Meneillään olevan kunta-alan lakon aikana osa kirjastoista, museoista, kulttuurikeskuksista, sisäliikuntapaikoista ja nuorisotiloista on avoinna. Myös Itäkeskuksen uimahalli on auki.
Helsingin kaupungin 37 kirjastosta on 15 lakon aikana avoinna rajoitetusti. Avoinna ovat Etelä-Haagan, Herttoniemen, Jätkäsaaren, Kallion, Kontulan, Laajasalon, Lauttasaaren, Munkkiniemen, Oulunkylän, Pasilan, Pitäjänmäen, Paloheinän, Roihuvuoren ja Viikin kirjastot. Maunulan kirjasto auki keskiviikkona 4.5. ja torstaina 5.5. klo 9-16. Kulku kirjastoon tapahtuu S-Marketin kautta. Kirjastokohtaiset aukiolotiedot löytyvät helmet.fi-sivulta. Myös kirjastoautot kiertävät reiteillään. Viikonloppuna la 7.5. ja su 8.5. kolme (3) omatoimikirjastoa on auki (Herttoniemen kirjasto, Laajasalon kirjasto ja Lauttasaaren kirjasto), muut kirjastot ovat kiinni viikonloppuna.
Lainojen eräpäivät 3.–9.5.2022 on siirretty eteenpäin niin, että lainat erääntyvät porrastetusti 10.–13.5.2022. Lakon aikana erääntyvät noudettavat varaukset ovat noudettavissa lakon jälkeen. Pääosa kirjastojen tapahtumista on peruttu.
Oodi on suljettu mutta ensimmäisessä kerroksessa lainojen palautusautomaatti ja kumppanien palveluja avoinna
Keskustakirjasto Oodi ei ole avoinna, mutta lainattuja teoksia voi käydä palauttamassa kirjaston ala-aulassa olevaan palautusautomaattiin normaalien aukioloaikojen mukaan arkisin klo 8-21, viikonlopun aikana klo 10-20.
Oodin ensimmäisessä kerroksessa olevat nuorisotila on avoinna keskiviikkona, torstaina ja perjantaina klo 15-21, sosiaali- ja terveyspalvelujen rokotustodistuspiste, EU:n toimipiste, ravintola ja Kino Regina ovat auki normaalisti omien aukiolojensa mukaan.
Lisätietoja kirjastojen aukioloistaHelmetissä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Kaksi kaupungin kulttuurikeskusta on avoinna
Helsingin kaupungin kahdeksasta kulttuurikeskuksesta on lakon aikana avoinna kaksi.
Kulttuurikeskus Caisan kaikki toiminnot pyritään toteuttamaan suunnitellusti. It Just Depends On Who You Get -näytelmän ensi-ilta on torstaina 5.5 ja myös Taidetta taaperoille -työpaja toteutuu 5.5. Lisäksi monet muut vuokraukset pienempien tilojen osalta toteutuvat. Caisan galleriatilassa avautuu Keke Leppälän näyttely Modern Moves perjantaina 6.5.
Vuotalo on avoinna, mutta kaikki sen esitykset on peruttu tai siirretty. Vuotalon galleria on auki ja gallerian maksuttomat työpajat toteutuvat keskiviikkona 4.5. klo 16 ja 17. Myös taiteen perusopetuksen toimijoiden säännölliset viikkotunnit pidetään suunnitellusti. Kirjakahvila Pokkari on avoinna. Vuotalossa toimiva Vuosaaren kirjasto on lakon ajan kiinni.
Annantalo, Kanneltalo, Malmitalo, Maunula-talo ja Stoa ovat kiinni lakon ajan ja niiden esitykset ja tapahtumat on peruttu tai siirretty myöhempään ajankohtaan. Savoy-teatterin lipunmyynti on normaalisti auki ja Waltteri Torikan äitienpäiväkonsertti järjestetään sunnuntaina 8.5. Maunula-talon kirjasto on avoinna ke 4. – to 5.5. kello 9–16. Kulku kirjastoon tapahtuu S-Marketin kautta. Lisäksi Stoan ravintola Skutta palvelee asiakkaita ja kulku ravintolaan tapahtuu ulkoterassin kautta.
