Malminkartanon sekä Kannelmäen asema-alueiden kunnostustyöt siirtyvät vuodelle 2023. Uudistukset aloitetaan alkuvuoden aikana ja töiden on tarkoitus valmistua elokuuhun 2023 mennessä. Töiden siirtyminen johtuu suunnittelussa tapahtuneista
viivästyksistä.
Tulevien kunnostustöiden on tarkoitus lisätä asema-alueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta osana kaupunkiuudistusta. Alueen asukkaat ovat kokeneet asemien seudut turvattomiksi, ja tähän on kiinnitetty erityistä huomiota muun muassa valaistusratkaisujen suunnittelussa.
Leikkialueet ja uutta valaistusta tulossa
Kannelmäessä toteutettavat toimenpiteet sijoittuvat asema-alueen ympärille sekä Sitratorille. Toimenpiteisiin kuuluu istutusten uusiminen ja täydentäminen sekä valaistuksen uusiminen. Sitratorille rakennetaan uusi leikkialue ja tapahtumasähköpiste, torin keskellä sijaitseva Unelma-veistos puhdistetaan ja Kanneltalon valaistusta parannetaan.
Malminkartanossa toteutettavat toimenpiteet sijoittuvat eteläisen asema-alueen ympärille Käyräpolun puistikkoon, Luutnantinaukiolle, Malminkartanonaukiolle, Puustellinpolulle ja Puustellinaukiolle. Toimenpiteisiin kuuluu istutusten uusiminen ja täydentäminen, uusien penkkien ja pyörätelineiden asentaminen sekä valaistuksen uusiminen. Käyräpolun puistikkoon rakennetaan portaat Malminkartanon asemalta Malminkartanontielle ja Malminkartanonaukiolle rakennetaan uusi leikkialue ja tapahtumasähköpiste.
Malminkartano ja Kannelmäki ovat yhdessä yksi neljästä kaupunkiuudistusalueesta. Muita kaupunkiuudistusalueita ovat Malmi, Mellunkylä ja Meri-Rastila. Kaupunkiuudistus tuo uutta elinvoimaa vanhoille asuinalueille kunnostamisella ja uuden rakentamisella.
Lue lisää kaupunkiuudistuksesta: uuttahelsinkia.fi/kaupunkiuudistus(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)