Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 21. maaliskuuta omalta osaltaan Tapulikaupungissa sijaitsevan Maatullin peruskoulun, päiväkodin ja leikkipuiston uudisrakennuksen hankesuunnitelman.
Hankesuunnitelma koskee Maatullin peruskoulua, päiväkotia ja leikkipuistoa varten suunniteltua uudisrakennusta, joka sijoittuu Tapulikaupungin asuinalueen keskelle, Maatullinkujan ja Kimnaasipolun rajaamalle korttelialueelle.
Maatullin ala-asteen koulun nykyiset tilat ovat huonokuntoiset ja riittämättömät tuleville käyttäjämäärille, eivätkä ne vastaa opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien mukaisia toiminnallisia tavoitteita.
Uudet tilat suunnitellaan noin 700 oppilaalle, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen noin 240 lapselle sekä leikkipuistotoiminnalle. Hankkeella saadaan varhaiskasvatukselle noin 65 paikkaa ja perusopetukselle noin 220 paikkaa lisää.
Hankkeen enimmäishinta on 40 270 000 euroa.
Hankesuunnitelma etenee seuraavaksi kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
Saara Kanto HKL liikenneliikelaitoksen toimitusjohtajan määräaikaiseen virkaan
Kaupunginhallitus päätti ottaa diplomi-insinööri Saara Kannon Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen toimitusjohtajan määräaikaiseen virkaan 30.6.2023 saakka.
Liikenneliikelaitoksen toiminnan järjestämisen konkreettiset tavat tarkentuvat vuosien 2022 ja 2023 aikana. Kaupunginvaltuuston syyskuussa 2021 tekemän päätöksen mukaisesti Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen toiminta on siirtynyt metron infra- ja liikennöintisopimuksiin liittyviä toimintoja lukuun ottamatta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle vuoden 2022 alusta.
Metroliikenteen jatkuvuuden kannalta on välttämätöntä, että liikenneliikelaitoksella on nimetty määräaikainen kokoaikainen toimitusjohtaja 30.6.2023 asti, jonka jälkeen tehtäväjärjestelyjä arvioidaan uudestaan.
Aluevaraus Mellunmäestä kumppanuuskaavoitusta ja asuntohankkeen suunnittelua varten
Kaupunginhallitus hyväksyi alueen varaamisen Mellunmäen metroaseman itäpäädyssä Erikoissijoitusrahasto UB Suomi Kiinteistöille kumppanuuskaavoitusta ja asuntohankkeen suunnittelua varten
Erikoissijoitusrahasto UB Suomi Kiinteistöjen tarkoituksena on ajanmukaistaa tontilla sijaitseva metroasemaan liittyvä liikerakennus sekä kehittää ja toteuttaa tontille kaksi uudisrakennusta, joihin on suunniteltu sekä liiketilaa että asuntoja. Uudisrakennusten on suunniteltu sijoittuvan metroaseman nykyisen pohjoisen/itäisen sisäänkäynnin kohdalle sekä aseman viereen nykyisen huoltorakennuksen ja pysäköintialueen paikalle.
Asemakaavassa tontti on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi. Hanke vaatii asemakaavan muutoksen. Alueen varaus on voimassa 31.12.2023 saakka.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Kuva: Arkkitehtien alustava näkemys Maatullin uudesta rakennuksesta, Fors Blomqvist Architects.