– Vahvan yrittäjäkulttuurin tukeminen on kaupungille tärkeää, sillä yrittäjyys on elintärkeä asia kaupungin elinvoimalle. Yritysneuvontaa saaneista yrityksistä 80 prosenttia on toiminnassa vielä viiden vuoden jälkeen, ilman neuvontaa perustetuista yrityksistä vain puolet. Tämä antaa aihetta olettaa, että kaupungin malli on toimiva ja palvelusta on hyötyä, pormestari Juhana Vartiainen toteaa.
Helsingin kaupunki on valmentanut uusia yrittäjiä jo vuodesta 1992. Nykyään Business Helsinki tarjoaa luottamuksellista yritysneuvontaa niin yrityksen perustamiseen, aloittelevan liiketoiminnan kehittämiseen kuin myös startupien kasvuun ja kansainvälistymiseen. Maksutonta yritysneuvontaa hyödyntää vuosittain yli kuusituhatta asiakasta ja palvelujen avulla syntyy joka vuosi yli tuhat uutta yritystä. Kaikkiaan 30 toimintavuoden aikana on perustettu 30 000 yritystä, joiden työllistävä vaikutus on noin 1,5-kertainen. Nyt yrityksiä perustavat nuoret, naiset ja maahanmuuttajataustaiset.
– Asiakkaistamme yli 40 prosenttia on nykyään maahanmuuttajataustaisia, ja startup-yritysten kohdalla lukema on vieläkin isompi, Business Helsingin yritysneuvonnan palvelupäällikkö Toivo Utso kertoo.
Yritysmyönteisyys on tärkeä osa Helsingin kaupungin strategiaa. Kaupungin elinkeinopoliittisena painopisteenä on myös, että helsinkiläinen yrittäjyys ja yritystoiminta kasvaa, uudistuu ja monipuolistuu. Tämän perustan luomisessa Helsingin yrityspalveluilla on tänä päivänä merkittävä rooli. Yrityspalvelut panostaa myös kansainvälisyyteen tarjoamalla startup- ja ekosysteemipalveluita sekä yritysneuvontaa lähes kymmenellä eri kielellä. Tiivis yhteistyö Helsingin Uusyrityskeskuksen kanssa on kasvattanut asiantuntijaverkostoa sekä toiminnan vaikuttavuutta.
Toivo Utson mukaan yrittäjyys kiinnostaa yhä enemmän myös naisia, nuoria ja akateemisesti koulutettuja, jotka ovat yritysneuvonnan merkittäviä kohderyhmiä.
– Tutkimusten mukaan jo 30 prosenttia yliopisto-opiskelijoista pitää yrittäjyyttä potentiaalisena vaihtoehtona. Se on myös koulujen yrittäjyyskasvatuksen ansiota.
Naisten osuus kantasuomalaisten perustamissa yrityksissä on noussut pääkaupunkiseudulla jo 60 prosenttiin, ja maahanmuuttajataustaisista yrittäjistäkin 42 prosenttia on naisia.
– Yrittäjyyttä ei enää pelätä, vaan siihen suhtaudutaan myönteisemmin.
Helsingin yritysneuvonta alkoi 1990-luvun laman aikaan
Uusyrityskeskustoiminta alkoi 1970-luvulla Englannista, josta se siirtyi Ruotsin kautta Suomeen. Taloudelliset taantumat ovat aina lisänneet uusien yrittäjien määrää: kun työpaikkojen määrä vähenee, moni päätyy itsensätyöllistäjäksi.
Helsingissä uusien yrittäjien yritysneuvonta alkoi lamavuonna 1992, kun Helsingin Uusyrityspalvelu ry perustettiin. Nuorten työllisyyttä kaupunki edisti 1993 alkaneella Nuoret Yrittäjät -projektilla.
– Halusimme löytää nuoria, joilla on hyviä liikeideoita, mutta vasta vähän työkokemusta. Yrityshautomo toimi Helsingin Jätkäsaaressa ja nuorten projektin johtoryhmään kuuluivat Martin Saarikangas ja Kirsti Paakkanen, johtava yritysneuvoja Harri Hoivala taustoittaa.
Business Helsinki tekee nykyään yhteistyötä ammattioppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa. Kolmannes yritysneuvonnan asiakkaista on alle 30-vuotiaita.
Yritysneuvonta antaa yrityksille kestävän pohjan
Maailman viimeaikaiset tapahtumat ovat vaatineet Business Helsingiltä ketteryyttä. Kun pandemia halvaannutti yritykset ja livekohtaamiset vuonna 2020, yritysneuvontaan kehitettiin etävastaanottojärjestelmä. Pandemian aikana Helsingin kaupunki käsitteli 10 000 yksinyrittäjän koronatukihakemusta ja vastasi käytännössä 16 miljoonan euron tukien jakamisesta.
– Tänä vuonna olemme järjestäneet yritysinfoja sotaa paenneille ukrainalaisille, Toivo Utso kertoo.
Suomi on maksuttoman ja jatkuvan yritysneuvonnan kärkimaita. 31 Uusyrityskeskuksen vahva verkosto näkyy myös tilastoissa.
– 80 prosenttia yritysneuvontaa saaneista yrityksistä toimii yhä viiden vuoden jälkeen. Tehtävämme on opettaa yrittäjämäistä ajattelua ja saada asiakkaat ymmärtämään liiketoimintasuunnitelman ja kannattavuuslaskelmien merkitys.
Yritysneuvonnan tärkeät vuodet
1992 Helsingin Uusyrityspalvelu ry (HUP)
1993 Nuoret Yrittäjät (NYP)
2008 Yritys-Helsinki
2015 NewCo Helsinki
2022 Business Helsinki
Helsingin yrityspalvelut lukuina
30 vuotta maksutonta yritysneuvontaa.
30 000 perustettua yritystä.
6000+ asiakasta vuodessa.
180 tapahtumaa vuodessa.
7 eri kielellä yritysneuvontaa.
40% asiakkaista on maahanmuuttajataustaisia.
80% yritysneuvontaa saaneista yrityksistä toimii vielä 5 vuoden jälkeen.
1,5-kertaisesti työpaikkoja yhtä perustettavaa yritystä kohden.
60% Naisten osuus kantasuomalaisten perustamista yrityksistä.
Business Helsinki tarjoaa aloittaville ja enintään viisi vuotta toimineille yrityksille perustietoa, koulutuksia, tapahtumia ja henkilökohtaista valmennusta liiketoiminnan kehittämiseen. Lisäksi avustamme nousukiitoon lähteviä startupeja hankkimaan rahoitusta, yhteistyökumppaneita ja verkostoja kansainvälistymiseen. Tarjoamme pitkäaikaista tukea ja valmennusta alkuvaiheen startupeille. Asiantuntijatiimimme tarjoavat maksutonta neuvontaa ja valmennusta, usealla kielellä ja kaikille toimialoille. Tutustu palveluihimme, ota yhteyttä ja hanki eväät nousukiitoon. Tutustu toimintaan osoitteessa hel.fi/businesshelsinki.