Helsinki on valittu 5.–7. lokakuuta 2022 järjestettävän kansainvälisen World Cities Culture Summit 2022 -huippukokouksen isäntäkaupungiksi. Huippukokous on osa maailman kaupunkien kulttuurijohtajista ja apulaispormestareista koostuvan World Cities Culture Forum -verkoston (WCCF) toimintaa. Vuosittain järjestettävä tapaaminen tuo kolmeksi päiväksi yhteen maailman kulttuurijohtajat verkoston jäsenkaupungeista.
WCCF on maailman merkittävin kansainvälinen taide- ja kulttuuripolitiikan yhteistyöverkosto kulttuurien roolista kaupungeissa. Verkostoon kuuluu jäseniä yli 40 kaupungista ympäri maailman. Jäsenkaupungit tarkastelevat kulttuuria yhtenä olennaisena kaupunkien sosiaaliseen ja taloudelliseen menestykseen vaikuttavana tekijänä. Yhteistyöverkoston keskeisiä toimintatapoja ovat muun muassa ideoiden ja tietojen jakaminen ja innovatiivisen ja oikeudenmukaisten toimintamallien suunnittelu. Verkosto on perustettu vuonna 2012 Lontoon pormestarin aloitteesta ja Helsinki liittyi siihen vuonna 2018.
Lokakuussa Helsingissä järjestettävä World Cities Culture Summit on järjestyksessään kymmenes verkoston vuotuinen kokoontuminen. Aiemmat kokoukset on pidetty Chengdussa, Lissabonissa, San Franciscossa, Soulissa, Moskovassa, Amsterdamissa, Istanbulissa ja Lontoossa.
Huippukokous tukee Helsingin tavoitteita
Kokouksen isännöiminen tukee Helsingin kansainvälisen profiloitumisen tavoitteita. Helsingillä on mahdollisuus tuoda esiin huippuosaamistaan ja lisätä kansainvälistä vaikuttavuuttaan ja näkyvyyttään. Huippukokouksen ohjelma rakennetaan niin, että se tukee Helsingin vuosien 2021–2025 kaupunkistrategiaa Kasvun paikka.
Huippukokouksen järjestäminen vahvistaa lisäksi kansainvälisten konferenssien palaamista Helsinkiin koronapandemian jälkeen ja osoittaa, että Helsinki on vastaisuudessakin paitsi turvallinen, myös terveysturvallinen miljöö kansainvälisille tapahtumille.
”Pandemia on iskenyt rajusti kulttuurialaan, ja toivomme vuoropuhelua siitä, kuinka voimme parhaalla tavalla tukea kaupunkiemme kulttuurista elpymistä. Haluamme myös luoda paikallisille taiteilijoille mahdollisuuksia esiintyä huippukokouksessa ja verkostoitua kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi haluamme varmistaa, että kaikilla helsinkiläisillä on yhtäläiset mahdollisuudet nauttia kulttuurista. Odotan, että pääsemme vaihtamaan ajatuksia siitä, miten kulttuurilaitoksemme ja -toimijamme voivat tavoittaa uusia yleisöjä”, sanoo Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Paavo Arhinmäki.
Myös Lontoon kulttuurin ja luovien alojen apulaiskaupunginjohtaja ja WCCF-verkoston puheenjohtaja Justine Simons on ilahtunut siitä, että vuoden 2022 huippukokouksen isäntäkaupunkina toimii juuri Helsinki.
”Näiden kahden vuoden jälkeen, jotka ovat olleet monille meistä hyvin myrskyisiä, on vallalla uudenlainen myönteisyyden ja päättäväisyyden ilmapiiri. Olemme havainneet, että voimme taas tarkastella kaupunkejamme kulttuurin ja luovien alojen näkökulmasta. Kun kokoonnumme syksyllä World Cities Culture Summit -huippukokouksen 10-vuotisjuhlaan, voimme kohdata jälleen kasvokkain ja tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin.
Olen iloinen, että upea Helsinki toimii seuraavan huippukokouksen isäntämaana. Uudet ajat vaativat uudenlaisia ratkaisuja, ja maailmankuulun innovaatio- ja yrityskulttuurinsa ansiosta Helsinki tarjoaa täydelliset puitteet kaupunginjohtajille ympäri maailmaa oppia toisiltaan, jakaa ajatuksiaan ja tehdä yhteistyötä”, kommentoi Justine Simons, Lontoon kulttuurin ja luovien alojen apulaiskaupunginjohtaja ja WCCF-verkoston puheenjohtaja.
”Kansainvälinen verkostotapaaminen on loistava mahdollisuus etsiä ratkaisuja, joilla varmistetaan taiteen ja kulttuurin ammattilaisten osaamisen ja toimintatapojen hyödyntäminen kaupunkien kehittämisessä”, sanoo Helsingin vs. kulttuurijohtaja Reetta Heiskanen.
Kuva: Julia Kivelä