Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10. lokakuuta varata alueen Ruoholahdesta Tammasaarenlaiturin ympäristöstä kelluvan asuntohankkeen kehittämiseksi. Alue varataan Floating Flats Oy:lle, ja varaus on voimassa 31. joulukuuta 2024 saakka. Tammasaarenlaiturin alue sijaitsee Ruoholahden länsiosassa, Lauttasaaren sillan eteläpuolella, noin 800 metrin päässä Ruoholahden metroasemalta.
Hanke tutkii 4–5-kerroksisen kelluvan asuinkerrostalon rakentamisen toteuttamisedellytyksiä. Kelluvien rakennusten lämpö- ja jäähdytysenergia on tarkoitus tuottaa vesistölämmöllä. Kelluvien rakennusten pysäköinti on suunniteltu sijoitettavaksi rakennuksien alle ponttoneihin. Hanke vastaa kaupungin strategisiin tavoitteisiin hyödyntämällä Helsingin merellisyyttä asumisessa uudella tavalla.
Kaupunginhallitus käsitteli myös osaltaan tammi-kesäkuun aikana tehdyt nuorten aloitteet, jotka ovat esillä kaupunginvaltuustossa marraskuun alussa. Nuorten aloitteella tarkoitetaan helsinkiläisten 13–17-vuotiaiden tekemiä aloitteita kaupungin toimintaan kuuluvissa asioissa. Aloitteisiin vastaa joko pormestari tai sen toimialan apulaispormestari, jonka toimintaa aloite koskee. Tammi-kesäkuussa nuoret tekivät 11 aloitetta.
Lisäksi kaupunginhallitus valitsi taloushallintopalveluliikelaitos Talpan johtokunnan uudeksi jäseneksi ja puheenjohtajaksi Kirsti Laine-Hendolinin vuonna 2023 päättyväksi toimikaudeksi.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on esillä siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat löytyvät täältä.