Helsingin kaupungin uimahallien, eli Itäkeskuksen, Jakomäen, Pirkkolan ja Yrjönkadun uimahallien, pääsymaksuja korotetaan 31. lokakuuta 2022 alkaen.
Helsingin kaupunki joutuu nostamaan uimahallien pääsymaksuja energian ja sähkön hintojen rajun nousun vuoksi. Esimerkiksi aikuisten kertamaksua korotetaan 30 senttiä, lasten ja muut -hintaryhmän kertamaksua korotetaan 20 senttiä. Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät uimapaikkoihin yhä maksutta.
”Maailmanlaajuinen pandemia ja Euroopassa vallitseva sotatilanne ovat vaikuttaneet energian ja sähkön hintojen äkilliseen ja huimaan kasvuun. Teemme liikuntapaikoissamme jo töitä energiankulutuksen vähentämiseksi, mutta pelkästään uima-allasvesien lämmittäminen vie runsaasti energiaa. Haluamme kuitenkin pitää uimapaikkojen hinnat yhä kilpailukykyisinä, joten korotukset ovat hyvin maltillisia”, kertoo Helsingin liikuntapaikkapäällikkö Petteri Huurre.
Helsingin kaupungin uimahallien pääsymaksuja on edellisen kerran päivitetty 1.1.2020. Tuolloin pääsymaksuihin sisällytettiin pääsy kuntosaleille. Itäkeskuksen, Jakomäen ja Pirkkolan uimahallien pääsymaksulla pääsee yhä ilman lisämaksua hallien kuntosaleille. Myös Uimastadionin pääsymaksulla pääsee jatkossakin maauimalan kuntosalille.
Helsingin kaupungin uimahallien pääsymaksut 31.10.2022 alkaen:
Aikuiset
o kertamaksu 5,80e (aiemmin 5,50e)
o 10 kerran sarjakortti tai 30 päivän kuukausikortti 46e (aiemmin 44e)
o 120 päivän kausikortti 138e (aiemmin 132e)
lapset ja muut -hintakategoria
o kertamaksu 3,20e (aiemmin 3e)
o 10 kerran sarjakortti tai 30 päivän kuukausikortti 25e (aiemmin 24e)
o 120 päivän kausikortti 75e (aiemmin 72e).
- Yrjönkadun uimahallin toisen kerroksen pääsymaksun hintaa ei koroteta, vaan se on jatkossakin 16 euroa.
- Vastaavat pääsymaksut ovat käytössä myös Uimastadionin ja Kumpulan maauimaloissa kesäkaudesta 2023 lähtien.
- Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät uimapaikkoihin yhä maksutta.
Kuva: Maarit Hohteri/Helsingin kaupunki