Järjestä siivoustalkoot – välineet saat kaupungilta!

Kevät saapuu ja lumet sulavat. Lumen alta paljastuu roskaa, joka vähentää ympäristömme viihtyisyyttä. Helsingin kaupunki haluaa tukea asukkaiden omatoimista roskien keräämistä ja heidän järjestämiään ympäristönsiivoustalkoita huolehtimalla paikalle siivousvälineet sekä kerättyjen roskien poisnoutamisen.
Siivoustalkoot rannalla.
Talkoolaiset saavat käyttöönsä roskapihtejä sekä roskapusseja. Kuva: Teina Ryynänen

Kerää ystäväporukka tai naapurit yhteen ja osallistu roskansiivoustalkoisiin! Voit järjestää talkoot ja siivota itsenäisesti roskia kaupungin yleisiltä alueilta eli metsiköistä, tienpientareilta, puistoista ja rannoilta. Yksityiset tontit ja piha-alueet eivät kuulu talkoiden piiriin.

Talkoissa kerätään luontoon kuulumatonta roskaa. Ethän kerää eloperäistä ainetta, kuten lehtiä ja risuja. Talkoolaiset saavat käyttöönsä roskapihtejä sekä roskapusseja.

Jos haluat järjestää talkoot, ilmoita niistä viimeistään 8 vuorokautta ennen suunniteltua talkooajankohtaa osoitteessa puistotalkoot.hel.fi.

Siivoustalkoita voi järjestää ympäri vuoden lumettomaan aikaan, ei ainoastaan keväällä. Helsingin kaupunki on tukenut roskansiivoustalkoita jo 40 vuotta, vuodesta 1984.

Ylen Miljoona roskapussia -kampanja starttaa 15.4.  

Jälleen tänä keväänä koko Suomea innostetaan keräämään miljoona pussillista roskia. Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin yle.fi/miljoonaroskapussia-sivulla. Kampanjaan voi osallistua jokainen, eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua.

Kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 2023 ja sen aikana roskapusseja kirjattiin laskuriin yli 200 000 kpl. Kampanjassa on mukana yli 140 kaupunkia ja kuntaa, useita ympäristön hyvinvointiin liittyviä tahoja sekä Opetushallitus. Myös Helsingin kaupunki on mukana jo toista kertaa.

Näin osallistut kampanjaan: 
1.    Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi
2.    Lähde ulos – yksin tai porukalla
3.    Kerää roskia ympäristöstä
4.    Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi
5.    Merkitse keräämiesi roskapussien määrä sen paikkakunnan kohdalle, josta olet roskat kerännyt osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia
6.    Haasta ystäväsi mukaan!