Millaisia töitä meillä on? Miten haet?
Kasvatus ja koulutus on Helsingin kaupungin toiseksi suurin toimiala: meillä on lähes 15 000 työntekijää. Palvelemme vuosittain yli 140 000 lasta, nuorta ja aikuisopiskelijaa sekä heidän perheitään ja läheisiään yli 700 toimipaikassa. Töitä meillä siis riittää, ja työkavereita on erilaisissa tehtävissä ympäri kaupunkia.
Yhdessä turvaamme kaupunkilaisten elinikäisen opinpolun – ei mikään pikkujuttu! – ja olemme ylpeitä työmme merkityksellisyydestä. Tavoitteenamme on olla pedagogiikan edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä, maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia.
Tule mukaan ja auta meitä onnistumaan. Tutustu eri palveluiden työtehtäviin ja hakutapoihin!
- Helsingin kaupungilla on noin 300 suomenkielistä ja noin 50 ruotsinkielistä päiväkotia, yli 60 leikkipuistoa sekä neljä perhetaloa.
- Lisäksi järjestämme varhaiskasvatusta perhepäivähoidossa.
- Päiväkoti Susannassa toimii myös pohjoissaamenkielinen varhaiskasvatusryhmä.
- Lue lisää varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta tai tutustu päiväkoteihimme ja leikkipuistoihimme!
Voit työskennellä muun muassa...
- varhaiskasvatuksen opettajana
- varhaiskasvatuksen lastenhoitajana
- varhaiskasvatuksen erityisopettajana, kiertävänä varhaiskasvatuksen erityisopettajana
- varhaiskasvatuksen sosionomina
- erityisavustajana
- sosiaaliohjaajana
- ohjaajana
- perhepäivähoitajana, ryhmäperhepäivähoitajana
- suomi toisena kielenä -opettajana
- monikielisenä ohjaajana
- palveluohjaajana
- esihenkilötehtävissä: päiväkodin johtajana, varajohtajana, johtavana leikkipuisto-ohjaajana
Oletko kiinnostunut töistä varhaiskasvatuksessa?
- Määräaikaisiin sijaisuuksiin haetaan jatkuvan haun kautta. Työn voi aloittaa joustavasti jo hakuaikana. Tällä hetkellä haemme varhaiskasvatuksen opettajia, erityisopettajia ja sosionomeja.
- Vakinaisten tehtävien haku on kaksi kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin. Yksittäisiä paikkoja tulee hakuun myös vuoden mittaan.
- Määräaikaisten tehtävien keskitetyt ilmoitukset sekä vakinaisten tehtävien työpaikkakohtaiset ilmoitukset löydät osoitteesta helsinkirekry.fi .
Päiväkodeissa tehdään todella tärkeää työtä lasten kanssa. Tätä kannattaa rohkeasti kokeilla. Olen itse saanut lisäksi hienoja työkavereita – myös ystäviä, joita tapaan vapaa-ajallakin.
- Helsingissä on 100 kaupungin ylläpitämää peruskoulua: alakouluja, yläkouluja sekä yhtenäisiä peruskouluja.
- Kouluista 86 on suomenkielisiä ja 14 ruotsinkielisiä.
- Lue lisää perusopetuksesta!
Voit työskennellä muun muassa...
- luokan- tai aineenopettajana tai erityisopetuksen tehtävissä
- koulunkäynnin- ja erityiskoulunkäynninohjaajana
- liikuntacoachina
- kuraattorina, psykologina, kouluvalmentajana
- opinto-ohjaajana
- monikielisenä ohjaajana
- tiimivastaavana esihenkilötehtävissä: rehtorina, apulaisrehtorina, palveluvastaavana
Oletko kiinnostunut töistä koulussa?
- Haku suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen ja lukioiden opettajien vakinaisiin virkoihin pidetään aina alkuvuodesta. Tiedotamme hausta laajasti, ja tietenkin myös tällä sivulla.
- Määräaikaisia opettajan tehtäviä sekä muita vakinaisia ja määräaikaisia tehtäviä tulee haettavaksi ympäri vuotta sivustolle helsinkirekry.fi .
- Muistathan myös mahdollisuuden hakeutua määräaikaisiin lyhyisiin sijaisuuksiin opettajan tai koulunkäyntiavustajan tehtäviin. Sijaisuuksia voit tiedustella suoraan koulusta. Yhteystiedot löytyvät koulujen sivuilta.
Avoimet luokanopettajan työpaikat
Meidän koulussa opettaja saa valmiudet ja mahdollisuudet tehdä opetustyöstä sen näköistä kuin itse haluaa.
