Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on palkittu Kuntatyö2030-gaalassa varhaiskasvatuksen uudesta perehdytysmallista. Palkinnon vastaanotti gaalassa toimialan puolesta henkilöstöpäällikkö Tiina Harju-Kukkula.
Varhaiskasvatuksen uusi perehdytysmalli käynnistettiin tänä vuonna Helsingin kaupunkistrategian mukaisena henkilöstön veto- ja pitovoimatoimenpiteenä. Idea perehdytyksen kehittämiseen tuli varhaiskasvatuksen henkilöstöltä. Perehdytystä toivottiin lisää, ja siihen kaivattiin aikaa.
Varhaiskasvatuksen uudelle vakituiselle henkilöstölle on mahdollistettu tänä vuonna kaksi ensimmäistä työpäivää niin, että heitä ei lasketa varhaiskasvatusryhmän mitoitukseen mukaan. Kahden päivän aikana perehdytyksessä painottuvat erityisesti turvallisuus ja pedagogiikka. Kun työntekijä aloittaa työn ryhmässä, perehtyminen jatkuu suunnitelman mukaisesti työn äärellä.
Tavoitteena on, että uusi työntekijä pääsee hyvin alkuun uudessa tehtävässään ja työyhteisössään. Perehdytyksellä tuetaan sitoutumista työhön ja työyhteisöön.
- Erityisen hienoa on, että kehittämistyötä on tehty yhdessä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja esihenkilöiden kanssa sekä hyvässä yhteistoiminnassa, Tiina Harju-Kukkula sanoo.
Lasipalatsilla 1. joulukuuta järjestetyssä gaalassa juhlistettiin kuntatyön kehittämistä ja palkittiin kymmeniä kuntatyöpaikkoja eri puolilta Suomea tuloksellisesta kehittämistyöstä. Palkintoja myönnettiin yhteensä 50.