Östersundomista halutaan luonnonläheinen raideliikenteen pikkukaupunki – kaavaluonnosta voi kommentoida lokakuun loppuun

Helsingin kaupunki suunnittelee Östersundomiin uusia asuin- työpaikka- ja luonnonsuojelualueita. Alueen osayleiskaavan luonnos perustuu laajoihin selvityksiin.
Östersudomin osayleiskaavan suunnittelualue kartalla.
Östersundomin osayleiskaavan suunnittelualue.

Östersundomin on tarkoitus olla tulevaisuudessa luonnonläheinen sekä työpaikkoja ja palveluja houkutteleva alue, johon kulkisi myös pikaraitiotie. Tämä käy ilmi Helsingin kaupungin juuri valmistuneesta osayleiskaavan luonnoksesta, josta voi antaa palautetta lokakuun loppuun asti.

Osayleiskaava ohjaa alueen asemakaavoitusta ja keskittyy kaupunkirakenteen kannalta keskeisiin asioihin. Niitä ovat muun muassa asuminen, työpaikkojen ja palvelujen sijoittuminen, liikenneyhteydet sekä virkistys- ja viherverkosto.

Raitiotie toisi tullessaan uutta rakentamista

Kaavaluonnoksen mukaan pikaraitiovaunut kulkisivat pääasiassa Uutta Porvoontietä pitkin ja ajaisivat Itäkeskukseen. Etenkin raitiotien varrelle esitetään runsaasti uusia rakennuksia.

Laajamittaista rakentamista on tarkoitus tehdä pitkällä aikavälillä, ja toteutuminen riippuu raitiotiepäätöksestä. Sitä ennen edistetään nykyisten pientaloalueiden täydennysrakentamista, viher- ja virkistysverkoston kehittämistä sekä työpaikka-alueiden toteutumista.

Ajan mittaan osayleiskaava mahdollistaa Östersundomin kehittämisen nykyisestä noin 1 700 asukkaan kaupunginosasta 35 000–45 000 asukkaan kodiksi. Lisäksi suunnitelmiin kuuluu 4 000–6 000 työpaikkaa.

Samalla halutaan säilyttää luontoarvoiltaan tärkeimmät alueet. Osayleiskaavassa osoitetaan kattava virkistys- ja luonnonsuojelualueiden verkosto.

Östersundomin osayleiskaavan luonnos perustuu laajoihin selvityksiin. Kaavoitusta ovat ohjanneet suunnitteluperiaatteet, jotka kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi vuonna 2023.

Kaavaluonnos tutuksi verkossa ja asukastilaisuudessa

Luonnokseen pääsee tutustumaan verkossa, ja siitä voi jättää kommentteja torstaihin 31. lokakuuta saakka.

Mielipiteet luonnoksesta tulee lähettää viimeistään 31. lokakuuta Helsingin kaupungin kirjaamoon sähköpostitse (helsinki.kirjaamo@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)) tai kirjeitse (Helsingin kaupunki, Kirjaamo, PL 10, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI). Viestiin tai kuoreen merkitään aiheeksi ”Östersundomin osayleiskaava”.

Lisäksi suunnittelijat esittelevät luonnosta asukastilaisuudessa, joka pidetään Sakarinmäen koululla (Knutersintie 924) maanantaina 7. lokakuuta klo 17–19. Tilaisuuden kieli on suomi.

Osayleiskaavan luonnos tulee kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi vuoden 2025 alussa.