Katso video luokanopettajan työstä!(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
- Helsingin kaupungin oma ammatillinen oppilaitos Stadin AO tarjoaa ammatillista koulutusta 22 000 opiskelijalle.
- Järjestämme opetusta 15 eri toimipaikassa. Kampuksiamme on Arabiassa, Haagassa, Herttoniemessä, Käpylässä, Malmilla, Merihaassa, Myllypurossa, Pasilassa, Roihuvuoressa ja Vallilassa.
- Meiltä voi valmistua yli 50 ammattiin, ja tarvitsemmekin opettajia ammattialoilta laidasta laitaan.
- Lue lisää ammatillisesta koulutuksesta!
- Tutustu Stadin AO:n(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) oppilaitokseen.
Voit työskennellä muun muassa...
- lehtorina tai tuntiopettajana
- erityisopettajana
- kuraattorina, opinto-ohjaajana, psykologina
- koulunkäyntiavustajana
- koulutustarkastajana
- monikielisenä ohjaajana
- opintosihteerinä
- työelämä- tai työvalmentajana
- yrityskoordinaattorina
- esihenkilötehtävissä: rehtorina, apulaisrehtorina, koulutuspäällikkönä
Oletko kiinnostunut töistä ammatillisessa koulutuksessa?
- Määräaikaisia ja vakinaisia tehtäviä tulee hakuun ympäri vuotta osoitteessa helsinkirekry.fi.
Kannustava työympäristö on auttanut minua kehittymään päteväksi opettajaksi. Tunnen, että kuulun joukkoon – se motivoi minua opiskelemaan.
Lue lisää työstä Stadin AO:ssa!(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
- Helsingin kaupungilla on 15 lukiota. Kolme lukioistamme on ruotsinkielisiä ja yksi aikuislukio.
- Kaikilla lukioilla on jokin erityistehtävä tai painotus. Useimmissa lukioissamme voi opiskella myös yleislinjalla.
- Lue lisää lukioistamme!
Voit työskennellä muun muassa...
- lehtorina tai tuntiopettajana
- erityisopettajana
- kuraattorina
- lukiosihteerinä
- opinto-ohjaajana
- psykologina
- monikielisenä ohjaajana
- esihenkilötehtävissä: rehtorina, apulaisrehtorina
Oletko kiinnostunut töistä lukiossa?
- Haku suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen ja lukioiden opettajien vakinaisiin virkoihin pidetään aina alkuvuodesta. Tiedotamme hausta laajasti, ja tietenkin myös tällä sivulla.
- Määräaikaisia opettajan tehtäviä sekä muita vakinaisia ja määräaikaisia tehtäviä tulee haettavaksi ympäri vuotta sivustolle helsinkirekry.fi.
- Muistathan myös mahdollisuuden hakeutua määräaikaisiin lyhyisiin sijaisuuksiin opettajan tehtäviin. Sijaisuuksia voit tiedustella suoraan lukioista. Yhteystiedot löytyvät lukioiden sivuilta.
Parasta työssäni on vaikuttamisen tunne.
-
Työväenopistossa ja Arbiksessa voivat opiskella yli 16-vuotiaat asuinpaikastaan riippumatta. Vuosittain opetukseen osallistuu noin 76 000 kurssilaista. Toiminta on hajautettu ympäri Helsinkiä.
-
Lukuvuosittain kurssitarjontamme on yli 5000 inspiroivaa kurssia sekä valtava määrä luentoja ja tapahtumia. Työväenopisto tarjoaa opetusta pääosin suomeksi ja Arbis pääosin ruotsiksi. Kurssien kielitarjontaa rakennetaan myös opettajien kielitaidon mukaan. Tämänhetkisen kurssitarjonnan löydät osoitteesta ilmonet.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)!
Oletko kiinnostunut töistä työviksessä?
- Opetusaloja on laidasta laitaan, ja tarvitsemmekin tuntiopettajiksi eri alojen asiantuntijoita ja osaajia.
- Ehdota kurssia! Syyslukukauden kurssiehdotusten määräaika on aina maaliskuun lopussa, kevätlukukauden syyskuun lopussa. Lähetä vapaamuotoinen kurssiehdotus ainealan vastuuhenkilölle sähköpostitse(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
- Toimialan hallintoon kuuluvat mm. kehittämis-, henkilöstö-, talous-, tietohallinto- ja viestintäpalvelut.
- Eri alojen asiantuntijoita työskentelee hallinnossa noin 500.
- Toimistomme sijaitsee Kalasatamassa. Katso yhteystiedot!
Oletko kiinnostunut töistä toimialamme hallinnossa?
- Avoimet hallinnon työ- ja korkeakouluharjoittelupaikat löydät sivustolta helsinkirekry.fi.
Opiskelijat ja harjoittelijat
Haluatko kokeilla töitä meillä jo opiskeluaikana tai opiskella uuden ammatin työn ohessa?
Harjoitteluihin ja oppisopimuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa asiantunteva rekrytiimimme osoitteessa rekry.kasko@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) .
Työkokemusta voi kerryttää jo opiskeluaikana määräaikaisissa sijaisuuksissa. Löydät määräaikaisia tehtäviä Helsinkirekry-sivustolta sekä keikkatöitä Seuren(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) kautta.
Onko mielessäsi jo tietty paikka, jossa haluaisit olla töissä? Voit olla yhteydessä suoraan päiväkodin johtajaan tai rehtoriin ja tiedustella mahdollisuutta sijaisuuteen.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on mahdollista suorittaa korkeakouluharjoitteluja erilaisissa hallinnon tehtävissä. Arvostamme opiskelijoiden näkemyksiä, ideoita ja innostusta, ja moni onkin jäänyt harkkarin töistä meille pysyvästi hommiin! Avoimet korkeakouluharjoittelupaikat löydät Helsinkirekry-sivustolta.
Opintoihin sisältyvät harjoittelut järjestetään pääosin suoraan oppilaitoksen kautta. Teemme tiivistä yhteistyötä useiden pääkaupunkiseudun oppilaitosten kanssa. Toimipisteissämme on ympäri vuoden satoja harjoittelijoita oppimassa omaa alaansa käytännössä.
Tällä hetkellä järjestämme varhaiskasvatuksen lastenhoitajan oppisopimuskoulutusta meillä töissä oleville määräaikaisille varhaiskasvatuksen lastenhoitajille, joilla ei ole vielä pätevyyttä ammattiin.
Hakuja oppisopimuksiin on auki useita kertoja vuodessa. Tiedotamme hakumahdollisuudesta päiväkodin esihenkilöiden kautta.
Perusopetuksen koulunkäynninohjaajien oppisopimukset
Työskenteletkö koulunkäynninohjaajana koulussamme? Puuttuuko sinulta tehtävän edellyttämä kelpoisuus? Sinulla on halutessasi mahdollisuus pätevöityä koulunkäynninohjaajaksi oppisopimuksella. Kysy lisää rekrytiimiltämme rekry.kasko@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) !
Kouluttautuminen ja kehittäminen
Meille elinikäinen oppiminen ei ole vain sanahelinää, vaan meillä aidosti opitaan, kehitytään ja kehitetään – yhdessä ja yksilöinä.
Satsaamme onnistumisiin. Kaikkea ei tarvitse osata tai tietää valmiiksi. Apua saa aina, kun pyytää.
Miten hyödyntää kuvia varhaiskasvatuksessa? Miten tukea lapsen toiminnanohjauksen taitoja? Miten kohdata media asiantuntijatyössä?
Tälläkin hetkellä henkilöstöllemme on tarjolla satoja erilaisia osaamista kehittäviä tai valmentavia koulutuksia.
Koulutusten lisäksi asiantuntijamme tarjoavat vertaisoppimisen mahdollisuuksia erilaisissa työpajoissa, foorumeissa ja klinikoissa. Järjestämme myös vertaismentorointia esimerkiksi opettajille, varhaiskasvatuksen opettajille ja päiväkotien varajohtajille. Meillä oppi ei tule vain yhdestä suunnasta, vaan jaamme tietoa ja osaamistamme työyhteisöjen sisällä sekä niiden kesken.
Tässä työssä saan itsekin oppia joka päivä jotain uutta.
Katso videolta Ann-Marien ajatuksia oppimisesta ja kouluttautumisesta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (Youtube-video)
Meillä jokainen voi olla mukana kehittämässä.
Kehittämispalvelujen asiantuntijamme ovat kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstön, opettajien ja oppijoiden apuna päivittäisen työn pedagogisessa kehittämisessä, ja uusia toimintamalleja testataan organisaatiossamme laajasti.
Luomme itse parempaa oppimista, joten on tärkeää pysyä kehityksen aallonharjalla. Arki on meille myös oppimisen paikka. Opimme niin oppijoilta kuin toisiltammekin, ja sitä kautta luomme toimivampaa kasvatusta ja koulutusta kautta palveluiden.
Työhyvinvointi
Meillä teet aidosti vaikuttavaa työtä, jolla on suuri merkitys yhteiskunnalle ja kaikenikäisille kaupunkilaisille. Haluamme edistää avointa, oikeudenmukaista ja yhdenvertaista työyhteisökulttuuria, jossa jokaista työntekijää arvostetaan ja kuunnellaan. Kannustamme työntekijöitämme kehittämään osaamistaan haluamallaan tavalla. Mahdollistamme sujuvan työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen ja tarjoamme tapoja liikkua ja harrastaa.
- Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, ja siksi meillä on aidosti mahdollisuus tehdä vaikuttavaa työtä ja tekoja.
-
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla pääset vaikuttamaan niin yksilön kuin yhteisönkin hyvinvointiin ja oppimiseen. Voit kasvaa ja kehittyä työntekijänä sekä jakaa osaamistasi ja oivalluksiasi työyhteisöön.
-
"Tee työtä, jolla on merkitystä" lunastetaan meillä joka päivä.
Vastuullisen ja merkityksellisen työn vastapainoksi tarjoamme monipuoliset henkilöstöedut, joiden tavoitteena on tukea ja lisätä työntekijöidemme hyvinvointia.
Henkilöstökortti
Helsingin kaupungin työntekijöiden henkilöstökortti on avain kaupungin tarjoamiin henkilöstöetuihin. Kortilla saat alennuksia lukuisista helsinkiläisten yritysten tarjoamista tuotteista ja palveluista, esimerkiksi useilta helsinkiläisiltä kuntosaleilta, uimapaikoilta ja liikuntakeskuksilta sekä teattereista, konserteista ja museoista.
Henkilöstöliikunta
Ryhmäliikuntaa, joogaa, kuntosalitoimintaa, pelivuoroja… Miten sinä haluat liikkua? Henkilöstöliikunta on kaupungin työntekijöiden oma liikuntapalvelu, joka tarjoaa erilaisia liikuntamahdollisuuksia ympäri kaupunkia. Palveluihin kuuluu esimerkiksi yli sata tuntia ohjattua liikuntaa viikossa.
Tukea työmatkalle
Työmatkaetuna voit valita työmatkasetelit tai polkupyöräedun.
Työmatkasetelillä saat joukkoliikenteessä alennusta 10 euroa kuukaudessa. Vaihtoehtoisesti kaupunki tukee henkilöstön työmatkapyöräilyä uuden pyörän hankinnalla. Etua voi hakea enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan, ja sen enimmäisarvo on 240 euroa.
HSL:n kaupunkipyöräkausi on kaikille Helsingin kaupungin työntekijöille ilmainen.
Täydennyskoulutusta
Tavoitteemme on, että Helsinki on maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia – myös henkilöstöllemme.
Olemme erityisen ylpeitä monipuolisesta täydennyskoulutustarjonnastamme. Kannustamme työntekijöitämme ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan omien kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti sekä jakamaan osaamistaan myös työyhteisöön – meillä ammattitaidostaan saa olla ylpeä!
Kaupungin työntekijänä voit hakea asuntoa Auroranlinnasta, joka vuokraa asuntoja markkinatasoa edullisemmin. Auroranlinna priorisoi kaupungin työntekijöiden asuntohakemukset muiden edelle.
Yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus työelämässä
Helsinki on Suomen monimuotoisin kaupunki, ja sen huomiointi on meille tärkeää sekä rekrytoinnissa että työmme arjessa.
- Helsingin kaupunki edistää aktiivisesti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä arvostaa henkilöstönsä monimuotoisuutta.
- Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
- Edistämme aktiivisesti anonyymia rekrytointia, joka onkin toimialallamme jo laajassa käytössä. Lue lisää anonyymista rekrytoinnista!
Meille on tärkeää, että työyhteisömme ovat turvallisia tiloja kaikille – niin työntekijöille kuin asiakkaillemmekin.
- Helsingin kaupungilla toimii vapaamuotoinen ihmisoikeusverkosto(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joka kokoaa työntekijöitä eri toimialoilta ja liikelaitoksista kehittämään yhdessä tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa Helsinkiä. Kuka tahansa kaupungin työntekijä voi osallistua verkoston toimintaan. Lisäksi kaupungilla on myös esimerkiksi Queer Stadi -verkosto(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joka on vapaaehtoisuuteen perustuva verkosto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ja kaikille asian edistämisestä kiinnostuneille kaupungin työntekijöille.
- Panostamme henkilöstömme kouluttamiseen yhdenvertaisuusasioissa. Esimerkiksi Antirasistinen työote -koulutuksen on suorittanut jo yli 4000 varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukioiden ja ruotsinkielisten palveluiden työntekijää.