Kaupunginhallitus myönsi asukasosallisuuden yleisavustuksia ja toiminta-avustuksia vuodelle 2023 yhteensä 1 096 000 euroa. Yleisavustusta myönnetään asukastalojen ylläpitämiseen ja toiminnan koordinointiin. Toiminta-avustusta myönnetään asukasosallisuutta parantavien rakenteiden ja menetelmien kehittämiseen.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksia jaetaan järjestöille vuoden 2023 toimintaan yhteensä 4 640 700 euroa. Avustuksilla tuetaan helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää sekä hyvinvointieroja kaventavaa toimintaa. Toiminnan tulee tukea kaupunkistrategian ja kaupunginvaltuuston hyväksymän lakisääteisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman tavoitteiden toteutumista.
Päätöksen yhteydessä todetaan, että kaupunginkanslia järjestää alkuvuodesta 2023 järjestöille kunnan ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävien rajapintoja koskevan infotilaisuuden ja tarvittavat neuvottelut avustuksen kohdentamisesta.
Eteläisen Postipuiston asemakaavaan tarvittavat maankäyttösopimukset ja kiinteistökauppojen esisopimukset hyväksyttiin
Kaupunginhallitus hyväksyi Posti Kiinteistöt Oy:n ja VR-Yhtymä Oyj:n kanssa tehtävät maankäyttösopimukset ja kiinteistökauppojen esisopimukset sekä yhteistyösopimukset liittyen Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutosehdotukseen.
Pohjois-Pasilassa sijaitsevalla uudella Eteläisen Postipuiston alueella on vireillä kaavamuutos, jossa nykyinen toteutumatta jäänyt toimitilarakennusten asemakaava-alue muutetaan liike- ja palvelukeskustaksi sekä asuntopainotteiseksi kantakaupunkialueeksi.
Alueen pinta-ala on noin 14,4 hehtaaria, josta kaupunki omistaa noin 48 %, Posti Kiinteistöt Oy noin 43 % ja VR-Yhtymä Oyj noin 9 %. Nyt hyväksytyt sopimukset ovat välttämättömiä, jotta Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutos saadaan vietyä päätöksentekoon. Mikäli asemakaavan muutos myöhemmin hyväksytään, mahdollistaa se noin 2 000 uuden asunnon rakentamisen Ilmalan aseman läheisyyteen.
Osa Posti Kiinteistöt Oy:n kanssa tehtävistä sopimuksista etenee vielä kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti vuoden 2023 talousarvion noudattamisohjeista sekä hyväksyi kaupungin henkilöstön työsuhdematkalipun periaatteet ja arvon vuodelle 2023.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Seuraavan kerran kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina, 9. tammikuuta 2023. Kaupunginhallituksen kokousajat vuodelle 2023 löytyvät täältä.