Hämeenlinnanväylän parantamisesta ja Kuninkaantammen eritasoliittymästä on laadittu suunnitelmaluonnoksia

Hämeenlinnanväylän parantamisesta ja Kuninkaantammen eritasoliittymästä on laadittu suunnitelmaluonnoksia, jotka ovat esillä 4.-25.6.2020.
Kuninkaantammen eritasoliittymä, kuvakaappaus videosta.

Hämeenlinnanväylä (Vt3) on yksi pääkaupunkiseudun tärkeimmistä sisääntuloväylistä. Tiellä on ajoittain ruuhkaa Kannelmäen ja Kaivokselan välillä ja liikenne aiheuttaa meluhaittaa. Kuninkaantammen uuden asuinalueen rakentaminen on edennyt, mikä edellyttää uuden eritasoliittymän rakentamista. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki laativat parhaillaan tiesuunnitelmaa ja katusuunnitelmia. Samalla laaditaan liikenneväylien asemakaavoja.

Hämeenlinnanväylä on vilkasliikenteinen maantie ja liikenteen sujuvuus on tärkeää Helsingistä pohjoiseen suuntautuvalle liikenteelle. Hämeenlinnanväylällä Kannelmäen ja Kaivokselan välisellä osuudella liikkuu keskimäärin noin 54 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaan liikenteen osuus on noin 6 % kokonaisliikennemäärästä. Väylä on tärkeä valtakunnallisen tavaraliikenteen kannalta. Viime vuosina liikennemäärä on kasvanut noin 3–4 % vuosittain. Hämeenlinnanväylä on ajoittain ruuhkautunut. Yksi pullonkauloista on Kannelmäen eritasoliittymän ja Kaivokselan eritasoliittymän väli. Tulevaisuudessa Kuninkaantammen ja Myyrmäen alueen rakentaminen sekä Kaivokselan teollisuusalueen kehittäminen asuinalueeksi synnyttävät uutta liikennettä.

Hankkeen tavoitteena on liittää nykyistä ja tulevaa maankäyttöä luontevasti Hämeenlinnanväylään ja parantaa henkilöautoliikenteen, joukkoliikenteen, tavaraliikenteen sekä jalankulun ja pyöräilyn sujuvuutta ja turvallisuutta. Tavoitteena on, että luonnonympäristölle ja Kaivokselan pohjavesiesiintymälle ei aiheuteta haittaa. Liito-oravien reviirit ja niiden väliset reitit otetaan huomioon suunnittelussa. Myös joukkoliikenteen ja tavarakuljetusten matka-ajan ennustettavuuden parantaminen on tavoitteena. Rakennettavat meluesteet vähentävät liikenteen aiheuttamia meluhaittoja asutukselle.

Uudet kaistat ja
eritasoliittymä sujuvoittavat liikennettä ja liikkumista

Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan kolmannet kaistat Kannelmäen ja Kaivokselan välille. Lisäksi suunnitellaan uusi Kuninkaantammen eritasoliittymä. Kaivokselan nykyistä eritasoliittymää parannetaan rakentamalla Helsingin suunnasta uusi ramppi Silvolan suuntaan. Suunnitelmaan sisältyy myös parannuksia Hämeenlinnanväylän bussipysäkeille sekä jalankulun ja pyöräilyn järjestelyille. 

Vanhan Kaarelantien, Kuninkaantammen eritasoliittymän ja Kuninkaantammen asuinalueen välille suunnitellaan uusi katu, joka sijoittuu Kehä II:lle aikaisemmin varattuun maastokäytävään. Nykyisiä katuliittymiä parannetaan. Eritasoliittymälle ja uusille kaduille laaditaan tarvittavin osin asemakaavat ja katusuunnitelmat.

Tie- ja katusuunnitelmaluonnoksiin voi tutustua verkossa 4.6.–25.6.2020 välisenä aikana. Suunnitelmista voi esittää mielipiteen tai toimittaa lisätietoa. Suunnitelmaluonnokset, esittelyvideot ja tiedotteet ovat esillä Väyläviraston hankesivulla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) sekä Helsingin ja Vantaan (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)kaupungin katu- ja puistosuunnitelmien nettisivuilla sekä Helsingin karttapalvelussa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Esittelyn  suunnitelmaluonnoksista voi katsoa myös videolla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Suunnitelmaluonnoksista voi antaa palautetta sähköpostilla, puhelimella tai kirjeenä tulostamalla palautelomakkeen(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
 

Kuninkaantammen eritasoliittymää ja sen liikenne- ja katujärjestelyjä varten laaditaan myös uutta asemakaavaa ja asemakaavan muutosta Helsingin Kuninkaantammessa ja Hakuninmaalla. Lisäksi tutkitaan maankäyttömahdollisuuksia liittymän ympäristössä.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esillä 4.6.–25.6.2020 verkkosivuilla www.hel.fi/suunnitelmat.




Lisätietoja suunnittelusta antavat

Uudenmaan ELY-keskus: Sami Mankonen, puh. 0295 021309, sami.mankonen@ely-keskus.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)


Helsingin kaupunki: Jukka Tarkkala, puh. 09 310 37302, jukka.tarkkala@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)


Vantaan kaupunki: Teemu Vihervaara, puh. 043 826 7180, teemu.vihervaara@vantaa.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)


Ramboll Finland Oy: Lotta-Maija Salmelin,, puh, 040 0941403, lotta-maija.salmelin@ramboll.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)



Palautteet 25.6. mennessä: 

Helsingin kaupunki, Liikenne- ja katusuunnittelu, Jukka Tarkkala, PL 58214, 00099 Helsingin kaupunki tai jukka.tarkkala@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)