Kasvun paikka 2021–2025-kaupunkistrategian edistymisestä raportoidaan valtuustokauden puolivälissä kaupunginvaltuustolle. Kaupunkistrategian keskeisiä onnistumisia, vaikutuksia ja haasteita seurataan jatkuvasti osana vuosittaista talouden ja toiminnan seurantaa. Keskeisiä onnistumisia, haasteita ja vaikutuksia seurataan säännöllisesti Helsingin kaupungin johtoryhmässä sekä osana kaupungin talouden ja toiminnan seurantaa sekä tuodaan läpinäkyvästi ja julkisesti seurattavaksi kaupungin verkkosivuille.
Laadullisen, toimialojen ja liikelaitosten raportointiin perustuvan analyysin lisäksi strategian toteutumista tarkastellaan numeerisilla strategiamittareilla, jotka on nyt julkaistu Hel.fi-verkkosivuilla.
Mittariston julkaisun myötä esillä on myös ensimmäinen yhteenveto strategian painopistealueiden tähänastisista onnistumisista ja tunnistetuista haasteista.
Onnistumisia useissa tavoitteissa
Kaupunkistrategiassa on 13 painopistealuetta. Useissa tavoitteissa on saatu onnistumisia, toisten tavoitteiden kohdalla työ on alussa.
Painopistealueiden onnistumisia ovat olleet mm. seuraavat:
Paras ja yhdenvertaisin paikka oppia
- Esiopetuspaikan vastaanottamisen digitalisointi laajeni pilotointivaiheesta koko ikäryhmää koskevaksi ja maksuttomuus koskien toisen asteen oppimateriaaleja ja opiskelijoiden tietokoneita on toteutettu.
Kunnianhimoista ilmastovastuuta ja luonnonsuojelua
- Helsinki listattiin huhtikuussa 2022 EU:n sadan hiilineutraaliutta tavoittelevan kaupungin joukkoon.
Taide ja kulttuuri ovat hyvän elämän mahdollistaja
- Helsingin matkailun ja tapahtumien toimenpideohjelman päivitetty versio on valmistunut. Kaupungin tukema Tanssin talo on avattu ja lisäksi kaupunginmuseon hallinnoima Ratikkamuseo on avattu uudistettuna.
Yhdenvertainen ja kansainvälinen Helsinki
- Helsingin nuorisopalveluiden kehittämä maahanmuuttajanuorten puhujafoorumi “MakeSomeNoise” on laajentunut valtakunnalliseksi toimintamalliksi.
Helsingin kaupunginosien omaleimaisuutta ja turvallisuutta vaalitaan
- Nuorten positiivisen diskriminaation indeksin laskentamalli päivitettiin alkuvuoden 2022 aikana.
Toimiva ja kaunis kaupunki
- Asuntorakentaminen on pysynyt alkuvuoden ajan toivotulla tasolla haasteista huolimatta.
Älykkäät liikenneratkaisut ovat sujuvan arjen perusta
- Älykkäiden liikenneratkaisujen toimeenpano etenee raitioliikenteen sekä kevyen liikenteen valo-ohjauksen osalta suunnitellusti.
Helsinkiläisten hyvinvointi ja terveys paranevat
- Koronapandemia on tuonut haasteita asukkaiden ja oppilaiden hyvinvoinnin lisäksi myös kaupungin henkilöstön työhyvinvointiin ja saatavuuteen. Tähän vastakseen kaupunki on aloittanut koronapalautumisen erillismäärärahan käytön ympäri kaupunkiorganisaatiota.
Vastuullinen talous kestävän kasvun perustana
- Useita tuottavuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä on saatu käyntiin ja investointiohjelman ja kaupunkistrategian talousraamin sovitusta tukevat talousarvioprosessin kehitystoimenpiteet on määritelty.
Henkilöstölle vetovoimainen Helsinki
- Henkilöstön saatavuuden parantamiseksi on kokeiltu uusia toimintamalleja, mm. varhaiskasvatuksen nopean avun sijaistamisen ja uudenlaisen perehdyttämisen mallit. Uusien esihenkilöiden rekrytointiin, perehdyttämiseen ja alkuvaiheen valmentautumiseen on otettu käyttöön uusi toimintamalli ” Esihenkilön onnistunut alkutaival”.
Älykästä Helsinkiä johdetaan tiedolla ja digitalisaatiota hyödyntäen
- Perusopetuksen ohjaus ja asuinkunnan ohjausvastuu on keskitetty Ohjaamo Helsinkiin. Lisäksi oppilaille on järjestetty tarvittavat maksuttomat päätelaitteet ja esiopetuspaikan tarjontaa on digitalisoitu—
Helsinki on houkutteleva osaajille ja yrityksille
- Kaupungin työllisyystilanne on kehittynyt suotuisasti koronapandemian jälkeen, mutta erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on edelleen korkealla tasolla.
Kansallista edunvalvontaa ja kansainvälistä yhteistyötä Helsingin kehittämisessä
- Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on vaikuttanut merkittävästi kansainväliseen yhteistyöhön. Yhteistyö Pohjoismaiden ja Baltian alueiden pääkaupunkien kanssa tiivistynyt.
Koronatilanteella ja Ukrainan sodalla vaikutuksia
Koronapandemia ja siitä toipuminen sekä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttavat joidenkin strategiatavoitteiden edistämiseen.
Koronan seurauksena esimerkiksi kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan palvelujen kysyntä ei ole strategiakauden ensimmäisen tarkastelujakson aikana vielä palautunut koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Koronapandemia on myös tuonut haasteita asukkaiden ja oppilaiden hyvinvointiin.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa heijastuu esimerkiksi siten, että väestönsuojelu ja varautuminen on noussut keskeisempään rooliin. Lisäksi sodan vaikutukset voivat jatkossa aiheuttaa mm. energian, elintarvikkeiden ja rakennustarvikkeiden hinnan nousua sekä merkittävää epävarmuutta koko rakennusalalle. Helsingin kiinnostavuutta kansainvälisenä investointikohteena ja paikkana asua tulee erityisesti tarkkailla.
Tutustu kaupunkistrategian toteutumisen seurannan verkkosivuihin täällä. Sivusto julkaistaan myöhemmin myös ruotsiksi ja englanniksi.
Kuva: Jussi Hellstén