Maria 01:lle tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on 19. marraskuuta myöntänyt vuoden 2021 kansainvälistymispalkinnot. Yhteisöpalkinnon sai yrityskiihdyttämö Maria 01.
Kuva Maria 01:stä. Kuva: Business Finland

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on 19. marraskuuta myöntänyt vuoden 2021 kansainvälistymispalkinnot. Yhteisöpalkinnon sai yrityskiihdyttämö Maria 01, joka on lyhyessä ajassa noussut Pohjoismaiden johtavaksi startup-kampukseksi.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille tai yhteisöille. Kansainvälisen menestyksen lisäksi arvioinnissa painotettiin toiminnan eettisyyttä, vaikutuksia suomalaisen osaamisen ja työllisyyden kehittymiseen sekä ulkomaisiin investointeihin ja Suomen innovaatioympäristön tunnetuksi tekemiseen.

”Maria 01:n tarkoituksena on tarjota startupeille paras mahdollinen kasvuympäristö ja tässä laajalla yhteisöllä on ihan keskeinen rooli. Kansainvälisyys on ollut keskeinen osa palkitun Maria 01 –yhteisön toimintaa koko sen olemassaolon ajan”, sanoo Maria 01:n hallituksen puheenjohtaja Santtu von Bruun.

Maria 01 on verkostoitunut lukuisten kansainvälisten pääomasijoittajien ja globaalien pörssiyritysten kanssa, ja luonut kumppanuudet ympäri maailmaa vastaavien startup- ja teknologiakeskittymien kanssa. YK:n kestävän kehityksen SDG-tavoitteiden mukaisesti Maria 01 pyrkii myös edesauttamaan aliedustettujen ryhmien sekä naisten perustamien yritysten määrän kehitystä.

Maria 01 -kampuksella toimii yli 200 yritystä, joista 185 on startup-yrityksiä. Muut toimijat ovat joko sijoittajia, yrityskumppaneita tai muita startup-ekosysteemin toimijoita. Yritykset ovat luoneet liikevaihtoa arviolta lähes 100 miljoonaa euroa ja noin 4 000‒5 000 työpaikkaa. Vientiä yrityksillä oli vuonna 2020 jo arviolta yli 30 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 lopussa Maria 01:n nykyiset ja alumniyritykset olivat keränneet pääomasijoituksia yhteensä 640 miljoonaa euroa. Yrityksiin kohdistuneet ulkomaiset investoinnit olivat yhteensä noin 360 miljoonaa euroa.

”Kansainvälisyys on kirjattu yhdeksi neljästä perusarvostamme sekä kaikessa yhteisössä tapahtuvassa viestinnässä englanti on virallinen kielemme. Tällä hetkellä Maria 01 -kampuksella olevissa yrityksissä, työskenteleekin ihmisiä 39 eri kansalaisuudesta, ja heidän vaikutuksensa koko kasvuyritysyhteisön luomiin verkostoihin sekä yritysten osaamispohjan laajentumiseen on kiistaton. On kuitenkin olemassa riski, että Suomi jää jälkeen ulkomaalaisen osaamisen houkuttelemisessa ja kotouttamisessa. Yhteiskuntana meillä on vielä valtavasti tekemistä saada byrokratia ja asenneilmapiiri houkuttelevammaksi kansainvälisille osaajille sekä heidän perheilleen. Haluammekin toimia esimerkkinä ja kannustaa kaikkia muitakin suomalaisia työyhteisöitä kansainvälisesti inklusiivisemmiksi”, toteaa Ville Simola, Maria 01:n toimitusjohtaja. 

Myös Relex Solutions, Peikko sekä Bayer saivat kansainvälistymispalkinnot

Marian 01:n lisäksi kansainvälistymispalkinnon saivat myös tulokasyrityksenä palkittu logistiikan hallintaohjelmistoja kehittävä Relex Solutions, ja kasvuyrityksenä palkittiin betonirakentamisen kiinnitysosia valmistava Peikko. Tänä vuonna palkittiin ensimmäistä kertaa myös pitkäaikainen kansainvälinen investoija, joka on luonut merkittävästi taloudellista arvoa Suomen talouteen. Investoijapalkinnon sai lääkeyhtiö Bayer.

”Yritykset ovat koronan jälkeisen nousun keskeinen moottori ja palkitut yritykset ovatkin pystyneet koronakriisistä huolimatta esimerkillisellä tavalla jatkamaan tervettä liiketoimintaa. Tänä vuonna mukaan tuotiin myös uusi ehdokaskategoria, 'Pitkäaikainen investoija'. Tällä kategorialla halusimme antaa tunnustusta Suomessa toimivalle ulkomaisomisteiselle yritykselle, joka on omalla toiminnallaan luonut taloudellista arvoa Suomelle esimerkiksi uusien työpaikkojen, investoitujen eurojen ja innovaatioiden muodossa”, toteaa Team Finland -verkoston puheenjohtaja, työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Ilona
Lundström.

Ehdotuksen palkittavista yrityksistä ja yhteisöistä presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat. Team Finland –verkoston tehtävänä on edistää Suomen ja suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla: se tukee julkisrahoitteisilla palveluillaan yrityksiä kansainvälistymisessä, houkuttelee Suomeen investointeja ja rakentaa Suomi-kuvaa maailmalla. Lisäksi myös Elinkeinoelämän järjestöt antoivat ehdotuksia ehdokkaiksi.