Hankitut liput käyvät myöhempiin esityksiin
Lakon vuoksi peruuntuvat kulttuurikeskusten ja Savoy-teatterin esitykset siirretään myöhempään ajankohtaan tai perutaan kokonaan.
Kun lipunmyynnillinen tapahtuma on siirretty, jo ostetut liput käyvät sellaisenaan joko esityksen uuteen ajankohtaan tai ne lunastetaan takaisin. Lippurahojen palautukset tulee hakea tämän linkin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) kautta noin kuukauden sisällä esityspäivästä.
Hakasalmen huvila on avoinna
Hakasalmen huvila auki normaalien aukiolojen mukaan. Muut museot Helsingin kaupunginmuseo, Ratikkamuseo, Työväenasuntomuseo ja Ruiskumestarin talo ovat kiinni. Myös Helsingin taidemuseo HAM on kiinni lakon ajan.
Helsingin kaupunginorkesterin konserttitoiminta toteutuu normaalisti
Tietoa kaupunginorkesterin konserttiohjelmistosta löytyy kaupunginorkesterin sivuilta.
Suurin osa ulkoliikuntakentistä on avoinna ja osa sisäliikuntapaikoista on auki
Suurin osa ulkoliikuntapaikoista on avoinna, mutta niiden pukuhuoneet ovat pääsääntöisesti kiinni ja kenttien ylläpitoa on vain rajoitetusti.
Ulkoliikuntapaikoista Velodromi, Eläintarhankenttä, Pukinmäen ja Vuosaaren kentät ovat kiinni lakon ajan.
Itäkeskuksen uimahalli on avoinna normaalisti - uimastadionin avataan 15.5.
Uimahalleista Itäkeskuksen uimahalli on avoinna normaalisti. Pirkkolan uimahalli on kiinni, mutta uimaseurojen varatut vuorot järjestetään arkisin klo 15–23 ja viikonloppuisin klo 7–23. Yrjönkadun ja Jakomäen uimahallit ovat kiinni. Uimastadionin avataan 15.5.2022.
Liikunnan monitoimihalleista Töölön kisahalli on auki normaalisti, ja Liikuntamylly on avoinna kello 15-22. Jalkapallohalleista Pallomylly avoinna. Muista liikuntahalleista avoinna Maunulan, Oulunkylän salit, Ruskeasuon, Herttoniemenrannan halli ja Laajasalon palloiluhalli.
Latokartanon liikuntahalli on lakon aikana avoinna arkisin klo 15-22 ja viikonloppuna klo 8-22 ja Yrjönkadun uimahallin liikuntasali on avoinna varattujen vuorojen mukaisesti.
Rastilan leirintäalue on avoinna keskiviikkona ja torstaina kello 8-15, perjantaina kello 13-22 ja lauantain ja sunnuntaina kello 8-22.
Venesatamat ovat avoinna.
Omavalvontakouluissa seurojen salivuorot toteutuvat normaalisti.
Liikunnan kausikorteissa peruuntunut viikko hyvitetään, kausikortteihin lisätään lakon pituuden mittainen aika.
Liikunnan kurssitoiminta toteutuu normaalisti, paitsi Kampissa, Kinaporissa ja Jakomäessä. Perutut tunnit löytyvät liikuntakurssien verkkosivuilta (linkki).
Tilavarausasiakkaiden, kuten liikuntaseurojen, vuorot toteutuvat myös normaalisti koulujen liikunta-saleissa. Liikunnan tilavaraukset on auki normaalisti.
Osa nuorisotaloista on avoinna
Viikonloppuna la 7.5. ja su 8.5. Helsingin nuorisotalot ovat kiinni. Osa on auki maanantaina 9.5. ja auki olevista nuorisotaloista löytyy tietoa Nuorten Helsinki –sivustolta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Varaamossa tehdyt tilavaraukset peruuntuvat
Varaamo.hel.fi-palvelun kautta tehdyt tilavaraukset peruuntuvat tilojen ollessa kiinni. Lakonaikaiset maksulliset tilavaraukset hyvitetään tilavaraajille.
Lisätietoja
Helmet.fi
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Helsingin
kaupunginorkesteri
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Nuorten Helsinki
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Liikuntakurssit