Olemme varautuneet ensimmäiseen palkanmaksupäivään testaamalla järjestelmää, tekemällä useita tarkastuspalkka-ajoja ja korjaamalla tehostetusti niissä esiin tulleita virheitä.
Olemme kuitenkin varautuneet siihen, että jonkin verran virheitä saattaa vielä korjaamistoimista huolimatta esiintyä. Tämän vuoksi olemme pyytäneet työntekijöitä varmuuden vuoksi tarkastamaan ennen palkanmaksupäivää oman palkkalaskelmansa ja ilmoittamaan mahdollista virheistä palkanlaskentaan.
Palkanlaskennan asiakaspalveluun on siirretty tilapäisesti lisähenkilöstöä vastaamaan työntekijöiden yhteydenottoihin ja korjaamaan mahdollisesti vielä esiin tulevia palkkavirheitä.
Jos palkka jää kokonaan saamatta, maksamme työntekijälle palkan pääsääntöisesti maksumääräyksellä kahden arkipäivän kuluessa. Muita havaittuja puuttuvia palkkoja maksetaan ylimääräisillä palkka-ajoilla, joista ensimmäisen jälkeen palkat ovat tilillä 20.1.
Uuden toimialan kustannusten eriyttämistä valmisteltu huolella
Kansallisesta sote-uudistuksesta huolimatta sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen henkilöstö jatkaa edelleen kaupungin työntekijöinä. Uudella toimialalla työskentelee noin 16 000 henkilöä.
Uuden toimialan rahoitus tulee valtiolta, ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen budjetti on erotettu kaupungin talousarviossa kunta-Helsingin budjetista. Sen vuoksi myös kaupungin palkkajärjestelmä Sarastiaan on tehty muutoksia, jotta palkkakustannukset, palkkakirjanpito ja työntekijöiden vakuutukset saadaan eriytettyä muusta kaupungista.
Kaupunki on valmistellut uuden toimialan perustamisen edellyttämiä muutoksia Sarastia-järjestelmään huolellisesti Sarastia Oy:n ja Helsingin kaupungin välisen työnjaon mukaisesti. Valmistelua on tehty yhdessä palkanlaskennan, Sarastia Oy:n ja uuden toimialan edustajien kanssa.