Hankesuunnitelman muutos etenee tällä viikolla poliittiseen päätöksentekoon. Asiaa käsitellään Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa 17.11. Sen jälkeen päätöksiä tekevät sekä Helsingin kaupungin että HUSin luottamuselimet.
Muutosehdotuksia rakentamissuunnitelmiin
Hankesuunnitelman suurin muutos koskee oikeuspsykiatrian tiloja. Oikeuspsykiatrian tilat esitetään rakennettavaksi Laakson sijaan Ohkolan alueelle Kellokoskelle, missä ne ovat nykyäänkin. Näin ollen hanke rakentaisi Laakson sairaala-alueelle kaksi uutta sairaalarakennusta sekä kolmannen Ohkolaan.
Muuten psykiatrinen sairaalahoito sekä lasten ja nuorten psykiatrinen hoito sijoittuvat edelleen Laakson sairaalan alueelle. Psykiatrisen sairaalahoidon paikkamäärä säilyy ennallaan.
Säästöjä haetaan myös pienentämällä rakennettavan päärakennuksen pinta-alaa, jolloin se madaltuu yhdellä kerroksella. Sairaansijojen määrä säilyisi ennallaan, mutta käytössä olisi myös 2–3 hengen potilashuoneita. Aiemmin suunnitelma oli rakentaa pelkästään yhden hengen potilashuoneita. Huonekokojen suurentaminen koskee osaa Helsingin sairaalan ja HUSin vaativan neurologisen kuntoutuksen osastoja. Psykiatrian osastoille tulee suunnitellut yhden hengen huoneet.
Yhden vanhan rakennuksen peruskorjauksesta luovuttaisiin osana Laakson yhteissairaala -hanketta. Aiemmasta suunnitelmasta poiketen rakennus jää kaupungin omistukseen ja sen käytöstä päätetään myöhemmin. Rakennukseen suunnitellut toiminnot sijoitetaan pääosin Laakson alueelle muihin rakennuksiin.
Hankehintaan esitetään korotusta
Suunnitelmien ja kustannusten tarkentumisen vuoksi enimmäishintaa esitetään korotettavaksi. Suurin syy korotustarpeelle on yleinen rakentamisen ja raaka-aineiden hinnannousu. Enimmäishinta ehdotetaan myös sidottavaksi rakennuskustannusindeksiin, jolloin enimmäishinta tarkistetaan kerran vuodessa.
Hankesuunnitelman hyväksymisvaiheessa vuonna 2020 enimmäishinnaksi päätettiin 838 miljoonaa euroa marraskuun 2019 kustannustasossa. Nyt uudeksi enimmäishinnaksi esitetään 870 miljoonaa euroa marraskuun 2019 kustannustasossa (1 003 miljoonaa euroa nykyisessä kustannustasossa).
Laaksoon tulevat suurimmat toiminnot ovat Helsingin kaupungin ja HUSin psykiatrinen sairaalahoito sekä Helsingin sairaala, joita varten tulee yhteensä yli 900 sairaansijaa. Lisäksi tulee tiloja HUSin vaativalle neurologiselle kuntoutukselle ja eri poliklinikoille sekä opetukselle ja tutkimukselle. Nykyisen suunnitelman mukaan kokonaisuus valmistuu vuonna 2030.
Hankesuunnitelman päivityksestä päättävät lopullisesti Helsingin kaupunginvaltuusto sekä HUS-yhtymän yhtymähallitus vuoden 2023 alkupuolella. Myös Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta antaa lausunnon hankesuunnitelmaan esitetyistä muutoksista.
Hankkeen tilaajana toimii Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala, jonka Helsingin kaupunki ja HUS omistavat tasaosuuksin. Rakennushanke toteutetaan allianssina.