Kunta-alan lakolla on laajoja vaikutuksia Helsingin kaupungin palveluihin. Lakko järjestetään 3.–9.5. Lakossa ovat työntekijäjärjestöt JUKO, JHL ja Jyty.
Lakolla on merkittävät vaikutukset kaikilla oppiasteilla: varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukioiden, ammatillisen koulutuksen sekä työväenopistojen toiminnan järjestämisessä Helsingissä. Asiakasperheet, oppilaat ja opiskelijat saavat lakon aikaisista järjestelyistä toimintaohjeet.
Vain osa päiväkodeista auki
Lakko vaikuttaa merkittävästi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämiseen. Henkilöstövajauksen vuoksi lakkopäivinä vain osa päiväkodeista on auki. Lakkopäivinä töihin saapuvan henkilöstön määrä vaikuttaa siihen, kuinka paljon avoimiin päiväkoteihin voidaan ottaa lapsia. On mahdollista, etteivät avoimena olevat päiväkodit voi ottaa henkilöstömitoituksen johdosta kaikkia lapsia hoitoon. Arvio on, ettei päivähoitoa voida turvata normaaliin tapaan. Perheille hyvitetään mahdollisten lakkopäivien poissaolo asiakasmaksussa jälkikäteen.
Lista avoinna olevista päiväkodeista ja muista varhaiskasvatusyksiköistä löytyy täältä.
Esiopetusta järjestetään rajoitetusti vain avoinna olevissa päiväkodeissa hoidossa oleville lapsille.
Lakon aikana leikkipuistojen toiminta ja sisätilat ovat kiinni, mutta leikkipuistojen ulkotiloissa voi leikkiä ja ulkoilla omatoimisesti.
Perusopetus keskeytyy lakon ajaksi
Helsingin kaupungin kaikissa suomenkielisissä ja ruotsinkielisissä peruskouluissa järjestettävä perusopetus keskeytetään lakon ajaksi 3.–9.5. Myöskään oppilashuollon (kuraattorit ja psykologit) palvelut eivät ole käytettävissä lakon aikana.
Kouluterveydenhuolto on tavattavissa lakosta huolimatta kouluilla ja perheiden terveystarkastukset toteutetaan normaalisti. Terveydenhoitaja noutaa perheen koulun ovelta vastaanotolle sovittuna ajankohtana.
Peruskouluissa ei voida järjestää ruokailua oppilaille henkilöstövajauksen vuoksi.
Yksityisten järjestäjien iltapäivätoimintaa toteutetaan myös lakon aikana. Kouluissa, joissa on iltapäivätoimintaa, tarjotaan välipalaa. Koulutilat ovat iltapäivätoiminnan käytössä klo 12.00–17.00.
Toisella asteella opiskelu jatkuu pääsääntöisesti itsenäisenä opiskeluna
Toisella asteella lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa opetus tapahtuu lakon aikana pääsääntöisesti etäopetuksena ja itsenäisenä opiskeluna.
Opiskeluruokailu järjestetään myös lakon aikana. Ruokailu on mahdollista Stadin AO:n Hattulantien toimipaikassa ja Helsingin kielilukiossa.
Joissain oppilaitoksissa lakkopäiville saattaa ajoittua vanhojen tanssit, joita on koronan vuoksi siirretty. Vanhojen tansseja järjestetään oppilaitoskohtaisesti.
Myöskään opiskelijahuollon (kuraattorit ja psykologit) palvelut eivät ole käytettävissä lakon aikana.
Opiskeluterveydenhuolto on tavattavissa lakosta huolimatta oppilaitoksissa ja terveystarkastukset toteutetaan normaalisti. Terveydenhoitaja noutaa opiskelijan oppilaitoksen ovelta vastaanotolle sovittuna ajankohtana.
Oppilaitokset ovat lakon aikana pääsääntöisesti suljettuja.
Lakon vaikutukset työväenopistoihin
Lakko vaikuttaa myös Helsingin työväenopiston ja Arbiksen toimintaan. Lakon aikana suurin osa opetuksesta peruuntuu ja asiakaspalvelu sekä useimmat toimipisteet ovat suljettu. Osa opetuksesta voidaan kuitenkin järjestää joko etä- tai lähiopetuksena. Opettaja ilmoittaa erikseen kurssikohtaisesti, mikäli kurssilla on opetusta lakon aikana ja onko opetus lähi- vai etäopetusta.
Kunta-alan lakon vaikutukset Helsingin palveluihin
Lista avoinna olevista päiväkodeista
Kuva: Adobe Stock
Uutinen on julkaistu 28.4., ja sitä on päivitetty 4.5.