merkitystä? Etsimme kesätyöntekijöitä Vaativan moniammatillisen tuen yksikkö Siltamäkeen.
Vaativan moniammatillisen tuen yksikkö Siltamäki tuottaa erityisen vaativaa kiireellistä lyhytaikaista huolenpitoa aikuisille ja nuorille asiakkaille. Kiireellinen lyhytaikainen huolenpito on määräaikaista ja asiakkaiden jaksot kestävät usein 6-8 viikkoa. Jakson aikana asiakkaille asetetaan tavoitteet yhdessä asiakkaan verkoston kanssa, joita kohden asiakastyössä pyrimme. Asiakkaiden erityistarpeissa korostuvat kehitysvammaisuuden, psykososiaalisen tuen ja autismikirjon tarpeiden ymmärtäminen. Vaativan tuen tarpeen vuoksi asiakkaillamme saattaa ajoittain esiintyä käyttäytymisen haasteita, jotka voivat ilmetä esimerkiksi aggressiona.
Ohjaajan tehtävässä kuljet asiakkaan rinnalla arjessa, tukemalla häntä yksilöllisten toimintamallien ja tavoitteiden mukaisesti. Työpäiväsi ovat vaihtelevia ja monipuolisia. Työpäiväsi aikana olet monessa mukana; asiakkaan kanssa jätskillä, vapaa-ajan harrastuksissa tai monialaisessa palaverissa asiantuntijatiimin kanssa suunnittelemassa asiakkaan palveluita. Meillä on hyvä ja joustava tiimi, jonka jäsenenä pääset käyttämään omia vahvuuksiasi työssäsi.
Tarjoamme kesätyötä joustavasti kesä-syyskuun 2025 välillä.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.
Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.
Kelpoisuusehto:
Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Huomioimme haussa myös loppuvaiheen lähihoitajaopiskelijat.
Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustaotteen esittämistä (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §).
Luemme eduksi autismikirjon ja kehitysvammapsykiatrian työn kokemuksen. Olitpa sitten kokenut konkari tai vasta uraansa aloitteleva henkilö, tärkein ominaisuutesi on kuitenkin aito halu auttaa asiakasta elämään omannäköistään arkea. Valinnassa huomioidaan henkilökohtainen tehtävään soveltuvuus.
Sopimusala
SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus