Kaiuttimista kuuluu suomalaisille tuttu laulu, jossa J. Karjalainen etsii Väinöä. Kymmenkunta opiskelijaa muodostaa parit, joiden tarkoituksena on liikuttaa toistensa etusormien välissä olevia pillejä. Jotta pilli ei putoa, parin on seurattava toista tarkasti.
Olemme Helsingin työväenopistossa Kalliossa, ja koolla on maahanmuuttajien suomen kielen ryhmä. Uuden kielen opiskelu poikkeaa tällä ryhmällä tavanomaisesta, sillä aikuisopiskelijat eivät osanneet Suomeen muuttaessaan lukea tai kirjoittaa edes omalla äidinkielellään.
Työväenopisto järjestää heitä varten aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutusta.
Tällä kertaa iltapäivän tuntien tukena ja virkistyksenä on draamaa, ja sitä on tullut vetämään suunnittelijaopettaja Ida Backer.
Koko ryhmä innostuu improvisoimaan hänen johdollaan ja keksimään näkymättömiä lahjoja sekä kisaamaan istumapaikasta, koska tuolia pitää vaihtaa aina, kun on kuullut maininnan itselleen mieluisasta asiasta.
Työkokeilut innostavat
Improvisaatioiden jälkeen ryhmän jäsenet istuvat piirissä ja kertovat tunnelmiaan työväenopiston koulutuksesta.
Päällimmäisenä kaikilla on mielessään kiitollisuus. Opetus on alkanut aivan alkeista, edennyt hitaasti ja suhtautuminen oppimisvaikeuksiin ollut kärsivällistä.
Begard Rafiq kertoo, että hän ei lapsena päässyt synnyinmaassaan Irakissa käymään koulua. Saddam Husseinin valtakaudella tyttöjen koulunkäynti romahti.
– Suomeen tullessani en osannut kirjoittaa edes omaa nimeäni, hän kertoo.
Hän on asunut eri puolella Suomea yhteensä kuusi vuotta, mutta suomen kielen puhuminen, kirjoittaminen ja lukeminen ovat alkaneet sujua vasta Helsingissä, kun hän pääsi mukaan Helsingin työväenopiston järjestämään koulutukseen.
Rafiqin lapsella uuden kotimaan kieli on sen sijaan hyvin hallussa. 24-vuotias poika opiskelee parhaillaan vartijaksi.
Rafiq kiittää moneen kertaan opastajaansa, erityisopettaja Paula Merikaislaa. Koko ryhmä on kehuissa mukana ja taputtaa käsiään.
Opiskelijat innostuvat kertomaan, millaisia asioita ovat saavuttaneet päästyään koulutukseen mukaan.
Laila Ansari ja Siyam Hun ovat hekin jo saaneet kokemusta työelämästä, sillä he ovat työtoiminnassa Uusix-verstaiden ompelimossa. Myös Sahra Hassan toivoo pääsevänsä mukaan verstaiden porukkaan. Martha Eteke on puolestaan työtoiminnassa Vantaalla valmennustalo Luxissa.
Mariama Bah on näillä näkymin pääsemässä työkokeiluun Malmille afrikkalaisia ruokatuotteita myyvään liikkeeseen, ja Ibraham Mohammad työskentelee siivoojana Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Opettaja pitää toivoa yllä
Ryhmän opettaja Merikaisla työskenteli aiemmin erityisopettajana ala-asteella. Hän kertoo, että oppiminen työväenopiston maahanmuuttajien ryhmissä on hyvin erilaista kuin lapsilla.
Luku- ja kirjoitustaidottomilla aikuisilla maahanmuuttajilla saattaa olla yleisemminkin oppimisvaikeuksia, osalla huomattavia. Taustalla voi olla myös traumaattisia kokemuksia. Koska oppiminen on hyvin hidasta, opettajan on pidettävä yllä toivoa sekä innostettava opiskelijoitaan.
Myös koulutuksen suunnittelijaopettaja Minka Hietanen korostaa innostamista ja kannustamista. Opiskelijoilla on motivaatio oppia: kieltä osaamattomana ja luku- ja kirjoitustaidottomana on täysin muiden ihmisten armoilla ja haavoittuvassa asemassa.
Osalla aikuisopiskelijoista on lapsia, jotka tulkkaavat ja selvittävät vanhemmalleen asioita. Monilla Suomeen muuttaneista on myös sukulaisia tai muuta verkostoa maassa.
Ilman kieli-, luku- ja kirjoitustaitoa elämä on kuitenkin täynnä vaikeuksia.
Suurin osa työväenopiston koulutukseen tulevista on kotoisin Lähi-idästä tai Afrikasta, mutta osallistujia on ollut myös esimerkiksi Kiinasta ja Thaimaasta, jokunen lähempää Bulgariastakin.
Moni ei ole käynyt koulua päivääkään tai aloittanut koulunkäynnin mutta huomannut sen liian hankalaksi oppimisvaikeuksien takia.
Opiskelua ilman tulkkausta
Hietanen kertoo, että opetuksessa ei käytetä tulkkauspalveluja lainkaan. Tulkit ovat mukana vain henkilökohtaisissa ohjauskeskusteluissa.
– On lopulta hämmästyttävää, kuinka vähäisellä sanastolla pystymme kommunikoimaan. Kieli on vain osa kokonaisviestintää.
Opetuksessa käytetään paljon kuvia, ja elekieli on monesti tarpeen. Aikuisopiskelijoita varten on hyviä kirjoja, joista yksi sanoo jo nimessään, kuinka A:sta se alkaa.
Yleensä suomen kielen alkeistaso alkaa olla osallistujien hallussa noin puolentoista vuoden opintojen jälkeen. Kotoutuminen on kaiken kaikkiaan pitkähkö prosessi henkilölle, joka saapuu maahan ilman kohdemaan kielitaitoa sekä luku- ja kirjoitustaitoa. Työelämän alkuun pääsy voi viedä viisi vuotta, mutta osalla polku on nopeampi.
Koulutus on samaan aikaan myös kotoutumista.
– Opiskelijat oppivat, miten suomalaisessa yhteiskunnassa toimitaan. Opeteltavaa saattaa olla jo siinä, että oppitunneille tullaan ajoissa ja että tuntien aikana ei hoideta puhelimessa omia asioita. Opetellaan myös keskittymistä, Hietanen kertoo.
Opetus kannustaa opiskelijoita aktiivisiksi kaupunkilaisiksi. Ryhmät käyvät retkillä ja tutustuvat esimerkiksi kirjastoon, museoihin ja Suomenlinnaan. Yhdessä tekeminen ryhmäyttää osallistujia.
Testin kautta sopiva kurssi
Helsingin työväenopisto järjestää vuoden aikana 16 luku- ja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien kurssia. Tasoja on kaikkiaan kolme aivan alkeista edistyneempiin.
– Aina alussa jännittää, kuinka uusi ryhmä pääsee alkuun ja ryhmäytymään. Alkeista alkavan kurssin alussa opettajan on tärkeää edetä mahdollisimman selkeästi ja hitaasti yksi asia kerrallaan. Vähitellen tutustutaan ja rakennetaan yhteistä sanastoa ja toimintatapoja.
Osallistujat tulevat opetukseen Stadin osaamiskeskuksen kautta, jonne heidät on ohjattu työllisyyspalveluista tai sosiaalitoimesta. Kaikki osallistujat käyvät ensin testissä, jonka avulla heille valitaan sopivan tasoinen kurssi.
Maahanmuuttajissa paljon potentiaalia työelämään
Merikaislan erityiskurssin opetuksen aikana jokaiselle pyritään järjestämään mieluisa työkokeilu.
Hänen opiskelijoillaan on suuria oppimisvaikeuksia, ja siksi normaali väylä kotoutumiskoulutuksen kautta työelämään tai ammattiopintoihin ei onnistu. Merikaislan mielestä opiskelu ja työharjoittelu on järkevää yhdistää heti opiskelun alkuvaiheessa.
Työt ovat yleensä suorittavan tason töitä. Hietanen käyttää kuulemaansa termiä ”täsmätyökyky”, sillä kieltä auttavasti osaava voi olla arvokas lisä työporukassa, jossa töitä on helppo jakaa jonkin tietyn osaamisen perusteella ja jossa tarvittaessa saa myös tukea.
Hän toivoo, että työnantajat tunnistaisivat Suomessa jo asuvien maahanmuuttajien potentiaalin: heitä ei tarvitse houkutella Suomeen, ja he ovat jo ehtineet asettua aloilleen.
Opettajille työn suola on nähdä opiskelijoiden edistyminen. Kiitokset ovat vuolaita muulloinkin kuin iltapäivän draamatuokiossa.
– Aina silloin tällöin kuulen myös heidän elämästään jälkeenpäin. Vähän aikaa sitten sain viestin, kuinka yksi entisistä opiskelijoistani toimii nykyään hoiva-avustajana. Toinen valmistui lähihoitajaksi jokin aika sitten, ja yksi on töissä päiväkodissa, Hietanen iloitsee.
Teksti: Kirsi Riipinen
Kuvat: Antti Nikkanen