Nuorten aloiteoikeuden tavoitteena on kannustaa osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Aloitteisiin vastaa joko pormestari tai sen toimialan apulaispormestari, jonka toimintaa aloite koskee.
Tammi-kesäkuussa nuoret jättivät 11 aloitetta. Aloitteet koskivat mm. hengailupaikkoja nuorille, koulun jälkeistä kerhotoimintaa yläastelaisille ja mielenterveyden edistämistä anonyymillä vertaistuella. Valtuusto merkitsi aloitteet tiedoksi.
Kansliapäällikkö asetti maaliskuussa työryhmän nuorten aloitejärjestelmän uudistamiseksi. Työryhmä etsii ratkaisuja aloitekäsittelyn keventämiseksi ja määrittelee aloitteisiin vastaamiselle yhtenevät käytännöt kaikille toimialoille. Työryhmässä on mukana kaksi nuorisoneuvoston jäsentä.
Valtuusto hyväksyi Oulunkylän jäähallin ja huoltorakennuksen korjausten hankesuunnitelman
Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Oulunkylän jäähallin peruskorjauksen ja huoltorakennuksen perusparannuksen hankesuunnitelman. Hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta on yhteensä lähes 20,7 miljoonaa euroa huhtikuun 2022 kustannustasossa.
Suunnitelma koskee 1984 valmistuneen Oulunkylän jäähallin peruskorjausta ja 1976 valmistuneen huoltorakennuksen perusparannusta. Rakennuksia on aiemmin pienimuotoisesti korjattu, mutta kattavaa peruskorjausta tai -parannusta ei ole tehty. Hankkeessa mm. uusitaan elinkaarensa päässä olevat talotekniset järjestelmät ja parannetaan energiatehokkuutta. Jäähallin ja huoltorakennuksen korjaustyöt on määrä tehdä vuosina 2024–2025.
Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa kaupunginvaltuuston päätöstiedotteiden sivulla. Päätöstiedote on esillä siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat löytyvät esityslistat ja pöytäkirjat -sivulta.