Jätkäsaaressa alkaa siltaremontti – 110-vuotias silta uusitaan

Remontissa uusitaan Jätkäsaaren kannaksen vanha silta. Raitioliikenne ja moottoriajoneuvot pääsevät koko remontin ajan kulkemaan työmaan läpi. Aluksi työt vaikuttavat vain jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitteihin. Ensi vuonna työt vaikuttavat myös ajoradalla.
Jätkäsaaren kannaksen silta ja urakka-alue viistoilmakuvassa.

Jätkäsaarenlaiturilla. Remontissa rakennetaan uusi kääntymiskaista Jätkäsaaren suunnasta oikealle kääntyville. Samalla myös uusitaan kunnallistekniikan johtoja ja kaapeleita sekä rantamuureja. Vanhat rantamuurit ovat myös korjauksen tarpeessa.

Uusi silta koostuu kahdesta teräsputkisillasta. Sillan eteläinen tukimuuri verhoillaan kiveyksillä. Sillan alitus pienveneillä on myös remontin jälkeen mahdollista.

– Uudelle sillalle tavoittelemme 100 vuoden käyttöikää. Vanha silta on tullut käyttöikänsä päähän, ja nyt on uusimisen kannalta hyvä hetki. Samalla on järkevää kunnostaa rantamuurit, sanoo projektinjohtaja Jukka Repo Helsingin kaupungilta.

Remontin työt alkavat maanantaina 28. lokakuuta.

Kaikkien kulkumuotojen liikkuminen turvataan

Uusittava silta sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä alueella, jossa on yksi sataman pääreiteistä.  Tämän takia silta uusitaan osissa ja vaiheittain.

– Meille on ensiarvioisen tärkeää, että liikenne soljuu remontista huolimatta mahdollisimman hyvin. Kumipyöräliikenteelle on koko remontin ajan kaksi kaistaa suuntaansa työmaan läpi. Rekat pääsevät koko ajan kulkemaan satamaan ja satamasta pois, sanoo työpäällikkö Roope Korpela GRK Suomi Oy:lta.

Raitioliikenne kulkee työmaan läpi koko remontin ajan.

Vaativassa urakassa on kolme vaihetta

Siltaremontti tehdään pääasiassa kolmessa vaiheessa 2024–2026. Suurimmat muutokset tapahtuvat liikenteen osalta keväällä 2025, kun remontin toinen vaihe alkaa ja sillan keskiosan uusiminen alkaa. Kokonaisuudessaan remontti valmistuu loppuvuodesta 2026.

  1. Ensimmäisessä vaiheessa (lokakuu 2024 alkaen) työt keskittyvät aluksi sillan länsipäätyyn ja siellä olevaan terassirakennelmaan. Ajoradalla kaistat kapenevat hiukan. Myös sillan itäreunalla tehdään töitä.
  2. Toisessa vaiheessa (alustavasti keväästä 2025 alkaen) töitä tehdään sillan keskialueella, josta ajoneuvot siirtyvät sillan länsipuolelle ja uudelle louhepenkereelle.
  • Raitiotien käyttöön tulee tilapäinen työsilta remonttialueen keskelle siksi aikaa, kun siltaa uusitaan kiskoalueella.
  • Satamasta ja Jätkäsaaresta poistuvat moottoriajoneuvot käyttävät sillan itäpuolelle mereen tehtävää louhepengertä. Penkereelle tulee myös jalankulun ja pyöräilyn väylä.
  1. Kolmannessa vaiheessa (kesä 2026) työmaa palauttaa liikenteen vähitellen normaaleille paikoilleen, kun silta valmistuu. Tilapäiset rakenteet kuten louhepenger puretaan ja katupinnat viimeistellään.

Töitä työmaalla tehdään pääsääntöisesti arkisin klo 7–20. Urakoitsijana toimii GRK Suomi Oy.

Melua paalutuksesta ja ruoppauksesta

Siltaremonttiin kuuluvat paalutus ja ruoppaus aiheuttavat melua. Erityisen meluavia töitä tehdään meluluvan mukaisesti. Ilta- ja viikonlopputöistä ilmoitetaan erikseen. Louhepenkereen rakentaminen ja porapaalutus pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti.

Länsilinkin koira-aitaus pienenee remontin ajaksi

Sillan vieressä sijaitseva Länsilinkin koira-aitaus säilyy käytössä, mutta aitauksen kokoa joudutaan pienentämään työmaan takia. Aitaus pyritään palauttamaan normaaliin kokoonsa heti kuin mahdollista.

Taideteokset remontin ajaksi varastoon

Jätkäsaarenlaiturilla oleva Horisontti-teos(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) siirretään töiden ajaksi varastoon. Samoin Ruoholahdenrannan puolella laiturialueella olevan Olo n:o 22(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) teräspalloja siirretään remontin ajaksi varastoon.